Take a photo of a barcode or cover
sellaistako 's review for:
Kalevalan naiset
by Tiina Piilola
Pettymys, sitä tämä kaikessa kaksijakoisuudessaan oli. Lukuaika venähti pitkäksi, johtuen koulukiireistä, joten silläkin saattaa olla vaikutus muodostuneeseen mielipiteeseen. Päällimmäisenähän mieleen jäivät turhauttavat ja ärtymystä aiheuttavat kohdat ja piirteet, joten tämä arvostelu koostuu suurelta osin niiden läpikäynnistä.
Opettajallani on tapana sanoa, että tekstin tulkinta on oikein jos sen pystyy todistamaan itse tekstillä. Ajoittain tämä kirja pystyikin siihen, mutta toisinaan spekuloitiin ja vedettiin merkityksiä sieltä missä niitä ei ole (tai sitten en vain itse näe niitä). Tämän lisäksi vertaukset ihan outoihin asioihin kummaksuttivat, ja irrelevantit asiat aiheen vierestä ja aivan eri aiheista turhauttivat.
Louhi-luvussa kysymysmerkkejä herätti myös outo vertailu Kalevalan muihin naishahmoihin, erityisesti Ainoon, aivan kuin he olisivat herkkyydessään jotenkin huonompia naisina.
Lisäksi, tiedetäänkö Kalevalan henkilöhahmoista, joista on kerrottu hyvinkin pinnallisesti, oikeasti niin paljon, kuin kirja antaa ymmärtää? Todennäköisesti ei, ja siksi "varmasti" toteamukset henkilöhahmojen ajatuksista ja teoista esimerkiksi nykyajassa laittoivat lukiessa lähinnä huokailemaan ja turhautumaan.
Yksi sana: lukijapositio. Kirja tuo hienosti esille ongelmakohtia ja selittää asioita laajasti, mutta kirjailijan vankkumattomalta tuntuva "olisi" ja "varmasti" tuntuu yliampuvalta (tämä voi johtua tosin siitä, että kirjailija on aihetta tutkinut syvemmin, minä en).
Vielä huomio sanavalintoihin ja lausemuotoihin Louhi-luvussa. En tiedä, onko seuraava ajatus kirjailijan itsensä vai Kalevalasta oikeasti otettavissa oleva ajatus, mutta pitääkö ajatusta siitä, että "Väinämöinen alkaa viisastua, mikä näkyy niin, että enää hän ei vokottele nuoria naisia vaan suuntaa intohimonsa yhä selvemmin musiikkiin" pitää vakavasti otettavana ideaalina. Miksi intohimo ihmisiin, jos vaikka nuoriin naisiin, on jotenkin ei-viisasta? Onko viisautta vain jonkin "hienon" asian tekeminen, ja miksi viisaudesta on tehty näin yksipuolista? Ymmärrän, mistä ajatus tässä kontekstissa juontaa juurensa, mutten yleisellä tasolla kannata tälläistä poikkijakoa.
Opettajallani on tapana sanoa, että tekstin tulkinta on oikein jos sen pystyy todistamaan itse tekstillä. Ajoittain tämä kirja pystyikin siihen, mutta toisinaan spekuloitiin ja vedettiin merkityksiä sieltä missä niitä ei ole (tai sitten en vain itse näe niitä). Tämän lisäksi vertaukset ihan outoihin asioihin kummaksuttivat, ja irrelevantit asiat aiheen vierestä ja aivan eri aiheista turhauttivat.
Louhi-luvussa kysymysmerkkejä herätti myös outo vertailu Kalevalan muihin naishahmoihin, erityisesti Ainoon, aivan kuin he olisivat herkkyydessään jotenkin huonompia naisina.
Lisäksi, tiedetäänkö Kalevalan henkilöhahmoista, joista on kerrottu hyvinkin pinnallisesti, oikeasti niin paljon, kuin kirja antaa ymmärtää? Todennäköisesti ei, ja siksi "varmasti" toteamukset henkilöhahmojen ajatuksista ja teoista esimerkiksi nykyajassa laittoivat lukiessa lähinnä huokailemaan ja turhautumaan.
Yksi sana: lukijapositio. Kirja tuo hienosti esille ongelmakohtia ja selittää asioita laajasti, mutta kirjailijan vankkumattomalta tuntuva "olisi" ja "varmasti" tuntuu yliampuvalta (tämä voi johtua tosin siitä, että kirjailija on aihetta tutkinut syvemmin, minä en).
Vielä huomio sanavalintoihin ja lausemuotoihin Louhi-luvussa. En tiedä, onko seuraava ajatus kirjailijan itsensä vai Kalevalasta oikeasti otettavissa oleva ajatus, mutta pitääkö ajatusta siitä, että "Väinämöinen alkaa viisastua, mikä näkyy niin, että enää hän ei vokottele nuoria naisia vaan suuntaa intohimonsa yhä selvemmin musiikkiin" pitää vakavasti otettavana ideaalina. Miksi intohimo ihmisiin, jos vaikka nuoriin naisiin, on jotenkin ei-viisasta? Onko viisautta vain jonkin "hienon" asian tekeminen, ja miksi viisaudesta on tehty näin yksipuolista? Ymmärrän, mistä ajatus tässä kontekstissa juontaa juurensa, mutten yleisellä tasolla kannata tälläistä poikkijakoa.