Scan barcode
kcfromaustcrime's review against another edition
2.0
Leena Lehtolainen is a Finnish author, best known for her series featuring Policewoman Maria Kallio. THE BODYGUARD is the first in a new trilogy, featuring bodyguard Hilja Ilveskero. According to her website:
"The underlying theme of the trilogy is a series of questions about identity and concealment. Who is each person really? What disguise is each person using? What does it mean to be family? What language does each person speak and understand, and what is each person’s secret language? Finnish is a good secret language—few people understand it — and Finland as a country is a safe haven for many an international criminal. Who is on whose side? Who can be trusted? What is each person’s price? Who is each person willing either to betray or to save?"
Which is something this reader should possibly have read before undertaking this book as there were so many aspects that just didn't make sense.
Starting out in Russia where Ilveskero (she from the blurb who rarely loses her cool), loses her cool immediately when her client, a wealth Finnish woman, insists on buying a Lynx fur coat and Ilveskero quits on the spot. Her objections to this particular fur coat are eventually explained, but immediately the reader is presented with a weird discordance - for somebody who rarely loses her cool - she's let it rip early on. Who's wrong here - the blurb or the character. Unfortunately a sneaking suspicion of understanding creeps in about the time that the wealthy client is shot dead in Moscow, and Ilveskero is questioned by the police. In what starts out as a "clearing her name" storyline, things rapidly progress to another client, a very odd ongoing discussion with herself in the disguise of a male character, a lot of backstory of childhood, and time in bodyguard / security school in the US, and a lurking threatening male who, of course, our heroine promptly falls for, and into the bed of.
The danger in using first person like this is that the reader has to have a connection with the central character. Even if they are selectively viewed, unreliable, odd, self-obsessed, or whatever other failings there are in the protaganist, the reader must want to spend time in that head / those thoughts. For this reader that was a very difficult proposition in THE BODYGUARD. Ilveskero isn't necessarily unreliable, and whilst she's definitely a bit odd, the offputting bit was definitely obsession, slow reveals and repetition. Reading the explanation from the website now makes some sense of some of Ilveskero's obsessions - but just reading the book - they seem like simply character traits, behaviours, with no particular reason. Obviously the use of the slow reveal to explain the Lynx obsession, the difficult childhood, is meant to raise tension - but when it's in the main character's own head - it's just came across to this reader as odd, selective memories. And the constant repetition of elements of the past, of the security school, what her tutor says / thinks, and the location of the cabin, and the bike, and and and - made it feel like you were spending way too much time in the head of somebody with an OCD problem.
None of this was helped by some really odd motivations at points - if you believe the ex-partner responsible for ordering the killing of your boss has sent an underling in pursuit of you - is it even vaguely possible that your first choice would be to fall madly in lust? Even while telling yourself that you can't trust this bloke. Okay so some women might be daft enough but should a trained bodyguard be that stupid? Careless? Whilst attaching trackers to clients and supposedly hiding your location from the same man?
The repetition, the odd motivations, the oversharing of the central character in THE BODYGUARD bogged the reading down to the point where the book felt like it was about 1/3rd longer than it needed to be and the ending seemed constantly in the distance. Even when much of the action had been wrapped up - the final twist was so corny alas it was the straw that broke this camel's back.
http://www.austcrimefiction.org/review/review-bodyguard-leena-lehtolainen
"The underlying theme of the trilogy is a series of questions about identity and concealment. Who is each person really? What disguise is each person using? What does it mean to be family? What language does each person speak and understand, and what is each person’s secret language? Finnish is a good secret language—few people understand it — and Finland as a country is a safe haven for many an international criminal. Who is on whose side? Who can be trusted? What is each person’s price? Who is each person willing either to betray or to save?"
Which is something this reader should possibly have read before undertaking this book as there were so many aspects that just didn't make sense.
