Scan barcode
rojulian8's review against another edition
challenging
emotional
hopeful
reflective
medium-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
4.5
annamariemapes's review against another edition
challenging
dark
emotional
hopeful
informative
reflective
sad
slow-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
4.5
blackcatlouise's review against another edition
5.0
I am absolutely loving this author and I think this one is even better than "Night Waking" which I also loved; I think this might be my favourite book of the year so far.
I love the exploration of what it is to be a male parent at home and how that affects the family dynamics. I love the questions the author asks- What would happen when this family went on holiday? Would the wife feel jealous?
As a parent of teens I found the question about what would happen if your child just stopped breathing haunting me for days. What would I feel? What would I do with myself? How would it affect the way I treated them?
I love the characters especially the feisty Miriam and the hippy Grandpa, and I loved the stories about Coventry cathedral. What I loved the most of all was what the author had to say about the process of writing and the telling of stories that are not neat and linear but interweaving and tangential.
This is a wonderful wonderful book and i loved it!
I love the exploration of what it is to be a male parent at home and how that affects the family dynamics. I love the questions the author asks- What would happen when this family went on holiday? Would the wife feel jealous?
As a parent of teens I found the question about what would happen if your child just stopped breathing haunting me for days. What would I feel? What would I do with myself? How would it affect the way I treated them?
I love the characters especially the feisty Miriam and the hippy Grandpa, and I loved the stories about Coventry cathedral. What I loved the most of all was what the author had to say about the process of writing and the telling of stories that are not neat and linear but interweaving and tangential.
This is a wonderful wonderful book and i loved it!
tomistro's review against another edition
5.0
En halunnut lukea tätä kirjaa loppuun. Vitkuttelin viimeisen parinkymmenen sivun kanssa vuorokauden.
Sarah Mossin The Tidal Zone -romaanissa tapahtuu se, mitä yksikään vanhempi ei halua kuvitella: lapsi saa kesken koulupäivän yllättävän sairauskohtauksen ja tämän sydän pysähtyy.
Kirja kertoo lapsen isän, Adamin, mielenmaisemasta tapahtuman jälkeen. Lapsi jää henkiin, viettää aikaa sairaalassa ja palaa kotiin. Kaikki on periaatteessa niin kuin ennenkin, mutta pinnan alla kytee: Miten jatkaa normaalia elämää, kun sen pohja on kadonnut ja jatkuvuus on kyseenalaistettu. Kuolema on tullut lähelle, kaiken päättyminen on paljastunut.
Kirjan tunnelma on seesteinen, melkein alistuva. Tätä tämä nyt on. Yhtäältä kaikki on hyvin, toisaalta koko ajan hirvittää (niin Adamia kuin lukijaakin), mitä lapselle käy. Toistuuko kohtaus? Joutuuko lapsesta luopumaan muutenkin kuin ajatuksissaan? Kokemus siitä että elämä ei ole ikuista tai turvallista on jo järkyttänyt pysyvyyteen perustuvaa maailmankuvaa. Miten sen kanssa voi elää?
Päähenkilö on akateeminen nelikymppinen koti-isä, joka pakenee arkea kirjoittamalla ääniopasta Coventryn tuomiokirkosta, joka rakennettiin uudelleen sodan jälkeen. Yllättävä pommitus ja totaalinen tuho vertautuvat perheen järkytykseen. Miten rakentaa menetetyn tilalle jotain uutta ja kestävää?
Kuva laajenee perheestä ja historiasta tiedostavan keskiluokkaisen ihmisen pohdiskeluihin kapitalismin kiihdyttämästä luokkajaosta Iso-Britanniassa ja nykymaailmassa. On paikkoja, yllättävän lähellä, joissa lapsia kuolee päivittäin. Auttaako heidän ajattelu, kun oma lapsi on sairaalassa? Voiko surun suhteuttaa?
Luokkatietoisuus tällaisessa nykyromaanille tyypillisessä keskiluokan elämän kertomisessa on aina virkistävää. Paljastavaa on, että keskiluokkaiset henkilöt eivät mieti ilmastonmuutosta milläänlailla. Paluu normaaliin tarkoittaa pikaista paluuta lomalentoihin. Lapsille halutaan opettaa terveelliset elämäntavat ja kriittinen poliittinen ajattelu, mutta minkälainen maailma heille jää.
