You need to sign in or sign up before continuing.
Take a photo of a barcode or cover
3.77 AVERAGE
3.77 AVERAGE
This novel stands on a pedestal as the originator of all variations composed since. The story deserves major credit for originating the classic tale of love-triangle involving naive girl poised between tortured, ugly artist who offers passionate instability, or handsome man who offers safe, predictable future. Though the antiquated writing style of Leroux sometimes trails out of his grasp, the creative premise of the narrative, the mysterious mood, and the empathy one feels for the alluringly dark, twisted, talented soul that is the phantom render this novel a bittersweet and haunting read.
This is a re-read.
"The phantom of the opera" rewritten by Jennifer Bassett was my first english lecture. It was easy enjoyable due the simplistic language. Additional pictures with quotes underneath them helped to highlight certain events. Not only helped it with my reading understanding, I also trained my speaking skills with it. It was my first book outside of the school context.
Over a decade later it's fascinating to come back and see how one's skills under understanding for foreign languages has evolved.
I read it because of nostalgia and not because of its sophisticated structure and plot points.
"The phantom of the opera" rewritten by Jennifer Bassett was my first english lecture. It was easy enjoyable due the simplistic language. Additional pictures with quotes underneath them helped to highlight certain events. Not only helped it with my reading understanding, I also trained my speaking skills with it. It was my first book outside of the school context.
Over a decade later it's fascinating to come back and see how one's skills under understanding for foreign languages has evolved.
I read it because of nostalgia and not because of its sophisticated structure and plot points.
I remember reading the Phantom of the Opera years ago. I read Dracula around the same time and I remember that I was hardly scared of the vampire book, but Laroux’s novel freaked me out.
I re-read for that reason. Don’t get me wrong, I still liked it. Especially Leroux’s description of the opera house and its inhabitants. But it wasn’t particularly scary anymore. It might just be Laroux’s pacing, let’s face it. We’re in the middle of a really suspenseful scene and he just goes: Oh! Let’s learn how Daroga met the Phantom! Couldn’t we have gotten that out of the way at the beginning of the novel?
I’m still touched by Erik’s story, for sure. He was the villain of course, a monster. Not because of his dreadful appearance, but because of how mad, how desperate and bitter he became due to the way society shunned him. And I’m touched by his love for Christine... it is the ending that gets me the most when he tells Daroga over and over that she cried with him. What a life that man must have lived if this moves him so...
Considering all, I still liked it. The musical touches me even more, but then again, it’s very different.
I re-read for that reason. Don’t get me wrong, I still liked it. Especially Leroux’s description of the opera house and its inhabitants. But it wasn’t particularly scary anymore. It might just be Laroux’s pacing, let’s face it. We’re in the middle of a really suspenseful scene and he just goes: Oh! Let’s learn how Daroga met the Phantom! Couldn’t we have gotten that out of the way at the beginning of the novel?
I’m still touched by Erik’s story, for sure. He was the villain of course, a monster. Not because of his dreadful appearance, but because of how mad, how desperate and bitter he became due to the way society shunned him. And I’m touched by his love for Christine... it is the ending that gets me the most when he tells Daroga over and over that she cried with him. What a life that man must have lived if this moves him so...
Considering all, I still liked it. The musical touches me even more, but then again, it’s very different.
One of those moments where I desperately wish the story was good enough to accompany the atmosphere of the story. As a passionate lover of gothic horror, was not nearly as hooking and thrilling as most of the others that are mentioned in the same breath, like Dracula, Frankenstein, etc. Unlike most gothic classics, the more I learned about the "O. G.", the less interested I became in the story. It began very haunting and interesting, but the more information was revealed, the more I just wanted the book to be over. Thats the opposite of what gothic horror should convey. With Dracula, for example, the story begins as a haunting, erie atmosphere, and the more you learn about the villian, the more that haunting feeling turns into true horror and terror. The more I learned about Erik, the less afraid and less interested I became. It certainly had the romance, adventure, haunting fear, sins of the past, and most of the other staples of a gothic horror, but it was poorly told. By the end, I was thankful to close the book and move on to something else.