Starting out in Russia where Ilveskero (she from the blurb who rarely loses her cool), loses her cool immediately when her client, a wealth Finnish woman, insists on buying a Lynx fur coat and Ilveskero quits on the spot. Her objections to this particular fur coat are eventually explained, but immediately the reader is presented with a weird discordance - for somebody who rarely loses her cool - she's let it rip early on. Who's wrong here - the blurb or the character. Unfortunately a sneaking suspicion of understanding creeps in about the time that the wealthy client is shot dead in Moscow, and Ilveskero is questioned by the police. In what starts out as a "clearing her name" storyline, things rapidly progress to another client, a very odd ongoing discussion with herself in the disguise of a male character, a lot of backstory of childhood, and time in bodyguard / security school in the US, and a lurking threatening male who, of course, our heroine promptly falls for, and into the bed of.
The danger in using first person like this is that the reader has to have a connection with the central character. Even if they are selectively viewed, unreliable, odd, self-obsessed, or whatever other failings there are in the protaganist, the reader must want to spend time in that head / those thoughts. For this reader that was a very difficult proposition in THE BODYGUARD. Ilveskero isn't necessarily unreliable, and whilst she's definitely a bit odd, the offputting bit was definitely obsession, slow reveals and repetition. Reading the explanation from the website now makes some sense of some of Ilveskero's obsessions - but just reading the book - they seem like simply character traits, behaviours, with no particular reason. Obviously the use of the slow reveal to explain the Lynx obsession, the difficult childhood, is meant to raise tension - but when it's in the main character's own head - it's just came across to this reader as odd, selective memories. And the constant repetition of elements of the past, of the security school, what her tutor says / thinks, and the location of the cabin, and the bike, and and and - made it feel like you were spending way too much time in the head of somebody with an OCD problem.
None of this was helped by some really odd motivations at points - if you believe the ex-partner responsible for ordering the killing of your boss has sent an underling in pursuit of you - is it even vaguely possible that your first choice would be to fall madly in lust? Even while telling yourself that you can't trust this bloke. Okay so some women might be daft enough but should a trained bodyguard be that stupid? Careless? Whilst attaching trackers to clients and supposedly hiding your location from the same man?
The repetition, the odd motivations, the oversharing of the central character in THE BODYGUARD bogged the reading down to the point where the book felt like it was about 1/3rd longer than it needed to be and the ending seemed constantly in the distance. Even when much of the action had been wrapped up - the final twist was so corny alas it was the straw that broke this camel's back.
http://www.austcrimefiction.org/review/review-bodyguard-leena-lehtolainen
tessisreading2's review against another edition
4.0
A thriller! Narrated by a female bodyguard! In Finland! (I have a deep and abiding love for Finland which bewilders and concerns every Finnish person I meet. Sorry, Finland. I was living through a Russian winter when I met you and imprinted like an Anne McCaffrey baby dragon. Nothing you can do about it.) There are a lot of sociopolitical details thrown at you relatively early which may be hard to track if you’re not familiar with them - Putin’s rise, the Russian invasion of Georgia, Finland’s role during WWII, etc. - and it only gets more complicated. Hilja, our narrator, is very Finnish, by which I mean she is very weird but endearing if you like that sort of weirdness; there are lots of details of her odd childhood revealed over time. Despite the fact that this is a book narrated by a hardbitten bodyguard and involving lots of murders and political intrigue, there's a warmth to it - so many people are genuinely good, or kind, or well-intentioned - and you're left with a sense of optimism. Great book for winter.
sonjaaaa8's review against another edition
mysterious
tense
medium-paced
- Plot- or character-driven? Plot
- Strong character development? No
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? No
3.0
deegan's review against another edition
mysterious
medium-paced
- Plot- or character-driven? Plot
- Strong character development? No
- Loveable characters? No
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
3.0
tpietila's review against another edition
2.0
Tämä arvostelu tulee sisältämään runsaasti spoilereita. Jos et ole lukenut tätä kirjaa, suositellen että et lue arvosteluani. Tai tarkemmin ajatellen, ehkä kannattaa kuitenkin lukea tämä arvostelu mieluummin kuin kirja.