Pohdiskelua tärkeämpää kirjassa on kuitenkin sen tunnelma. Yllättävä pysäytys normaaliin pakottaa ajattelemaan omaa elämää, vanhempien elämää. Sairauskohtaus oli yllättävä, mutta sen ainekset olivat jo olemassa tyttäressä, tämän vanhemmissa. Voiko tällainen huoli koskaan palautua? Toisaalta: voiko tällaisen huolen kanssa oikeasti elää? Väistämättä normaalius palautuu. Huolemme ei tee asioista todennäköisiä. Sairaus tulee, jos on tullakseen.
Lopulta kaikki on niin kuin ennenkin, tavallista, mutta ei ihan. Tieto siitä että elämä voi loppua milloin vain, värittää kaiken.
Tämä tunnelma oli niin tuttu ja melkein turvallinen, että en halunnut että kirja loppuu. Olen pitkät pätkät elämästäni tuntenut ja pelännyt, miten elämä voi päättyä milloin vain. Tällainen turvattomuuden tuntu on (ollut) perusmoodini, minkä takia sen kuvaaminen näin elävästi tuntuu melkein turvalliselta ja lohdulliselta. Joku muukin tuntee saman.
Vai oliko tunnelmassa sittenkin lohdullista se, että Adam on niin hyvä vanhempi? The Tidal Zone on kirja vanhemman rakkaudesta, niin viallista ja vaillinaista kuin se onkin. Sitä ei ehkä ikinä osaa sanoa juuri oikeita asioita, mutta yrittää sanoa edes jotain. Lastaan ei voi täysin suojella kaikelta, mutta pitää yrittää. Ehkä se on se tunne, josta en halunnut päästää irti, kun viivyttelin kirjan loppuun saattamisen kanssa.
Sarah Mossin The Tidal Zone -romaanissa tapahtuu se, mitä yksikään vanhempi ei halua kuvitella: lapsi saa kesken koulupäivän yllättävän sairauskohtauksen ja tämän sydän pysähtyy.
Kirja kertoo lapsen isän, Adamin, mielenmaisemasta tapahtuman jälkeen. Lapsi jää henkiin, viettää aikaa sairaalassa ja palaa kotiin. Kaikki on periaatteessa niin kuin ennenkin, mutta pinnan alla kytee: Miten jatkaa normaalia elämää, kun sen pohja on kadonnut ja jatkuvuus on kyseenalaistettu. Kuolema on tullut lähelle, kaiken päättyminen on paljastunut.
Kirjan tunnelma on seesteinen, melkein alistuva. Tätä tämä nyt on. Yhtäältä kaikki on hyvin, toisaalta koko ajan hirvittää (niin Adamia kuin lukijaakin), mitä lapselle käy. Toistuuko kohtaus? Joutuuko lapsesta luopumaan muutenkin kuin ajatuksissaan? Kokemus siitä että elämä ei ole ikuista tai turvallista on jo järkyttänyt pysyvyyteen perustuvaa maailmankuvaa. Miten sen kanssa voi elää?
Päähenkilö on akateeminen nelikymppinen koti-isä, joka pakenee arkea kirjoittamalla ääniopasta Coventryn tuomiokirkosta, joka rakennettiin uudelleen sodan jälkeen. Yllättävä pommitus ja totaalinen tuho vertautuvat perheen järkytykseen. Miten rakentaa menetetyn tilalle jotain uutta ja kestävää?
Kuva laajenee perheestä ja historiasta tiedostavan keskiluokkaisen ihmisen pohdiskeluihin kapitalismin kiihdyttämästä luokkajaosta Iso-Britanniassa ja nykymaailmassa. On paikkoja, yllättävän lähellä, joissa lapsia kuolee päivittäin. Auttaako heidän ajattelu, kun oma lapsi on sairaalassa? Voiko surun suhteuttaa?
Luokkatietoisuus tällaisessa nykyromaanille tyypillisessä keskiluokan elämän kertomisessa on aina virkistävää. Paljastavaa on, että keskiluokkaiset henkilöt eivät mieti ilmastonmuutosta milläänlailla. Paluu normaaliin tarkoittaa pikaista paluuta lomalentoihin. Lapsille halutaan opettaa terveelliset elämäntavat ja kriittinen poliittinen ajattelu, mutta minkälainen maailma heille jää.