3.5
Actually pretty enjoyable. It’s got a creepy gothic feel to it but the female characters are all written a bit naively and that sometimes leads to distraction.
I enjoyed how it comes together and parts which seem confusing are all tied up.
Actually pretty enjoyable. It’s got a creepy gothic feel to it but the female characters are all written a bit naively and that sometimes leads to distraction.
I enjoyed how it comes together and parts which seem confusing are all tied up.
adventurous
dark
emotional
medium-paced
Plot or Character Driven:
A mix
Strong character development:
Yes
Loveable characters:
Complicated
Diverse cast of characters:
N/A
Flaws of characters a main focus:
Yes
adventurous
dark
mysterious
medium-paced
Plot or Character Driven:
A mix
Strong character development:
Yes
Loveable characters:
Complicated
Diverse cast of characters:
No
Flaws of characters a main focus:
Yes
Eipä kyllä ollu ihmeellinen klassikoksi.
Pidempi arvio:
Gaston Leroux: The Phantom of the Opera
(alkup. Le Fantôme de l'Opéra, 1909)
Wordsworth 1995
Päiväys 7.8.2012
Viimein sain nämä 201 sivua kahlattua ja tämänkin klassisen teoksen lukaistua. Saatavuussyistä versio oli englanninkielinen ja käännös oli vieläpä hieman ye oldea kieltä, jossa mm. gayta käytettiin vanhassa merkityksessään. Tämä aiheutti muutaman köyhän tirskahduksen lauseillaan kuten "The requiem mass is not at all gay." Mutta siis, tarina lienee useimmille tuttu idealtaan. Pariisin oopperatalon kellareissa lymyilee mitä mystisin kummitus, joka rakastuu nousevaan tähteen Christine Daaéen ja silleen. Kattokruunuja tippuilee ja muutakin hämyä tapahtuu matkan varrella.
Kirjan johdannossa taustoitetaan sen verran, että Gaston Leroux oli tutkiva toimittaja ja dekkaristi, joka vierailulla oopperatalossa kuuli legendan oudosta kellareiden kummituksesta ja inspiroitui kyhäilemään kolmessa kuukaudessa tämän stoorin. Leroux'n omassa johdannossa taas hän kertoilee miten sai todisteet siitä, että kummitus todella oli olemassa ja tämä todistelu jatkuu itse romaaninkin puolella ikävästi. Itseäni ei kiinnosta missään määrin se oliko siellä jotain kummitushäirikköä vai ei, sillä halusin lukea tarinan alkuperäisessä muodossaan, mutta aina sitä vain pitkitettiin esittämällä turhanpäiten yksityiskohtia ja tutkimusten vaiheita, jotta lukija kai voisi vakuuttua tarinan todenmukaisuudesta. Näinkin lyhyestä romaanista tuli raskas, sekava ja pitkästyttävä tämän takia. Ja täytyy myös sanoa, ettei Leroux täysin omimmillaan tunnu muutenkaan olevan romaanimuodon kanssa, sillä paikoitellen kerronta muistutti enemmän näytelmää. Jonkinlainen tutkimusraportin ja näytelmän ristisiitos tää kai onkin.
Erik bowed his head and said:
"I have not come here ... to talk about Count Philippe ... but to tell you that ... I am going ... to die..."
"Where are Raoul de Chagny and Christine Daae?"
"I am going to die."
"Raoul de Chagny and Christine Daae?"
"Of love ... daroga ... I am dying ... of love."
