Scan barcode
strategineer's review against another edition
2.0
Games are a unique art form. They do not just tell stories, nor are they simply conceptual art. They are the art form that works in the medium of agency. C. Thi Nguyen's Games: Agency as Art dives deep into these ideas and expands on them.
A man after my own heart. C. Thi Nguyen wants us to understand why games are interesting under the lens of "agency".
Games as in sports, video games, board games, etc.
I love all of these things (sport a bit less these days) and they're a big part of my life and so there's value in me exploring why they might be more interesting than they might appear to be on a surface level.
Reading this book might make me a better game critic and better at sharing my love of games with other people.
EDIT 2022-09-14: I put this book down right before the end. I think that the text is in need of some more editing, there seems to be a lot of repetition of the same ideas over and over again. Maybe I wasn't in the right mindset to read this and I'll need to come back to it later
Although reading this got me thinking about climbing/bouldering and I might not have ever discovered my new favorite passion if not for reading most of this book. I'll be forever grateful for that and I hope that I can continue being positively influenced by the media I come into contact with.
A man after my own heart. C. Thi Nguyen wants us to understand why games are interesting under the lens of "agency".
Games as in sports, video games, board games, etc.
I love all of these things (sport a bit less these days) and they're a big part of my life and so there's value in me exploring why they might be more interesting than they might appear to be on a surface level.
Reading this book might make me a better game critic and better at sharing my love of games with other people.
EDIT 2022-09-14: I put this book down right before the end. I think that the text is in need of some more editing, there seems to be a lot of repetition of the same ideas over and over again. Maybe I wasn't in the right mindset to read this and I'll need to come back to it later
Although reading this got me thinking about climbing/bouldering and I might not have ever discovered my new favorite passion if not for reading most of this book. I'll be forever grateful for that and I hope that I can continue being positively influenced by the media I come into contact with.
kejadlen's review against another edition
challenging
informative
reflective
slow-paced
4.5
This was a challenging read since even though this isn't a philosophy book per se, it's still philosophy-adjacent and comes from that perspective, and I'm very out of practice at this sort of reading. But still, a thoughtful and insightful perspective on games that covered a surprising amount of ground that I appreciated quite a lot.
earace's review against another edition
4.0
More of a plea for a specific type of gameplay and it’s value then an exploration of the artistic merit of games. Has still filled my conversations over the last months, as I can’t stop referencing it.
jellygh0st's review against another edition
2.75
It's fine, but it doesn't push the argument much further than trying to convince older generations that there's more to "the act of play" than just a serotonin rush.
There's a LOT to be said about the entertainment industry, and what video games specifically can do as an art form to push the boundary and spread a message. I myself have written extensively on how games radicalized me politically and artistically, how the stories are core to my being and my understanding of the world, to relationships with others and with myself, and the way I process and act on new information.
Nguyen doesn't go much further than Pac-Man, I'm hard-pressed to remember if the book even mentions Braid or Journey or any of the other trending examples of "wow games aren't just for kids anymore are they" from the mid-2000s. I think spending an hour on YouTube watching reviews from reputable journalists does more to convince you - in a shorter and more approachable format - that a plaything can be a piece of art, and that a piece of art is always *about* something. And to quote Tim Rogers' satirical review format, it doesn't have to tell you that "video games have come a long way since Pac-Man" to make that argument. We already know every medium is capable of great things, we don't have to act surprised about it.
There's a LOT to be said about the entertainment industry, and what video games specifically can do as an art form to push the boundary and spread a message. I myself have written extensively on how games radicalized me politically and artistically, how the stories are core to my being and my understanding of the world, to relationships with others and with myself, and the way I process and act on new information.
Nguyen doesn't go much further than Pac-Man, I'm hard-pressed to remember if the book even mentions Braid or Journey or any of the other trending examples of "wow games aren't just for kids anymore are they" from the mid-2000s. I think spending an hour on YouTube watching reviews from reputable journalists does more to convince you - in a shorter and more approachable format - that a plaything can be a piece of art, and that a piece of art is always *about* something. And to quote Tim Rogers' satirical review format, it doesn't have to tell you that "video games have come a long way since Pac-Man" to make that argument. We already know every medium is capable of great things, we don't have to act surprised about it.
terrypaulpearce's review against another edition
4.0
The opinions and ideas here are worth six stars. I would love to see a version of this written in a less academic way, because I'm obsessed with clarity and accessibility and I see academic writing as being in direct opposition to these things. Although, Nguyen is far more accessible than most.