Pohdiskelua tärkeämpää kirjassa on kuitenkin sen tunnelma. Yllättävä pysäytys normaaliin pakottaa ajattelemaan omaa elämää, vanhempien elämää. Sairauskohtaus oli yllättävä, mutta sen ainekset olivat jo olemassa tyttäressä, tämän vanhemmissa. Voiko tällainen huoli koskaan palautua? Toisaalta: voiko tällaisen huolen kanssa oikeasti elää? Väistämättä normaalius palautuu. Huolemme ei tee asioista todennäköisiä. Sairaus tulee, jos on tullakseen.
Lopulta kaikki on niin kuin ennenkin, tavallista, mutta ei ihan. Tieto siitä että elämä voi loppua milloin vain, värittää kaiken.
Tämä tunnelma oli niin tuttu ja melkein turvallinen, että en halunnut että kirja loppuu. Olen pitkät pätkät elämästäni tuntenut ja pelännyt, miten elämä voi päättyä milloin vain. Tällainen turvattomuuden tuntu on (ollut) perusmoodini, minkä takia sen kuvaaminen näin elävästi tuntuu melkein turvalliselta ja lohdulliselta. Joku muukin tuntee saman.
Vai oliko tunnelmassa sittenkin lohdullista se, että Adam on niin hyvä vanhempi? The Tidal Zone on kirja vanhemman rakkaudesta, niin viallista ja vaillinaista kuin se onkin. Sitä ei ehkä ikinä osaa sanoa juuri oikeita asioita, mutta yrittää sanoa edes jotain. Lastaan ei voi täysin suojella kaikelta, mutta pitää yrittää. Ehkä se on se tunne, josta en halunnut päästää irti, kun viivyttelin kirjan loppuun saattamisen kanssa.
pap3rcut__'s review against another edition
adventurous
dark
emotional
funny
inspiring
reflective
slow-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
4.0
The Tidal Zones is an in depth portrayal of illness and parenthood which is told through a lyrical prose that is utterly heartbreaking and moving.
I'm so glad this novel was chunkier than previous Moss titles I've read as I could have went on and on, depsite the sorrow of it. As always Moss writes flawlessly depicting a life of fear and dreams in a compulsive and remarkable narrative that at times escapes from reality.
Our narrator Adam is a stay at home dad, he's also working on the rebuilding of Coventry Cathedral which develops a narrative of its own which I really enjoyed. His daughter Miriam collopases and stops breathing which throws him into a world of hospitals and the unknown. Moss' writing is unflinching, unbearably sad yet it holds onto hope.
I can once again highly reccomed this novel and despite this only being my 4th Moss novel, I've came to the conclusion that there won't be a Moss title I won't love. I haven't decided which one I'm going to read next but I can't wait!
I'm so glad this novel was chunkier than previous Moss titles I've read as I could have went on and on, depsite the sorrow of it. As always Moss writes flawlessly depicting a life of fear and dreams in a compulsive and remarkable narrative that at times escapes from reality.
Our narrator Adam is a stay at home dad, he's also working on the rebuilding of Coventry Cathedral which develops a narrative of its own which I really enjoyed. His daughter Miriam collopases and stops breathing which throws him into a world of hospitals and the unknown. Moss' writing is unflinching, unbearably sad yet it holds onto hope.
I can once again highly reccomed this novel and despite this only being my 4th Moss novel, I've came to the conclusion that there won't be a Moss title I won't love. I haven't decided which one I'm going to read next but I can't wait!
maaryaam's review against another edition
4.0
I can't believe, I've finally finished a book lmao 2017 has nOt been a good reading year:)). Anyways, for me, The Tidal Zone was one of those books that I was intimidated to read because so much hype surrounds it. Every single reviewer that I follow had nothing but great things to say about it and I'm happy to report that it's worth aaallll the hype.
The perspective in this novel is what carries the story through. I loved Adam's passive aggressiveness, not only was it #relatable but it also added a dark twist of humour to the narrative. The contrast between what he was sharing with us and how his internal monologue was written to how he actually chose to act/or say created some of the strongest scenes. It was interesting to see the typical gender roles be flipped in their family and how it affected their family dynamics. Adam is the stay-at-home parent to two young girls whilst Emma, his wife, is the breadwinner who's barely home and it's this that opens the themes of gender roles, marriage, family, love, loss, and many more.
