You need to sign in or sign up before continuing.
Take a photo of a barcode or cover
2.77 AVERAGE
2.77 AVERAGE
Ranskalainen Muriel Barbery tunnetaan Suomessa erityisesti hänen ensimmäisenä käännetystä teoksestaan, Siilin eleganssi (2010). Haltiaelämää on hänen kolmas suomennettu romaaninsa. Se eroaa aiemmasta tuotannosta sijoittumalla maagisen realismin genreen ja siitä tulee helposti mieleen Guillermo del Toron elokuva Pan's Labyrinth.
Barberyn kieli on hyvin runollista ja polveilevaa. Hän käyttää usein tehokeinona filosofiaa ja oxymoroneja, minkä vuoksi lukija joutuu helposti pyörälle päästään, eikä teksti varmasti ole ollut helppo kääntäjällekään.
Tarina kertoo kahdesta orpotytöstä, jotka on sijoitettu eri koteihin, toinen Ranskaan ja toinen Italiaan. Maria ja Clara eivät ole aivan tavallisia lapsia ja heidän kasvattiperheensä tajuavat tämän nopeasti. Maria on luonnonlapsi, joka ymmärtää puiden ja eläinten kieltä, Clara on lahjakas pianonsoittaja, joka pystyy musiikillaan herättämään tarinat eloon.
Barberyn hahmot kokevat maailman vahvasti musiikin, luonnon ja maalausten unenomaisen estetiikan kautta. Marian ja Claran välillä on maaginen yhteys, joka vahvistuu kirjan edetessä. Kerronta vuorottelee tyttöjen näkökulmien välillä, minkä lisäksi kolmantena tarinalinjana kuljetetaan mukana katsauksia suppean haltianeuvoston kokouksista.
Mitä olisikaan fantasiakirja ilman ennustusta, sellainen löytyy siis tästäkin teoksesta ja kuten voi olettaa, se koskee molempia tyttöjä, sekä taistelua pahaa vastaan. Meidän todellisuudellamme on rinnakkaismaailma, missä haltiat asuvat. Haltiamaailman viime aikaiset muutokset jakavat kansan kahtia.
Toiset syyttävät tapahtuneesta ihmisiä, jotka ovat vieraantuneen luonnosta, toiset sitä, etteivät haltiat puhalla yhteen hiileen. Viimeisellä sivulla todetaan hyvin ajankohtaisesti, että: ”suurinta tuhoa on aina aiheuttanut jakautuminen, muurien rakentelu”. Pahaa tarinassa edustavat ne haltiat, jotka tahtovat tappaa ihmiskunnan toivoen palauttavansa siten oman maailmansa ennalleen.
Maailmankaikkeus on suuri kertomus, jokaisella on jossain fiktion taivaalla säteilevä oma kaikkeutensa, joka johtaa jonnekin ennustusten ja unelmien taivaalla. (s. 234)
Haltiaelämää on stereotypioista huolimatta ennalta-arvaamaton, tunnelmaltaan viipyilevä teos, jonka vahvuutena on erikoinen kieli. Barbery leikittelee tekstissään mahdollisilla maailmoilla. Hän kehottaa luomaan tarinoita ja etsimään oman paikkansa maailmasta, vaikka välillä tuntuisi, että on syntynyt väärään ruumiiseen tai paikkaan. Teoksen hahmogalleria on laaja, mutta lukija pystyy yleensä erottamaan kuka milloinkin puhuu, vaikka muutamilla hahmoilla onkin hyvin samantyyppisiä nimiä.
Näillä sivuilla, jotka herättävät henkiin muinoin kadonneen maailman. (s. 190)
Siinä missä Siilin eleganssi niitti mainetta kaikkialla, missä se ilmestyi, jakanee Haltiaelämää mielipiteitä paljon mustavalkoisemmin. Toisille lukijoille rönsyilevät juonenkäänteet ja hitaasti ripoteltavat vihjeet saattavat tarjota liian vähän tarttumapintaa.
Hitaasti etenevä ja runsaasti kuvaileva teos löytää varmasti ihailijoitakin, sillä se tarjoaa menneen maailman rauhallisen hengäyksen kiireisen nykyhetken keskelle. Kirjalle tulee jatkoa. Monia juonilankoja jää irralliseksi, tytöt eivät vielä tapaa toisiaan ja vasta ensimmäinen taistelu sodassa pahaa vastaan tapahtuu teoksen loppupuolella.
Barberyn kieli on hyvin runollista ja polveilevaa. Hän käyttää usein tehokeinona filosofiaa ja oxymoroneja, minkä vuoksi lukija joutuu helposti pyörälle päästään, eikä teksti varmasti ole ollut helppo kääntäjällekään.
Tarina kertoo kahdesta orpotytöstä, jotka on sijoitettu eri koteihin, toinen Ranskaan ja toinen Italiaan. Maria ja Clara eivät ole aivan tavallisia lapsia ja heidän kasvattiperheensä tajuavat tämän nopeasti. Maria on luonnonlapsi, joka ymmärtää puiden ja eläinten kieltä, Clara on lahjakas pianonsoittaja, joka pystyy musiikillaan herättämään tarinat eloon.
Barberyn hahmot kokevat maailman vahvasti musiikin, luonnon ja maalausten unenomaisen estetiikan kautta. Marian ja Claran välillä on maaginen yhteys, joka vahvistuu kirjan edetessä. Kerronta vuorottelee tyttöjen näkökulmien välillä, minkä lisäksi kolmantena tarinalinjana kuljetetaan mukana katsauksia suppean haltianeuvoston kokouksista.