But, quibbles aside, the ideas here about what games are and do and can be are genuinely transformational, and should be part of more discussions about art, about games, and about design.
But, quibbles aside, the ideas here about what games are and do and can be are genuinely transformational, and should be part of more discussions about art, about games, and about design.
msaari's review
challenging
informative
inspiring
slow-paced
4.0
Mistä peleissä on pohjimmiltaan kyse? Miksi niihin käytetään aikaa, vaikka pelien päämäärät ovat usein mielivaltaisia. C. Thi Nguyen on kuitenkin eri mieltä tästä mielivaltaisuudesta. Pelejä tarkastaltaessa pitää katse suunnata eri tavoin: kun päämäärää tavallisesti oikeutetaan tarkastelemalla sen omaa arvoa tai katsomalla, mitä siitä seuraa, pelien kohdalla pitää katsoa taaksepäin: pelissä on kyse motiivien inversiosta eli siitä, että päämäärä onkin valittu keinojen vuoksi.
Pelien ydin on, Nguyen väittää, toimijuudessa. Peli antaa meille tietyn päämäärän ja kykyjä, joita käyttää tämän päämäärän tavoittelussa. Mukana on esteitä, jotka sopivat näihin päämääriin ja kykyihin. Syntyy toimintaa, joka saa pelaajat omaksumaan tietynlaisen toimijuuden. Tässä on pelaamisen hienous: pelisuunnittelija on luonut päämäärät, kyvyt ja ympäristön, johon me pelaajat sovitamme oman toimijuutemme. “Pelit ovat siis ainutlaatuinen sosiaalinen teknologia. Ne ovat menetelmä kirjata toimijuuden muotoja keinotekoisiin välikappaleisiin: tallentaa, säilyttää ja siirtää niitä.”
Nguyen tarkastelee ensisijaisesti ponnistelupelaamista. Sen hän erottaa saavutuspelaamisesta: esimerkiksi pokeriammattilainen pelaa saadakseen rahaa ja ammattiurheiluja haluaa rahaa ja mainetta. Voittaminen on keino päästä tähän tavoitteeseen ja siksi aidosti tärkeää. Mutta entä kun minä pelaan kavereideni kanssa? Päämääränä on ehdottomasti voittaminen, mutta tavoitteena on kuitenkin hauskanpito. Jos en yrittäisi voittaa, pelaaminen ei olisi hauskaa, mutta voittamisella itsellään ei ole merkitystä. Päinvastoin, jos yritän voittaa liian kovasti, hauskanpito – pelaamisen varsinainen tavoite – kärsii. Saavutuspelaaja pelaa voittaakseen, ponnistelupelaaja ”omaksuu väliaikaisesti kiinnostuksen voittoon kamppailun tähden”.
Jotta tällainen ponnistelupelaaminen on ylipäänsä mahdollista – ja se selvästikin on, koska se kuvaa täydellisesti minun tapaani pelata pelejä – Nguyenin mukaan pelaajien on kyettävä herättämään itsessään väliaikainen kiinnostus voittamiseen ja omaksua kertakäyttöinen päämäärä, josta täytyy jälkikäteen päästä eroon. Tätä uppoutumista väliaikaisiin motivaatioihin Nguyen tarkastelee kirjassaan paljon.
Nguyenin mielestä pelien suuri arvo on siinä, että ne ovat muoto kirjata ylös erilaisia toimijuuden tapoja. Kun näin on tehty, pelejä pelaamalla voi kokeilla, millaiselta joku tietty toimijuuden muoto tuntuu. Tämä on järkeenkäypää: kun pelaa monipuolisesti erilaisia pelejä, tulee pelatessaan välittäneeksi hyvin monista eri asioista. Pelit ovat myös muoto, jossa toimijuutta voi tutkia yhteistyössä muiden kanssa. Kyse ei ole vain siitä, että pelit opettavat taitoja: “Väitän, että pelit voivat opettaa meille toimijuudellisen ajattelutavan noiden taitojen takana – yhdistää tietynlaiset kohdistuneet intressit tiettyyn kykyjoukkoon”, Nguyen kirjoittaa. Pelaaminen opettaa myös joustavuutta sen suhteen, miten näitä intressejä otetaan käyttöön ja pannaan hetkeksi sivuun.