Yleensä olen pitänyt Leena Lehtolaisen kirjoista, ja olen lukenut varmaan ne kaikki. Ihan suurilla odotuksilla tätäkin sitten aloitin. Pettymys oli aika paha.
Kirja kertoo naispuolisesta henkivartijasta, Hilja Ilveskerosta, joka lapsellisen pikaistumisen vuoksi eroaa tehtävistään. Myöhemmin samana iltana kun hän yrittää sopua työnantajansa kanssa, hän onnistuu tulla huumatuksi. Ja liikenainen jonka vartijana hän toimi on kuollut, ammuttu. Ovatko hänen enemmän tai vähemmän hämäräperäiset liiketuttavansa syyllisiä tähän tekoon? Vai onko Hilja itse tappanut huumattuna entisen työnantajansa?
En ole ikinä lukenut yhtään Harlekiini-sarjan kirjaa. Tämä kirja on osapuilleen sellainen, jonkalaisia olen ajatellut Harlekiinit-romaanien olevan. Ei erityisen hyvin, varsin yksinkertaisella kielellä kirjoitettu, epäuskottava ja naurettava juoni, runsaasti romantiikkaa ja seksiä, joka sekin on enemmän tai vähemmän epäuskottavaa, ja onnellinen loppu, jossa sankaritar saa urhean alfa-uroksensa. Hilja on muka käynyt kovatasoisen henkivartijakoulun New Yorkissa. Mitään hän ei siellä näytä oppineen, muuta kuin ajoittain liiallisuuksiin menevän paranoidisuuden. Paitsi tietysti silloin, kun pitäisi olla vähän paranoidinen. Hän tekee koko ajan aivan tolkuttoman älyttömiä virheitä ja ratkaisuja. Erotaanpas kesken työtehtävää äkkipikaisesti viime kädessä älyttömän pienen syyn takia. Poistetaanpas viesti, joka voisi olla todistamassa ulkopuolisen murhaajan olemassa olosta. Rakastutaanpas noin vain ensisilmäyksellä mieheen, joka on todennäköisesti parhaimmillaan pahiksien vakooja, ja pahimmillaan tullut likvidoimaan Hiljan itsensä turhana todistajana ja silminnäkijänä.
Juonenkäänteet kirjassa ovat myös täydellisen naurettavia, ja vain pahenevat loppua kohden. Jotenkin Suomenlahden kaasuputki (joka vie kaasua Saksaan) pahentaa Suomen energiariippuvuutta Venäjästä. Ja pahis oligarkki, joka vastustaa putken rakentamista, saadakseen öljynsä varmemmin kaupaksi aikoo sabotoida hanketta radioaktiivista isotooppia mereen levittämällä. Logiikkaa tässä kyllä jää pahasti auki, mitäs haittaa sen isotoopin levittämisellä muka kaasuputken laskemiseen olisi? Uhkailukin tyyliin: ”Ostatte minulta öljyä tai tuhoan meren” ei ehkä ihan uskottavalta vaikuta. Enkä kyllä ole kuullut, että öljyn kaupaksi saamisessa ylivoimaisia vaikeuksia olisi ollut muutenkaan.
Hyvin erikoisia sattumia tapahtuu koko ajan parhaaseen deus-ex-machina tyyliin. Juuri kun Hilja on menossa vapauttamaan siepattua kansanedustajaa, niin sieppareiden huvilalle on sattumalta tilattu ilotyttö, joka sattumalta ajaa kolarin matkalla, ja sitten sattumalta Hiljaa luullaan kyseiseksi ilotytöksi, ja sattumalta ilotytön ”työasuun” kuuluu mm. lasso, jolla on helppo pääpahis sitoa, ja sattumalta huvilalle on jäänyt jonkin transvestin jäljiltä seksikkäät kengät, jotka ovat niin isot, että Hilja ase mahtuu niihin.
