Scan barcode
kim_e_d's review against another edition
slow-paced
1.0
Plot : a Swedish woman does research on a 15th century Frenchwoman who survived alone in Canada.
Impressions : A woefully bad book. If I could have given 0 stars I would have.
The autobiographical narrator persona is a self-centered and self-serving woman who hints at a community of women she is building. But instead she makes everything about her, and the titular woman, Marguerite de la Rocque, is just an excuse to talk about herself. Marguerite is barely present, and her story is always prefaced by the narrator's "I".
Two examples of how bad this gets.
1. She steals the story from a fellow author's work-in-progress, but feels no guilt when confronted with it. To her, the story speaks to her and belongs to her (p. 72) And even though she stole the story, she is obsessed with the idea someone might steal it from her.
2. She wants to steal a piece of a French monument, and when courage fails her, her daughter does it for her. And she is delighted and proud (p. 172 sq). Needless to say, this is not only immoral, it is illegal.
So these writings are the complaints of a narcissist who lacks any empathy or accountability.
Impressions : A woefully bad book. If I could have given 0 stars I would have.
The autobiographical narrator persona is a self-centered and self-serving woman who hints at a community of women she is building. But instead she makes everything about her, and the titular woman, Marguerite de la Rocque, is just an excuse to talk about herself. Marguerite is barely present, and her story is always prefaced by the narrator's "I".
Two examples of how bad this gets.
1. She steals the story from a fellow author's work-in-progress, but feels no guilt when confronted with it. To her, the story speaks to her and belongs to her (p. 72) And even though she stole the story, she is obsessed with the idea someone might steal it from her.
2. She wants to steal a piece of a French monument, and when courage fails her, her daughter does it for her. And she is delighted and proud (p. 172 sq). Needless to say, this is not only immoral, it is illegal.
So these writings are the complaints of a narcissist who lacks any empathy or accountability.
natreadsthings's review against another edition
4.0
4/5 stjärnor.
Detta var det första jag har läst av Karolina Ramqvist, men nu är jag definitivt intresserad av att läsa mer. Halvt biografisk, halvt historisk. Vi får följa författaren när hon dyker ner i den sanna berättelsen om en kvinna som blev lämnad på en ö med ett gevär. Bara det låter intressant, men Ramqvist målar upp det och trasslar in det i sitt privatliv och skapar istället en väldigt intressant och annorlunda biografi av något slag. Som att läsa en enda lång essä. Och jag gillade faktiskt att boken handlade om hennes research snarare än endast resultatet. Jag gillade att följa hennes tankesätt, upp och nergångar, dagar i Paris, New York, både nu och på 1500-talet. Jag känner en sådan kärlek till skrivande, historia, vardag, efter att ha läst denna, och allt som skapar sådana starka och positiva känslor i mig förtjänar att rekommenderas.
Detta var det första jag har läst av Karolina Ramqvist, men nu är jag definitivt intresserad av att läsa mer. Halvt biografisk, halvt historisk. Vi får följa författaren när hon dyker ner i den sanna berättelsen om en kvinna som blev lämnad på en ö med ett gevär. Bara det låter intressant, men Ramqvist målar upp det och trasslar in det i sitt privatliv och skapar istället en väldigt intressant och annorlunda biografi av något slag. Som att läsa en enda lång essä. Och jag gillade faktiskt att boken handlade om hennes research snarare än endast resultatet. Jag gillade att följa hennes tankesätt, upp och nergångar, dagar i Paris, New York, både nu och på 1500-talet. Jag känner en sådan kärlek till skrivande, historia, vardag, efter att ha läst denna, och allt som skapar sådana starka och positiva känslor i mig förtjänar att rekommenderas.
tjah's review against another edition
Just couldn’t get into it. Rather empty for me, with no real substance or history ok to gain my interest.
cissarego's review against another edition
4.0
This was my pick for Women in Translation Month. I struggled with it a bit due to it being non-fiction, but still, it was an interesting, insightful read.
readerwhy's review
Karolina Ramqvistin romaani Karhunainen on mylly, jossa sekoittuvat omaelämäkerta, tutkimus, essee ja fiktio.
