Take a photo of a barcode or cover
Olihan se paras mahdollinen esimerkki historiallisesta romaanista, kerrontaratkaisuista, elävistä hahmoista kerrottuna kirjeromaanissa...
Williams on saanut niin monta asiaa nappiin. Rooman juonittelut ja myös ylhäistön arki tulevat lihaksi ja henkilöhahmojen tragedian kautta kerrotaan monta opetusta elämästä: huipulla on yksinäistä, raskaat uhraukset yhteiseksi hyväksi jäävät vaille kiitosta, maailmaa ei voi ohjata ja
Teos on täynnä lauseita, jotka kuulostavat antiikin ikiaikaisilta viisauksilta. Valitsin niistä yhden, hyvin miesajattelun täyttämän helmen, jonka loppu on kuin suoraan Shakespearelta:
Nuori mies, joka ei tunne tulevaisuutta, näkee elämän eräänlaisena eeppisenä seikkailuna, odysseiana vierailla vesillä ja tuntemattomilla saarilla, missä hän koettelee voimiaan, todistaa ne ja löytää sitä kautta kuolemattomuutensa.
Keski-ikäinen mies, joka on elänyt sen tulevaisuuden, josta joskus haaveili, näkee elämän tragediana, sillä hänelle on selvinnyt, että hänen valtansa, vaikka olisi kuinka suuri, ei kestä niitä sattuman ja luonnon voimia, joille hän antaa jumalten nimiä; hänelle on selvinnyt myös, että hän on kuolevainen.
Mutta jos ikämies esittää hänelle osoitettua roolia asianmukaisesti, näkee hän väistämättä elämän komediaksi. Sillä hänen onnistumisensa ja epäonnistumisensa sulautuvat yhteen eivätkä kummatkaan anna aihetta sen paremmin ylpeyteen kuin häpeään; eikä hän ole sankari, joka on pitänyt pintansa noita voimia vastaan, eikä toisaalta päähenkilö, jonka nuo voimat ovat murtaneet. Kuten kaikki huonot, säälittävät näyttelijät, hän oivaltaa lopulta esittäneensä niin monia osia, ettei häntä itseään ole enää olemassa.
Sekä:
Ihminen ei petä itseään tekojensa seurauksista; ihminen pettää itseään siitä, kuinka helppoa noiden seurausten kanssa on elää.
Williams on saanut niin monta asiaa nappiin. Rooman juonittelut ja myös ylhäistön arki tulevat lihaksi ja henkilöhahmojen tragedian kautta kerrotaan monta opetusta elämästä: huipulla on yksinäistä, raskaat uhraukset yhteiseksi hyväksi jäävät vaille kiitosta, maailmaa ei voi ohjata ja
Teos on täynnä lauseita, jotka kuulostavat antiikin ikiaikaisilta viisauksilta. Valitsin niistä yhden, hyvin miesajattelun täyttämän helmen, jonka loppu on kuin suoraan Shakespearelta:
Nuori mies, joka ei tunne tulevaisuutta, näkee elämän eräänlaisena eeppisenä seikkailuna, odysseiana vierailla vesillä ja tuntemattomilla saarilla, missä hän koettelee voimiaan, todistaa ne ja löytää sitä kautta kuolemattomuutensa.
Keski-ikäinen mies, joka on elänyt sen tulevaisuuden, josta joskus haaveili, näkee elämän tragediana, sillä hänelle on selvinnyt, että hänen valtansa, vaikka olisi kuinka suuri, ei kestä niitä sattuman ja luonnon voimia, joille hän antaa jumalten nimiä; hänelle on selvinnyt myös, että hän on kuolevainen.
Mutta jos ikämies esittää hänelle osoitettua roolia asianmukaisesti, näkee hän väistämättä elämän komediaksi. Sillä hänen onnistumisensa ja epäonnistumisensa sulautuvat yhteen eivätkä kummatkaan anna aihetta sen paremmin ylpeyteen kuin häpeään; eikä hän ole sankari, joka on pitänyt pintansa noita voimia vastaan, eikä toisaalta päähenkilö, jonka nuo voimat ovat murtaneet. Kuten kaikki huonot, säälittävät näyttelijät, hän oivaltaa lopulta esittäneensä niin monia osia, ettei häntä itseään ole enää olemassa.
Sekä:
Ihminen ei petä itseään tekojensa seurauksista; ihminen pettää itseään siitä, kuinka helppoa noiden seurausten kanssa on elää.