Take a photo of a barcode or cover
3.9 AVERAGE
3.9 AVERAGE
emotional
funny
informative
inspiring
relaxing
medium-paced
Plot or Character Driven:
A mix
Strong character development:
No
Loveable characters:
Yes
Diverse cast of characters:
Yes
Flaws of characters a main focus:
No
emotional
hopeful
slow-paced
Plot or Character Driven:
Plot
emotional
informative
inspiring
reflective
sad
medium-paced
Plot or Character Driven:
Character
Strong character development:
Complicated
Loveable characters:
Yes
Diverse cast of characters:
Yes
Flaws of characters a main focus:
Yes
Questo libro è bellissimo (l’ho letto accompagnato dall’audiolibro di Margherita Buy), un classico naturalmente; la figura del padre rende la lettura calda e coinvolgente, veramente famigliare.
Hullua italialaista perhe-elämää tulee täyslaidallinen, kun Natalia Ginzburg päästelee menemään tässä omaelämäkerrallisessa teoksessaan, jota pidetään Ginzburgin pääteoksena ja italialaisen kirjallisuuden klassikkona.
Vuonna 1916 perheensä kuopuksena syntynyt Ginzburg kuvaa juutalais-katolisen perheensä elämää. Isä vaikuttaa raivoisalta räyhääjältä, joka voisi olla uhkaava hahmo. Kukaan perheenjäsenistä ei tosin tunnu välittävän isän mekkaloinnista, joka kohdistuu tasapuolisesti kaikkialle. Äiti nurisee perheen asumisjärjestelyistä, pyörittää kotiapulaisia ja ompelijattaria. Lapsia on yhteensä viisi, joten vilinää riittää.
Perhe ajautuu hankaluuksiin, sillä kaikki perheenjäsenet ovat vankasti antifasisteja. Italiassa Mussolini nousee valtaan ja monet perheenjäsenistä ja perheen ystävistä joutuvat maksamaan poliittisista kannoistaan vankilatuomioilla.
Kirja kuvaa perheen elämää pitkältä ajanjaksolta, Natalian lapsuudesta 1920-luvulta jonnekin 1950-luvulle asti. Tapahtumat eivät etene erityisen suoraviivaisesti tai selkeästi, eikä kirjalla ole selvää rakennetta – ei lukuja, ei selkeitä taitoskohtia, kaikki vain vyöryy päälle tasaisena hyökynä, jossa Ginzburg nostaa esiin milloin mitäkin. Aika etenee suunnilleen suoraan eteenpäin, mutta välillä viitataan tuleviin tai menneisiin tapahtumiin.
Yhdenlaista tajunnanvirtaahan tämä, ja tällaista perhe-elämä tietysti on. Ei tavallisen ihmisen elämä noudata mitään tiettyä rakennetta tai draaman kaarta. Asioita tapahtuu, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ginzburg sanoo esipuheessaan, että kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat ehdottoman todellisia, mitään ei ole keksitty, mutta että teos kannattaa silti lukea romaanina, koska Ginzburg ei ole muistanut kaikkea, eikä toisaalta ole halunnut kirjoittaa kaikkea muistamaansa. Tämä ei ole hänen oma tarinansa, vaan hänen perheensä tarina.
Kaikessa poukkoilevuudessaan Kieli jota puhuimme on vähän raskas, mutta samalla erinomaisen viihdyttävä. Käänteissä on italialaista reipashenkisyyttä ja tunteikkuutta. Nimen mukaisesti kieli on isossa osassa: se, miten perheenjäsenet toisilleen puhuvat, perheen sisäiset ilmaisut, kunkin perheenjäsenen luonteenomainen sanailu, tuttavilta tarttuneet puheenparret – tässä kirjassa kieli on todella rikasta ja hyvin merkittävässä osassa.
Vuonna 1916 perheensä kuopuksena syntynyt Ginzburg kuvaa juutalais-katolisen perheensä elämää. Isä vaikuttaa raivoisalta räyhääjältä, joka voisi olla uhkaava hahmo. Kukaan perheenjäsenistä ei tosin tunnu välittävän isän mekkaloinnista, joka kohdistuu tasapuolisesti kaikkialle. Äiti nurisee perheen asumisjärjestelyistä, pyörittää kotiapulaisia ja ompelijattaria. Lapsia on yhteensä viisi, joten vilinää riittää.