Kirjailijan huomion keskipisteenä on 1500-luvulla elänyt ranskalainen aatelisnainen Marguerite de la Rocque, jonka kohtalo ottaa hänet "vangikseen". Ramqvist tutustuu teoksessa lukuisiin Margueritesta kirjoitettuihin teksteihin, joista tunnetuimpia on Margareeta Navarralaisen 72 novellia sisältävä teos Heptaméron (1558), jossa tekijä kuvaa myös Margueriten elämänvaiheita.
Ramqvist jahtaa totuutta rangaistukseksi saarelle hylätyn Margueriten kohtalosta. Hänen teoksessaan Margueriten tarinaa kiinnostavammaksi nousee kuitenkin luennassani monet kirjoittamiseen liittyvät kysymykset ja ennen muuta historiallisen henkilön tarinan kuvaamiseen liittyvät tekijät.
Ramqvist pohtii historiankirjoittamisen ongelmakohtia laajemminkin. Hän tuo esiin, miten kirjoittajien sidonnaisuudet ja suhteet valtaa pitäviin ovat saattaneet vaikuttaa siihen, miten he ovat kuvauksensa kohteen esittäneet. Lähdekirjallisuuden luotettavuus aiheuttaa päänvaivaa, sillä on vaikeaa ellei mahdotonta tietää, onko Margueritesta kirjoitettu totuudesta välittämättä joitakin tiettyjä tarkoitusperiä varten. Usein lähdetekstit myös ovat keskenään ristiriitaisia ja naisten kuvaus saattaa olla yksinkertaistettua tai heidän merkityksensä on jopa kokonaan sivuutettu historiankirjoituksessa.
Ramqvist itse on vahvasti läsnä omassa tekstissään. Hän tuo esiin omia epävarmuuksiaan ja kuvaa mm. miten omat vahvat mielikuvat kuvauksen kohteesta saattavat vaikuttaa kirjoittamiseen ja estää näkemästä, minkälainen kuvauksen kohteena oleva henkilö todellisuudessa oli. Omien näkemysten ja toiveiden keskellä on vaikea pysyä objektiivisena. Ramqvistilla on vahvoja kuvitelmia Margueritesta ja hän ei pelkää sanoa ääneen, että hän toivoo lukemiensa lähdetekstien vahvistavan hänen Margueritesta muodostamaansa mielikuvaa.
Usein Ramqvist saa itsensä kiinni vähemmän miellyttävistä stereotypioista. Hän panee myös merkille, miten hänen omat kokemuksensa johdattavat hänen tulkintojaan ja saavat suuntaamaan huomion Margueriten tarinan tiettyihin yksityiskohtiin. Kun aiheeseen tutustuu viikko- ja kuukausikaupalla käy helposti myös niin, että ei enää tiedä, onko jonkin tiedonpalasen lukenut jostakin vai onko sen kenties kehitellyt oman päänsä sisällä.
Kirjoitusprosessi herättää monenlaisia tunteita - myös syyllisyyttä. Ramqvist ei voi välttyä ajattelemasta, että miksi hän käyttää niin paljon aikaa materiaaliin tutustumiseen ja kirjoittamiseen, kun hän sen sijaan voisi tehdä jotakin oikeasti hyödyllistä. Kirjoittamatta oleminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, koska kirjoittamisesta on tullut Ramqvistille hengittämisen kaltaista välttämätöntä toimintaa. Se on addiktio ja selviytymiskeino; tapa käsitellä mieltä polttavia ongelmia.