Muitakin virheitä kirjaan mahtuu, poistaapa Hilja yhdessä vaiheessa yksittäisiä valokuvia CD-ROM levyiltä. Mitähän se Read-Only-Memory mahtoikaan tarkoittaa?
Tekstikin on jotenkin paljon yksikertaisempaa, ja vähemmän nautittavaa kuin aikaisemmissa Leena Lehtolaisen kirjoissa. Mikä idea tässä romaanissa oikein oli? Joissain ammattiarvioissa taidettiin miettiä sitä onko kirja parodia. En tiedä tekeekö se, että hyvä kirjailija kirjoittaa huonon kirjan, kirjasta parodian.
Yleensä olen pitänyt Leena Lehtolaisen kirjoista, ja olen lukenut varmaan ne kaikki. Ihan suurilla odotuksilla tätäkin sitten aloitin. Pettymys oli aika paha.
Kirja kertoo naispuolisesta henkivartijasta, Hilja Ilveskerosta, joka lapsellisen pikaistumisen vuoksi eroaa tehtävistään. Myöhemmin samana iltana kun hän yrittää sopua työnantajansa kanssa, hän onnistuu tulla huumatuksi. Ja liikenainen jonka vartijana hän toimi on kuollut, ammuttu. Ovatko hänen enemmän tai vähemmän hämäräperäiset liiketuttavansa syyllisiä tähän tekoon? Vai onko Hilja itse tappanut huumattuna entisen työnantajansa?
En ole ikinä lukenut yhtään Harlekiini-sarjan kirjaa. Tämä kirja on osapuilleen sellainen, jonkalaisia olen ajatellut Harlekiinit-romaanien olevan. Ei erityisen hyvin, varsin yksinkertaisella kielellä kirjoitettu, epäuskottava ja naurettava juoni, runsaasti romantiikkaa ja seksiä, joka sekin on enemmän tai vähemmän epäuskottavaa, ja onnellinen loppu, jossa sankaritar saa urhean alfa-uroksensa. Hilja on muka käynyt kovatasoisen henkivartijakoulun New Yorkissa. Mitään hän ei siellä näytä oppineen, muuta kuin ajoittain liiallisuuksiin menevän paranoidisuuden. Paitsi tietysti silloin, kun pitäisi olla vähän paranoidinen. Hän tekee koko ajan aivan tolkuttoman älyttömiä virheitä ja ratkaisuja. Erotaanpas kesken työtehtävää äkkipikaisesti viime kädessä älyttömän pienen syyn takia. Poistetaanpas viesti, joka voisi olla todistamassa ulkopuolisen murhaajan olemassa olosta. Rakastutaanpas noin vain ensisilmäyksellä mieheen, joka on todennäköisesti parhaimmillaan pahiksien vakooja, ja pahimmillaan tullut likvidoimaan Hiljan itsensä turhana todistajana ja silminnäkijänä.
Juonenkäänteet kirjassa ovat myös täydellisen naurettavia, ja vain pahenevat loppua kohden. Jotenkin Suomenlahden kaasuputki (joka vie kaasua Saksaan) pahentaa Suomen energiariippuvuutta Venäjästä. Ja pahis oligarkki, joka vastustaa putken rakentamista, saadakseen öljynsä varmemmin kaupaksi aikoo sabotoida hanketta radioaktiivista isotooppia mereen levittämällä. Logiikkaa tässä kyllä jää pahasti auki, mitäs haittaa sen isotoopin levittämisellä muka kaasuputken laskemiseen olisi? Uhkailukin tyyliin: ”Ostatte minulta öljyä tai tuhoan meren” ei ehkä ihan uskottavalta vaikuta. Enkä kyllä ole kuullut, että öljyn kaupaksi saamisessa ylivoimaisia vaikeuksia olisi ollut muutenkaan.