Perhe ajautuu hankaluuksiin, sillä kaikki perheenjäsenet ovat vankasti antifasisteja. Italiassa Mussolini nousee valtaan ja monet perheenjäsenistä ja perheen ystävistä joutuvat maksamaan poliittisista kannoistaan vankilatuomioilla.
Kirja kuvaa perheen elämää pitkältä ajanjaksolta, Natalian lapsuudesta 1920-luvulta jonnekin 1950-luvulle asti. Tapahtumat eivät etene erityisen suoraviivaisesti tai selkeästi, eikä kirjalla ole selvää rakennetta – ei lukuja, ei selkeitä taitoskohtia, kaikki vain vyöryy päälle tasaisena hyökynä, jossa Ginzburg nostaa esiin milloin mitäkin. Aika etenee suunnilleen suoraan eteenpäin, mutta välillä viitataan tuleviin tai menneisiin tapahtumiin.
Yhdenlaista tajunnanvirtaahan tämä, ja tällaista perhe-elämä tietysti on. Ei tavallisen ihmisen elämä noudata mitään tiettyä rakennetta tai draaman kaarta. Asioita tapahtuu, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Ginzburg sanoo esipuheessaan, että kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat ehdottoman todellisia, mitään ei ole keksitty, mutta että teos kannattaa silti lukea romaanina, koska Ginzburg ei ole muistanut kaikkea, eikä toisaalta ole halunnut kirjoittaa kaikkea muistamaansa. Tämä ei ole hänen oma tarinansa, vaan hänen perheensä tarina.
Kaikessa poukkoilevuudessaan Kieli jota puhuimme on vähän raskas, mutta samalla erinomaisen viihdyttävä. Käänteissä on italialaista reipashenkisyyttä ja tunteikkuutta. Nimen mukaisesti kieli on isossa osassa: se, miten perheenjäsenet toisilleen puhuvat, perheen sisäiset ilmaisut, kunkin perheenjäsenen luonteenomainen sanailu, tuttavilta tarttuneet puheenparret – tässä kirjassa kieli on todella rikasta ja hyvin merkittävässä osassa.
dark
funny
sad
medium-paced
Plot or Character Driven:
Character
funny
relaxing
emotional
informative
inspiring
slow-paced
funny
informative
inspiring
relaxing
medium-paced
Plot or Character Driven:
A mix
Strong character development:
No
Loveable characters:
No
Diverse cast of characters:
Yes
Flaws of characters a main focus:
Yes
- Nenni non mi piace! Nenni è come se fosse comunista! dà sempre ragione a Togliatti! Io quel Togliatti non lo posso soffrire!
- Perché sei di destra!
- Io non sono né di destra, né di sinistra. Io sono per la pace!
E usciva, col suo passo di nuovo giovane, ritmato, glorioso, i capelli ormai bianchi al vento, col cappello in mano.
3.75
Per quello che questo libro voleva essere (se posso essere abbastanza arrogante da credere di averlo capito), mi è piaciuto: scritto abbastanza bene, mai (o quasi) noioso, piacevole da leggere, con una potentissima caratterizzazione (non è adeguato in realtà chiamarla così, perché i personaggi fanno tutto da sé e Natalia racconta e basta) dei personaggi; e soprattutto, come sempre, mi ha procurato particolare piacere il ritrovare aspetti della mia stessa famiglia. Un po' di confusione attorno alle mille persone nominate: ma comunque, un bel libro.
- Perché sei di destra!
- Io non sono né di destra, né di sinistra. Io sono per la pace!
E usciva, col suo passo di nuovo giovane, ritmato, glorioso, i capelli ormai bianchi al vento, col cappello in mano.
3.75
Per quello che questo libro voleva essere (se posso essere abbastanza arrogante da credere di averlo capito), mi è piaciuto: scritto abbastanza bene, mai (o quasi) noioso, piacevole da leggere, con una potentissima caratterizzazione (non è adeguato in realtà chiamarla così, perché i personaggi fanno tutto da sé e Natalia racconta e basta) dei personaggi; e soprattutto, come sempre, mi ha procurato particolare piacere il ritrovare aspetti della mia stessa famiglia. Un po' di confusione attorno alle mille persone nominate: ma comunque, un bel libro.