"Se [kirjoittaminen] tarjosi pakotien kriisistä kuin kriisistä ... niin ettei minun koskaan tarvinnut ratkaista niitä, kunhan vain aloin kirjoittaa. Olemassaoloni oli ollut kirjan sivuilta kajastavan kirkkaan valkean valon varassa, mutta myös tiedon, ettei minun tarvitsisi koskaan osallistua, elää samoilla hirvittävillä ehdoilla kuin muiden, sillä niin kauan kuin kirjoitin, en tarvinnut ketään."
Karhunaisessa Ramqvist hahmottuu etuoikeutetuksi ja hieman ylimieliseksikin kirjailijaksi, kuten edellä olevan sitaatin loppuosasta käy hyvin ilmi. Tekee mieli alkaa väittää vastaan, että kyllä vielä sellainenkin tilanne voi tulla, että kirjoittaminen ei siihen tarjoa lohdutusta. Ramqvistin tapa positioida itsensä muiden ihmisten ja koko arkielämän yläpuolelle raivostuttaa ja tämä ominaisuus, joka pilkahtelee läpi tekstin saa aikaan sen, että Ramqvistin teksti työntää lukijaa kauemmas itsestään.
Kirjoittamisella vaikuttaisi olevan Ramqvistille merkitys, jota en täysin tavoita. Erityisen kiinnostava, jos toki myös yhtä lailla ongelmallinen, on hänen näkemyksensä siitä, että kirjoittaminen on ollut hänelle "tapa välttyä olemasta nainen". Olla se, joka katsoo sen sijaan että olisi katseen kohteena. Tarkoittaako Ramqvist, että nainen naisena ei voi olla katsoja? Positio, jossa Ramqvist sanoo kirjoittavansa ikään kuin ei-naisena on vuosien kehityksen tulos. Hän tuo esiin, miten hän nuorempana alisti itsensä mieskatseelle.
Hämmästystä herättää myös Ramqvistin toteamus, että hän on välttänyt lukemasta erityisesti naisten kirjoittamia kirjoja omaelämäkerrallisina, koska hänen mukaansa yleisesti oletetaan, että naiset kirjoittavat itsestään, kun taas miehet kirjoittavat ns. yleisistä asioista. Onko niin, että Ramqvistin mukaan on jotakin vikaa siinä, että kirjoittaa itsestään? Juuri niinhän hän itsekin tekee Karhunaisessa.
Karhunainen sisältää runsaasti mielenkiintoisia pohdintoja, mutta herättää myös melkoisesti hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita, enkä ole ollenkaan varma, saanko Ramqvistin ajatuksenjuoksusta kiinni. Tätä tekstiä kirjoittaessani huomaan myös, että omalla kohdallani Karhunaisen vastaanotto käy sitä hankalammaksi, mitä lähempää sitä pysähdyn tarkastelemaan.
Kirjailijan huomion keskipisteenä on 1500-luvulla elänyt ranskalainen aatelisnainen Marguerite de la Rocque, jonka kohtalo ottaa hänet "vangikseen". Ramqvist tutustuu teoksessa lukuisiin Margueritesta kirjoitettuihin teksteihin, joista tunnetuimpia on Margareeta Navarralaisen 72 novellia sisältävä teos Heptaméron (1558), jossa tekijä kuvaa myös Margueriten elämänvaiheita.
Ramqvist jahtaa totuutta rangaistukseksi saarelle hylätyn Margueriten kohtalosta. Hänen teoksessaan Margueriten tarinaa kiinnostavammaksi nousee kuitenkin luennassani monet kirjoittamiseen liittyvät kysymykset ja ennen muuta historiallisen henkilön tarinan kuvaamiseen liittyvät tekijät.
Ramqvist pohtii historiankirjoittamisen ongelmakohtia laajemminkin. Hän tuo esiin, miten kirjoittajien sidonnaisuudet ja suhteet valtaa pitäviin ovat saattaneet vaikuttaa siihen, miten he ovat kuvauksensa kohteen esittäneet. Lähdekirjallisuuden luotettavuus aiheuttaa päänvaivaa, sillä on vaikeaa ellei mahdotonta tietää, onko Margueritesta kirjoitettu totuudesta välittämättä joitakin tiettyjä tarkoitusperiä varten. Usein lähdetekstit myös ovat keskenään ristiriitaisia ja naisten kuvaus saattaa olla yksinkertaistettua tai heidän merkityksensä on jopa kokonaan sivuutettu historiankirjoituksessa.