Hyvin erikoisia sattumia tapahtuu koko ajan parhaaseen deus-ex-machina tyyliin. Juuri kun Hilja on menossa vapauttamaan siepattua kansanedustajaa, niin sieppareiden huvilalle on sattumalta tilattu ilotyttö, joka sattumalta ajaa kolarin matkalla, ja sitten sattumalta Hiljaa luullaan kyseiseksi ilotytöksi, ja sattumalta ilotytön ”työasuun” kuuluu mm. lasso, jolla on helppo pääpahis sitoa, ja sattumalta huvilalle on jäänyt jonkin transvestin jäljiltä seksikkäät kengät, jotka ovat niin isot, että Hilja ase mahtuu niihin.
Muitakin virheitä kirjaan mahtuu, poistaapa Hilja yhdessä vaiheessa yksittäisiä valokuvia CD-ROM levyiltä. Mitähän se Read-Only-Memory mahtoikaan tarkoittaa?
Tekstikin on jotenkin paljon yksikertaisempaa, ja vähemmän nautittavaa kuin aikaisemmissa Leena Lehtolaisen kirjoissa. Mikä idea tässä romaanissa oikein oli? Joissain ammattiarvioissa taidettiin miettiä sitä onko kirja parodia. En tiedä tekeekö se, että hyvä kirjailija kirjoittaa huonon kirjan, kirjasta parodian.
dalcecilruno's review against another edition
3.0
Middle of the road
This book is a thriller/suspense about a Finnish bodyguard trying to figure out who killed her former employer after she resigned due to a fight over a lynx fur coat.
I was so here for this. I could relate to Hilja losing her temper over animal fur. I am one of those. No shame.
Hilja had a thing for lynxes, and as the book goes on, the reader learns why is this so important to her.
The international mystery aspect was a great contrast to the familiarity I got from the Finnish countryside setting. I was so into this. "Kiitos! Vihdoinkin!" I shouted late at night when I started the audiobook on Scribd. Now my rating system...here we go.
1. Did I put the book down?
I did. I hesitated to pick it up again. I can't give it a star here. The narrator practiced her Finnish pronunciation, but no one helped her with the Russian and the random out of the blue Spanish that suddenly appeared. I know a multilingual narration is a pain in the a** for a lot of narrators so, I was satisfied that at least she handled the Finnish names well. Can't say the same for the Maria Kallio series narrator. Oof. I dropped that after a couple of minutes.
2. The characters?
I like Hilja, for the most part. I wanted to like this book. And then...and then...I think I can give it a star here, because I did enjoy multiple aspects of her character. So there goes.
This book is a thriller/suspense about a Finnish bodyguard trying to figure out who killed her former employer after she resigned due to a fight over a lynx fur coat.
I was so here for this. I could relate to Hilja losing her temper over animal fur. I am one of those. No shame.
Hilja had a thing for lynxes, and as the book goes on, the reader learns why is this so important to her.
The international mystery aspect was a great contrast to the familiarity I got from the Finnish countryside setting. I was so into this. "Kiitos! Vihdoinkin!" I shouted late at night when I started the audiobook on Scribd. Now my rating system...here we go.
1. Did I put the book down?
I did. I hesitated to pick it up again. I can't give it a star here. The narrator practiced her Finnish pronunciation, but no one helped her with the Russian and the random out of the blue Spanish that suddenly appeared. I know a multilingual narration is a pain in the a** for a lot of narrators so, I was satisfied that at least she handled the Finnish names well. Can't say the same for the Maria Kallio series narrator. Oof. I dropped that after a couple of minutes.
2. The characters?
I like Hilja, for the most part. I wanted to like this book. And then...and then...I think I can give it a star here, because I did enjoy multiple aspects of her character. So there goes.
tiinasusanna's review against another edition
4.0
Eka Lehtolaisen kirja jonka luin, mutta ei takuulla viimeinen.
Hyvin kirjoitettu, ja kohtuullisen jäntevällä tarinalla kulkeva juoni.
Ei mikään hirmumysteeri mutta ok kesädekkari
Hyvin kirjoitettu, ja kohtuullisen jäntevällä tarinalla kulkeva juoni.
Ei mikään hirmumysteeri mutta ok kesädekkari
More...