Kirjaa lukiessa ei kyllä yhtään ihmetytä miten monet asiat on leffaversio(i)ssa jätetty kokonaan pois. No, tätäkään en kyllä voi niin kovin asiantuntevasti arvioida, kun oon tosiaan nähnyt vasta kaksi leffanäkemystä ja toinen niistäkin oli ottanut kyseenalaisia taiteellisia vapauksia. Nyt kirjan luettuani pitäisin kyllä leffojen tiivistymistä olennaisen äärelle ainoana oikeana vaihtoehtona, sillä kirjan filmaaminen sellaisenaan nukuttaisi katsojat hyvin varmasti ikiuneen. Alkupuoli on tuttua kauraa, mutta loppu onkin jo selkeästi erilainen kuin näkemäni versiot, vaikka toki perusidea on pysynyt kuvaruuduillakin samana. Suurin osa kirjasta menee jotain jännää/loppua odotellessa, mutta oli siellä mielenkiintoisiakin yksittäisiä kohtia.
"And ... and ... I ... kissed her! ... I! ... I! ... I! ... And she did not die! ... Oh, how good it is, daroga, to kiss somebody on the forehead! ... You can't tell! ... But I! I!"
Kummituksen hullun ja pakkomielteisen rakkauden loppuhuipentuma oli odotetustikin romaanin sykähdyttävin osuus ja ainoita kohtia, joissa muuten melko yksiulotteisesti muiden silmin harvoin nähty hahmo sai lihaa kuvitteellisten luidensa päälle. Mielestäni kirja ei ollut kovin kummoinen enkä pitäisi erityisen olennaisena kovinkaan monelle sen lukemista, joten lopun suht jännittävät vaiheet ja viimeiset (joskin melko antikliimaksiset) tilitykset sentään jollain lailla perustelivat koko lukemisvaivan. Tähtimäärissä asteikolla 1-5 antaisin tylysti ykkösen ja johdattaisin mielenkiintoisemman kirjallisuuden pariin. Englanninkielinen käännös löytyy kuitenkin esim. Project Gutenbergin sivuilta niille, joita kiinnostaa. Lainaukset kopsattu sieltä.
"While I was at her feet ... I heard her say, 'Poor, unhappy Erik!' ... AND SHE TOOK MY HAND! ... I had become no more, you know, than a poor dog ready to die for her ..."
Pidempi arvio:
Gaston Leroux: The Phantom of the Opera
(alkup. Le Fantôme de l'Opéra, 1909)
Wordsworth 1995
Päiväys 7.8.2012
Viimein sain nämä 201 sivua kahlattua ja tämänkin klassisen teoksen lukaistua. Saatavuussyistä versio oli englanninkielinen ja käännös oli vieläpä hieman ye oldea kieltä, jossa mm. gayta käytettiin vanhassa merkityksessään. Tämä aiheutti muutaman köyhän tirskahduksen lauseillaan kuten "The requiem mass is not at all gay." Mutta siis, tarina lienee useimmille tuttu idealtaan. Pariisin oopperatalon kellareissa lymyilee mitä mystisin kummitus, joka rakastuu nousevaan tähteen Christine Daaéen ja silleen. Kattokruunuja tippuilee ja muutakin hämyä tapahtuu matkan varrella.
Kirjan johdannossa taustoitetaan sen verran, että Gaston Leroux oli tutkiva toimittaja ja dekkaristi, joka vierailulla oopperatalossa kuuli legendan oudosta kellareiden kummituksesta ja inspiroitui kyhäilemään kolmessa kuukaudessa tämän stoorin. Leroux'n omassa johdannossa taas hän kertoilee miten sai todisteet siitä, että kummitus todella oli olemassa ja tämä todistelu jatkuu itse romaaninkin puolella ikävästi. Itseäni ei kiinnosta missään määrin se oliko siellä jotain kummitushäirikköä vai ei, sillä halusin lukea tarinan alkuperäisessä muodossaan, mutta aina sitä vain pitkitettiin esittämällä turhanpäiten yksityiskohtia ja tutkimusten vaiheita, jotta lukija kai voisi vakuuttua tarinan todenmukaisuudesta. Näinkin lyhyestä romaanista tuli raskas, sekava ja pitkästyttävä tämän takia. Ja täytyy myös sanoa, ettei Leroux täysin omimmillaan tunnu muutenkaan olevan romaanimuodon kanssa, sillä paikoitellen kerronta muistutti enemmän näytelmää. Jonkinlainen tutkimusraportin ja näytelmän ristisiitos tää kai onkin.