Ramqvist itse on vahvasti läsnä omassa tekstissään. Hän tuo esiin omia epävarmuuksiaan ja kuvaa mm. miten omat vahvat mielikuvat kuvauksen kohteesta saattavat vaikuttaa kirjoittamiseen ja estää näkemästä, minkälainen kuvauksen kohteena oleva henkilö todellisuudessa oli. Omien näkemysten ja toiveiden keskellä on vaikea pysyä objektiivisena. Ramqvistilla on vahvoja kuvitelmia Margueritesta ja hän ei pelkää sanoa ääneen, että hän toivoo lukemiensa lähdetekstien vahvistavan hänen Margueritesta muodostamaansa mielikuvaa.
Usein Ramqvist saa itsensä kiinni vähemmän miellyttävistä stereotypioista. Hän panee myös merkille, miten hänen omat kokemuksensa johdattavat hänen tulkintojaan ja saavat suuntaamaan huomion Margueriten tarinan tiettyihin yksityiskohtiin. Kun aiheeseen tutustuu viikko- ja kuukausikaupalla käy helposti myös niin, että ei enää tiedä, onko jonkin tiedonpalasen lukenut jostakin vai onko sen kenties kehitellyt oman päänsä sisällä.
Kirjoitusprosessi herättää monenlaisia tunteita - myös syyllisyyttä. Ramqvist ei voi välttyä ajattelemasta, että miksi hän käyttää niin paljon aikaa materiaaliin tutustumiseen ja kirjoittamiseen, kun hän sen sijaan voisi tehdä jotakin oikeasti hyödyllistä. Kirjoittamatta oleminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, koska kirjoittamisesta on tullut Ramqvistille hengittämisen kaltaista välttämätöntä toimintaa. Se on addiktio ja selviytymiskeino; tapa käsitellä mieltä polttavia ongelmia.
"Se [kirjoittaminen] tarjosi pakotien kriisistä kuin kriisistä ... niin ettei minun koskaan tarvinnut ratkaista niitä, kunhan vain aloin kirjoittaa. Olemassaoloni oli ollut kirjan sivuilta kajastavan kirkkaan valkean valon varassa, mutta myös tiedon, ettei minun tarvitsisi koskaan osallistua, elää samoilla hirvittävillä ehdoilla kuin muiden, sillä niin kauan kuin kirjoitin, en tarvinnut ketään."
Karhunaisessa Ramqvist hahmottuu etuoikeutetuksi ja hieman ylimieliseksikin kirjailijaksi, kuten edellä olevan sitaatin loppuosasta käy hyvin ilmi. Tekee mieli alkaa väittää vastaan, että kyllä vielä sellainenkin tilanne voi tulla, että kirjoittaminen ei siihen tarjoa lohdutusta. Ramqvistin tapa positioida itsensä muiden ihmisten ja koko arkielämän yläpuolelle raivostuttaa ja tämä ominaisuus, joka pilkahtelee läpi tekstin saa aikaan sen, että Ramqvistin teksti työntää lukijaa kauemmas itsestään.
Kirjoittamisella vaikuttaisi olevan Ramqvistille merkitys, jota en täysin tavoita. Erityisen kiinnostava, jos toki myös yhtä lailla ongelmallinen, on hänen näkemyksensä siitä, että kirjoittaminen on ollut hänelle "tapa välttyä olemasta nainen". Olla se, joka katsoo sen sijaan että olisi katseen kohteena. Tarkoittaako Ramqvist, että nainen naisena ei voi olla katsoja? Positio, jossa Ramqvist sanoo kirjoittavansa ikään kuin ei-naisena on vuosien kehityksen tulos. Hän tuo esiin, miten hän nuorempana alisti itsensä mieskatseelle.