Pelit toimivat myös pakopaikkana: niissä kykymme sopivat hyvin vastaan tuleviin haasteisiin. Saamme oikeat kyvyt, mutta vain juuri ja juuri riittävästi, mikä tekee asioista sopivasti vaikeita. Tosielämässä kykymme joskus riittävät, usein eivät, ja esteiden ylittäminen on ankeaa. Peleissä ongelmat ovat juuri oikean kokoisia ja niiden ratkaiseminen voi olla nautittavaa ja jopa kaunista. Arvot ovat yksinkertaisia ja jaettuja; peleissä olemme toimijoina yksinkertaistettuja. Se on Nguyenin mukaan sekä pelien suuri lupaus että suurin uhka. Pelimaailman yksinkertaisten ja selkeiden arvojen liukuminen tosimaailmaan on huono asia, sillä se luo vääriä odotuksia. Uhka ei siis ole siinä, että väkivaltaisen pelin pelaajasta tulee väkivaltainen, vaan siinä, että pelit tarjoavat moraalista selvyyttä ja arvojen yksinkertaistumista, joka ei todellisessa elämässä päde. Hyvin konkreettisella tasolla se voi vaikka tarkoittaa sitä, että kuntoilun pelillistäminen ohjaa huomion todellisesta kunnon kehittämisestä askelmäärän tai kalorilaskurin kaltaisen numeron tuijottamiseen.
Pelien filosofia on tällaisen vannoutuneen ponnistelupelaajan näkökulmasta vakuuttava kirja. Se nostaa pelien tarkasteluun sellaisia näkökulmia, joita en ole muualla kohdannut. Kokonaisuutena kirja on näin maallikkolukijan näkökulmasta varsin raskas – minulta meni pari viikkoa saada se kahlattua läpi, ja paikoin filosofinen käsitteiden veivaaminen oli hyvin puuduttavaa. Tavikset voivat suosiolla lukea vähän oikoen, filosofit ja pelitutkijat saavat sitten syventyä tarkemmin. Ilahduttavaa oli myös Nguyenin esimerkkipelien monipuolisuus: ainaisten videopelien sijasta Nguyen käytti esimerkkeinä lähinnä lautapelejä ja hyviä pelejä käyttikin. Moni peli oli tuttu, joka teki pointtien ymmärtämisestä helpompaa. Nguyen avaa keskeisimpien pelien toimintaa sen verran, että asian ymmärtänee, vaikka esimerkiksi Spyfall ei tuttu olisikaan.
Sen verran raskasta filosofista tekstiä Pelien filosofia on, etten sitä ihan varauksetta lähde kaikille peleistä kiinnostuneille suosittelemaan. Jos pelaamisen luonne kuitenkin kiinnostaa, Nguyen tarjoaa raikkaita näkökulmia pelaamisen analysointiin. Pelitutkijoille tämä lienee jo tuttu juttu, mutta pelien suunnittelemista kiinnostuneille suosittelen tutustumista kirjaan – tämä auttaa ymmärtämään uusin tavoin, mitä pelisuunnittelijat itse asiassa tekevät pelejä kehittäessään.
gusabus's review against another edition
challenging
informative
inspiring
reflective
slow-paced
4.75
This is one of those books that I feel is going to become a foundational text of game studies in the future. Nguyen completely recontextualises what it means to play games, and his theories are so universal that they can be applied to pretty much any game, from video games to board games to sports, and so on. His central thesis is that games work in the medium of agency, and that designers can transmit different agencies through games in the same way that novelists can transmit different narratives - it's made me look at the way I play games in a completely different light. And to top it all off, Nguyen lightens the sometimes intense philosophical writing with personal anecdotes from his own life, many of which made me giggle. Highly recommended!