A review by annaretamaria
Toinen Amy by Marilyn Kaye

3.0

Huomaa, että tämä on jonkinlainen väliosa, jolla pohjustetaan tulevia tapahtumia enemmänkin kuin kerrotaan yhtenäinen jännittävä tarina yhdessä kirjassa. Ensimmäinen osa keskittyi siihen, kuinka Amy saa tietää olevansa klooni, toisessa osassa Amy yrittää sopeutua asiaan ja kertoo ystävilleen ja tässä kolmannessa osassa alkaa pikku hiljaa selvitä, kuinka laajasta jutusta on kyse. Amy myös joutuu huomaamaan, että vaikka joku jakaa hänen kanssaan tismalleen samat geenit, ympäristön vaikutus on valtava. Toinen Amy ei olekaan niin mukava kuin Amy ensiksi ajattelee.

Minua kyllä huvittaa tämän sarjan tahti: Yhden aukeaman aikana Amy esimerkiksi saa tietää, että elokuvassa näyttelevä toinen Amy kuvaa seuraavana päivänä uimahallikohtauksen. Amy onnistuu livahtamaan aamulla kuvauspaikalle sisälle, naamioitumaan avustajaksi ja vielä luulemaan, että toinen Amy on hukkumassa, kun hän kelluu uima-altaassa kasvot kohti pohjaa. Amy säntää pelastamaan kloonisiskonsa vain huomatakseen, että pilasi juuri elokuvan kuvaukset. Hän ehtii sännätä äkkiä pois ja piiloutumaan kaappiin, josta hän pian jo onnistuu salakuuntelemaan juonelle tärkeitä asioita. Kaikki siis yhden aukeaman aikana. Ja parin sivun kuluttua Amy kidnapataan!

Tajusin tätä osaa lukiessani, että harvoin törmää nuortenkirjaan, jonka päähenkilö on ylivoimaisen vahva ja ketterä tyttö. Amy ei hätkähdä kidnapatuksi tulemisesta, koska hän tietää, että pystyy pakenemaan milloin vain. Amy pystyy seikkailemaan Los Angelesin suurkaupunkialueella ilman tavanomaisia teini-ikäisen tytön pelkoja, sillä hän kyllä pärjää.