Hämmästystä herättää myös Ramqvistin toteamus, että hän on välttänyt lukemasta erityisesti naisten kirjoittamia kirjoja omaelämäkerrallisina, koska hänen mukaansa yleisesti oletetaan, että naiset kirjoittavat itsestään, kun taas miehet kirjoittavat ns. yleisistä asioista. Onko niin, että Ramqvistin mukaan on jotakin vikaa siinä, että kirjoittaa itsestään? Juuri niinhän hän itsekin tekee Karhunaisessa.
Karhunainen sisältää runsaasti mielenkiintoisia pohdintoja, mutta herättää myös melkoisesti hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita, enkä ole ollenkaan varma, saanko Ramqvistin ajatuksenjuoksusta kiinni. Tätä tekstiä kirjoittaessani huomaan myös, että omalla kohdallani Karhunaisen vastaanotto käy sitä hankalammaksi, mitä lähempää sitä pysähdyn tarkastelemaan.
aiddahelenna's review against another edition
1.0
I tried so hard to stop myself from throwing the towel on this one and I finished reading it, but gosh! it was such a waste of time! -- the descriptive text about the book made me have such high expectations, because it sounded really interesting..!
rebeccomberga's review against another edition
2.0
Hade hellre velat läsa den bok som Ramqvist genom hela texten sade sig skriva.
kimjihei1's review against another edition
4.0
Vackert och eftertänksamt om tankar kring identitet, skrivande och historieskrivning.
Nog särskilt läsvärd för skrivande personer, då Karolina Ramqvist, likt i sin essä Det är natten, här funderar mycket kring hur det är att vara en person som skriver.
Nog särskilt läsvärd för skrivande personer, då Karolina Ramqvist, likt i sin essä Det är natten, här funderar mycket kring hur det är att vara en person som skriver.
greyemk's review against another edition
3.75
I feel bad, because I’ve recently read or am reading two other books with similar themes (hybrid works of memoir, history, and fiction about what we can know about the past and what we owe to people of the past). Unfortunately I’m liking both of them better than this, though I don’t think this is by any means bad.
Ramqvist is interested in the story of Marguerite de Roberval, a woman who was abandoned on a desert island in the new world in the 1500s by her guardian. Very little is known about her other than this story.
What we have is a book that interrogates this story from multiple perspectives, but is also interrogating the author’s own obsession with this story, her biases, and her relationship to writing as a whole. I am very interested in these questions and I think I would have really liked this at a different time. However, I was not all that interested in Ramqvist’s hemming and hawing about what she was even doing.
This book has a pretty minimalist prose style, it’s very straightforward and unadorned. I prefer this topic with a more maximalist prose style like the other works I’ve been reading. I think it better accomplishes the goal of showing how truly overwhelming the task of “understanding the past” is, it suits the novelistic ethics and philosophy of the topic, and the nice writing maintains interest during the inevitably slow parts of the work.
Ramqvist is interested in the story of Marguerite de Roberval, a woman who was abandoned on a desert island in the new world in the 1500s by her guardian. Very little is known about her other than this story.
What we have is a book that interrogates this story from multiple perspectives, but is also interrogating the author’s own obsession with this story, her biases, and her relationship to writing as a whole. I am very interested in these questions and I think I would have really liked this at a different time. However, I was not all that interested in Ramqvist’s hemming and hawing about what she was even doing.
This book has a pretty minimalist prose style, it’s very straightforward and unadorned. I prefer this topic with a more maximalist prose style like the other works I’ve been reading. I think it better accomplishes the goal of showing how truly overwhelming the task of “understanding the past” is, it suits the novelistic ethics and philosophy of the topic, and the nice writing maintains interest during the inevitably slow parts of the work.