A review by katrinkirjat
Malman asema by Alex Schulman

3.0

Olen lukenut ja pitänyt paljon Schulmanin kirjoista, joissa hän on käsitellyt sukunsa ja perheensä elämää, salaisuuksia ja traumoja. Schulman on taitava kirjoittamaan ja kertomaan.

Niinpä halusin ehdottomasti lukea Malman asemankin. Malman asema on tavallaan taattua laatua, sillä Schulman kirjoittaa hyvin. Tässäkin kirjassa avataan erään perheen salaisuuksia ja sukupolvelta toiselle valuvia traumoja. Tässä on paljon tuttua, mitä kirjailijalta osaa odottaakin.

Mutta kyllä tämä kirjailijan heikoin tuotos on. Ehkä hyppy selkeästi fiktion puolelle on ollut liian kaukana siitä, minkä kirjailija taitaa parhaiten?

Kirjaan on haettu hieman dekkarimaista rakennetta, mutta loppuratkaisu oli kunnon lässähdys. Nautin enemmän siitä, kun arvoitus ei ollut vielä ratkennut ja mieli kuvitteli vaikka mitä. Loppuratkaisu jäi kädenlämpöiseksi.

En myöskään oikein lämmennyt kirjan hahmoille tai edes hahmojen välisille suhteille. Isät ovat etäisiä ja lähes puhumattomia, äidit pettureita, julmia ja vähän mystisiä. Jotenkin tämä kuvasto on jo niin nähty ja koettu, että näin fiktiossa se ei enää hirveästi tuo uutta lukijalle.

En tiedä. Kirja oli ihan okei. Sen luki nopeasti, mutta ainakin minä odotin enemmän. Suosittelisin lukemaan kirjailijalta Polta nämä kirjeet, mutta en välttämättä tätä (ainakaan ensimmäisenä).