Mitä olisikaan fantasiakirja ilman ennustusta, sellainen löytyy siis tästäkin teoksesta ja kuten voi olettaa, se koskee molempia tyttöjä, sekä taistelua pahaa vastaan. Meidän todellisuudellamme on rinnakkaismaailma, missä haltiat asuvat. Haltiamaailman viime aikaiset muutokset jakavat kansan kahtia.
Toiset syyttävät tapahtuneesta ihmisiä, jotka ovat vieraantuneen luonnosta, toiset sitä, etteivät haltiat puhalla yhteen hiileen. Viimeisellä sivulla todetaan hyvin ajankohtaisesti, että: ”suurinta tuhoa on aina aiheuttanut jakautuminen, muurien rakentelu”. Pahaa tarinassa edustavat ne haltiat, jotka tahtovat tappaa ihmiskunnan toivoen palauttavansa siten oman maailmansa ennalleen.
Maailmankaikkeus on suuri kertomus, jokaisella on jossain fiktion taivaalla säteilevä oma kaikkeutensa, joka johtaa jonnekin ennustusten ja unelmien taivaalla. (s. 234)
Haltiaelämää on stereotypioista huolimatta ennalta-arvaamaton, tunnelmaltaan viipyilevä teos, jonka vahvuutena on erikoinen kieli. Barbery leikittelee tekstissään mahdollisilla maailmoilla. Hän kehottaa luomaan tarinoita ja etsimään oman paikkansa maailmasta, vaikka välillä tuntuisi, että on syntynyt väärään ruumiiseen tai paikkaan. Teoksen hahmogalleria on laaja, mutta lukija pystyy yleensä erottamaan kuka milloinkin puhuu, vaikka muutamilla hahmoilla onkin hyvin samantyyppisiä nimiä.
Näillä sivuilla, jotka herättävät henkiin muinoin kadonneen maailman. (s. 190)
Siinä missä Siilin eleganssi niitti mainetta kaikkialla, missä se ilmestyi, jakanee Haltiaelämää mielipiteitä paljon mustavalkoisemmin. Toisille lukijoille rönsyilevät juonenkäänteet ja hitaasti ripoteltavat vihjeet saattavat tarjota liian vähän tarttumapintaa.
Hitaasti etenevä ja runsaasti kuvaileva teos löytää varmasti ihailijoitakin, sillä se tarjoaa menneen maailman rauhallisen hengäyksen kiireisen nykyhetken keskelle. Kirjalle tulee jatkoa. Monia juonilankoja jää irralliseksi, tytöt eivät vielä tapaa toisiaan ja vasta ensimmäinen taistelu sodassa pahaa vastaan tapahtuu teoksen loppupuolella.
I'm not sure what this was, but I enjoyed the imagery.
4.5 "Senza terra l’anima è vuota, ma senza racconti la terra è muta."
Se cercate un doppione de "L'eleganza del riccio" siete fuori strada. Dalle altre recensioni che ho letto è quello che tutti si aspettavano ma onestamente non ne vedo il motivo (come se un autore dovesse scrivere libri sempre uguali). Questo romanzo fonde nella storia e nello stile il mondo umano e quello degli elfi, ben diversi da quelli di matrice tolkeniana che oramai ci sono fin troppo familiari. Il mondo fantastico creato dall'autrice si avvicina molto di più a quello del folklore irlandese e al velo di bruma che lo separa dal nostro. Concetto rappresentato anche nello stile molto onirico, a tratti lento e vischioso, rallenta il ritmo per aprire dei focus sui personaggi (molto interessanti). Tuttavia non tutto viene svelato, ci sono molte cose di cui il lettore resta all'oscuro. Probabilmente "Uno strano paese" romanzo successivo dell'autrice aggiunge tasselli a questa storia. Personalmente amando i finali aperti mi è piaciuto anche come stand alone.
Se cercate un doppione de "L'eleganza del riccio" siete fuori strada. Dalle altre recensioni che ho letto è quello che tutti si aspettavano ma onestamente non ne vedo il motivo (come se un autore dovesse scrivere libri sempre uguali). Questo romanzo fonde nella storia e nello stile il mondo umano e quello degli elfi, ben diversi da quelli di matrice tolkeniana che oramai ci sono fin troppo familiari. Il mondo fantastico creato dall'autrice si avvicina molto di più a quello del folklore irlandese e al velo di bruma che lo separa dal nostro. Concetto rappresentato anche nello stile molto onirico, a tratti lento e vischioso, rallenta il ritmo per aprire dei focus sui personaggi (molto interessanti). Tuttavia non tutto viene svelato, ci sono molte cose di cui il lettore resta all'oscuro. Probabilmente "Uno strano paese" romanzo successivo dell'autrice aggiunge tasselli a questa storia. Personalmente amando i finali aperti mi è piaciuto anche come stand alone.
Olin jotenkin tosi haltioissani (heh heh) tästä kirjasta, mut lukukokemus ei todellakaan vastannut odotuksia. Pakko varmaan lukea seuraavat osat sit joskus tulevaisuudessa mut ööh, ei tästä oikein jäänyt mitään käteen.
I was not engaged by this from the get go and persisted and it just didn't pay off. Imaginative yes, but at times it feels so scattered.
26 Books challenge: A book translated from another language. First of hers I've read so I didn't know what to expect. The translator seems to have captured the richness of the original French. While the switch between locations can get confusing, in the end I want to know what happens next.
Love the ideas in this book, and the writing is lovely to a point, but I found all the metaphors got to be a bit much after a while.
challenging
mysterious
reflective
slow-paced
Plot or Character Driven:
Character
Strong character development:
Complicated
Loveable characters:
No
Too philosophical to the point that it did not make hardly any sense. It is also anti-Christian.