The beginning was what resonated with me the most and basically opENEd my eYEs to the blissfully ignorant life I have been living. The interweaving of war stories and all the time's people missed death by mere seconds with Miriam's incident and recovery in the hospital was exceptionally well done and impactful. Due to the nature of news I know I have become desensitised to a lot of things. Stories of hundreds and thousands of people dying in unstable countries - as much as I hate it - have just become a normal part of the news. You expect to see it when you decide to tune in. It's turned into a There and Here. Places where bombs go off and people die everyday and places where these things don't happen. So the comparison between those tragedies and the ones that occur in hospitals right where we live was confronting. I live right next to a hospital and never did it occur to me that inside that building that I walk past all the time there could be parents who don't know if they'll get to see their child's next birthday, whilst I get to go home to my completely healthy family and never know of their struggles.
I also really loved the discussion about what is a "normal" life. I loved the eventual answer that it's abnormal to not go through hardships in life, that the life with loss, pain, and hardship is the normal one. That everyone is balancing a life between tragedy and normalcy, just behind closed doors. The Tidal Zone is one of those books that just feels good to read, it collects thoughts/ideas that we may have already had but put it into words for us and clears our confusion. It answers questions without really answering them and gives an insight into life without trying to hide the ugly parts and fluffing up reality. It's from these kinds of novels that I can seek comfort in and so I'll definitely be returning to this sometime in the future.
The perspective in this novel is what carries the story through. I loved Adam's passive aggressiveness, not only was it #relatable but it also added a dark twist of humour to the narrative. The contrast between what he was sharing with us and how his internal monologue was written to how he actually chose to act/or say created some of the strongest scenes. It was interesting to see the typical gender roles be flipped in their family and how it affected their family dynamics. Adam is the stay-at-home parent to two young girls whilst Emma, his wife, is the breadwinner who's barely home and it's this that opens the themes of gender roles, marriage, family, love, loss, and many more.
The beginning was what resonated with me the most and basically opENEd my eYEs to the blissfully ignorant life I have been living. The interweaving of war stories and all the time's people missed death by mere seconds with Miriam's incident and recovery in the hospital was exceptionally well done and impactful. Due to the nature of news I know I have become desensitised to a lot of things. Stories of hundreds and thousands of people dying in unstable countries - as much as I hate it - have just become a normal part of the news. You expect to see it when you decide to tune in. It's turned into a There and Here. Places where bombs go off and people die everyday and places where these things don't happen. So the comparison between those tragedies and the ones that occur in hospitals right where we live was confronting. I live right next to a hospital and never did it occur to me that inside that building that I walk past all the time there could be parents who don't know if they'll get to see their child's next birthday, whilst I get to go home to my completely healthy family and never know of their struggles.
I also really loved the discussion about what is a "normal" life. I loved the eventual answer that it's abnormal to not go through hardships in life, that the life with loss, pain, and hardship is the normal one. That everyone is balancing a life between tragedy and normalcy, just behind closed doors. The Tidal Zone is one of those books that just feels good to read, it collects thoughts/ideas that we may have already had but put it into words for us and clears our confusion. It answers questions without really answering them and gives an insight into life without trying to hide the ugly parts and fluffing up reality. It's from these kinds of novels that I can seek comfort in and so I'll definitely be returning to this sometime in the future.
joan_'s review against another edition
4.0
Si la portada ya es bonita, el interior la supera con creces. Algunas cosas sobran, pero en general es una novela preciosa. Leedlo, simplemente leedlo.
victoria_catherine_shaw's review
emotional
reflective
slow-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? It's complicated
4.0
Content Warnings
Moderate: Medical trauma
Minor: Sexism
petrauusimaa's review against another edition
5.0
I feel wordless after reading this book. Incredible and heartbreaking, beautiful and haunting. I really want to write something as good as this book; it is possibly one of the most beautifully written books I have ever read. Sarah Moss discusses the fear of death, the ups and downs of marriage and parenthood, and all in all, the life in general in such detail. I felt so invested with the story and the narrator, and I would have liked to read it slowly but I couldn't stop reading every time I picked up the book. This will be one of my favourite books of this year, I am sure. Buy it and read it.