Erik bowed his head and said:
"I have not come here ... to talk about Count Philippe ... but to tell you that ... I am going ... to die..."
"Where are Raoul de Chagny and Christine Daae?"
"I am going to die."
"Raoul de Chagny and Christine Daae?"
"Of love ... daroga ... I am dying ... of love."
Kirjaa lukiessa ei kyllä yhtään ihmetytä miten monet asiat on leffaversio(i)ssa jätetty kokonaan pois. No, tätäkään en kyllä voi niin kovin asiantuntevasti arvioida, kun oon tosiaan nähnyt vasta kaksi leffanäkemystä ja toinen niistäkin oli ottanut kyseenalaisia taiteellisia vapauksia. Nyt kirjan luettuani pitäisin kyllä leffojen tiivistymistä olennaisen äärelle ainoana oikeana vaihtoehtona, sillä kirjan filmaaminen sellaisenaan nukuttaisi katsojat hyvin varmasti ikiuneen. Alkupuoli on tuttua kauraa, mutta loppu onkin jo selkeästi erilainen kuin näkemäni versiot, vaikka toki perusidea on pysynyt kuvaruuduillakin samana. Suurin osa kirjasta menee jotain jännää/loppua odotellessa, mutta oli siellä mielenkiintoisiakin yksittäisiä kohtia.
"And ... and ... I ... kissed her! ... I! ... I! ... I! ... And she did not die! ... Oh, how good it is, daroga, to kiss somebody on the forehead! ... You can't tell! ... But I! I!"
Kummituksen hullun ja pakkomielteisen rakkauden loppuhuipentuma oli odotetustikin romaanin sykähdyttävin osuus ja ainoita kohtia, joissa muuten melko yksiulotteisesti muiden silmin harvoin nähty hahmo sai lihaa kuvitteellisten luidensa päälle. Mielestäni kirja ei ollut kovin kummoinen enkä pitäisi erityisen olennaisena kovinkaan monelle sen lukemista, joten lopun suht jännittävät vaiheet ja viimeiset (joskin melko antikliimaksiset) tilitykset sentään jollain lailla perustelivat koko lukemisvaivan. Tähtimäärissä asteikolla 1-5 antaisin tylysti ykkösen ja johdattaisin mielenkiintoisemman kirjallisuuden pariin. Englanninkielinen käännös löytyy kuitenkin esim. Project Gutenbergin sivuilta niille, joita kiinnostaa. Lainaukset kopsattu sieltä.
"While I was at her feet ... I heard her say, 'Poor, unhappy Erik!' ... AND SHE TOOK MY HAND! ... I had become no more, you know, than a poor dog ready to die for her ..."
Pop Sugar 2018 Reading Challenge-A book that is also a stage play or musical.
This book started out really promising. Then it got weird. But, I guess that was to be expected. It was quite riveting, though, and I was anxious to find out what happened.
This book started out really promising. Then it got weird. But, I guess that was to be expected. It was quite riveting, though, and I was anxious to find out what happened.
Somehow, I had never actually seen the show, so I was going into this not quite blind, but not as fully informed as I might otherwise had been. And you know, it was a fun time. Leroux created a pretty solid story, full of intrigue, mystery, and danger.
It's also full of sentences that will make the reader say "Wow, that is a very French way of saying that." Which really adds to the fun, in my opinion.
It's also full of sentences that will make the reader say "Wow, that is a very French way of saying that." Which really adds to the fun, in my opinion.