Take a photo of a barcode or cover
A review by lukija
Tasanko liekeissä / Pedro Páramo by Juan Rulfo
4.0
Juan Rulfo on meksikolaisen kirjallisuuden iso nimi. Hän julkaisi 1950 -luvulla novellikokoelman ja yhden pienoisromaani ja sen jälkeen "vaikeni". Hänen työnsä ovat vaikuttaneet muihin Latinalaisen Amerikan myöhempiin kirjailijoihin, joista kokoelman suomentanut Tarja Roinila mainitsee Garbriel Garcia Márquezin.
Rulfon novellit ja pienoisromaani Pedro Paramo ovat armotonta, karua ja tylyä sisällöltään. Ei siis mitään jännittävää ja mukaansa tempaavaa hyvän mielen kirjallisuutta. Rulfon maailmassa ihminen on paha, korruptoitunut, pahoinvoiva, onneton, tyhmän ylpeä ja niin edelleen. Olosuhteet ovat köyhät, karut ja väkivaltaiset. Koin lukeneeni myös miehisiä tarinoita miehistä. Teemoiksi tai aiheiksi voisi nostaa esimerkiksi uskonnon, kunnian, väkivallan, köyhyyden, osattomuuden, nälän, kurjuuden, elintilan ja ajattelun suppeuden, sisällissodan ja maaseutukylien kohtalot ja ihmisten kohtalot noissa kylissä. Onni on hetkessä ja muuten ei voi kuin odottaa kuolemaa ja todennäköistä kiirastulta tai helvettiä kuoleman jälkeen. Rakkaudettomuus on läsnä ja silloin kun näin tarinoissa rakkautta oli se pakotettu piiloon, hävettävää ja hetkittäin hellän inhimillistä. Pienoisromaanissa oli paikoin kauhun tunnelma ja yliluonnollisuutta. Kuolleiden äänet ja haamut tuottivat ääniä, keskusteluja, kertomuksia ja elämää kylään. Kosto, kunnia, valta ja uskonto sekä maagisen realismin ituja.
Kirjan maailma on kaukana omasta ajastani ja todellisuudestani. Tästä johtuen kirjaa oli kiinnostava lukea. Mietin 1950 -lukua ja Meksikoa. Tiedän siitä todella vähän. Mietin kertoiko kirja todenmukaisesti ajasta tai kenties enemmän sen eetoksesta, kirjailijan itsensä kokemana tai näkemänä tai tulkitsemana? Miten tätä kirjaa luetaan ja (oletan) opetetaan ja kerrotaan nykyajan Meksikossa?
Kaikesta karuudesta ja tylyydestään huolimatta kirja oli lukemisen arvoinen. Koin, että kirjassa ihmisyys oli riisuttu ytimeensä ja paljastettuna se taistelee olemassaolostaan.
Rulfon novellit ja pienoisromaani Pedro Paramo ovat armotonta, karua ja tylyä sisällöltään. Ei siis mitään jännittävää ja mukaansa tempaavaa hyvän mielen kirjallisuutta. Rulfon maailmassa ihminen on paha, korruptoitunut, pahoinvoiva, onneton, tyhmän ylpeä ja niin edelleen. Olosuhteet ovat köyhät, karut ja väkivaltaiset. Koin lukeneeni myös miehisiä tarinoita miehistä. Teemoiksi tai aiheiksi voisi nostaa esimerkiksi uskonnon, kunnian, väkivallan, köyhyyden, osattomuuden, nälän, kurjuuden, elintilan ja ajattelun suppeuden, sisällissodan ja maaseutukylien kohtalot ja ihmisten kohtalot noissa kylissä. Onni on hetkessä ja muuten ei voi kuin odottaa kuolemaa ja todennäköistä kiirastulta tai helvettiä kuoleman jälkeen. Rakkaudettomuus on läsnä ja silloin kun näin tarinoissa rakkautta oli se pakotettu piiloon, hävettävää ja hetkittäin hellän inhimillistä. Pienoisromaanissa oli paikoin kauhun tunnelma ja yliluonnollisuutta. Kuolleiden äänet ja haamut tuottivat ääniä, keskusteluja, kertomuksia ja elämää kylään. Kosto, kunnia, valta ja uskonto sekä maagisen realismin ituja.
Kirjan maailma on kaukana omasta ajastani ja todellisuudestani. Tästä johtuen kirjaa oli kiinnostava lukea. Mietin 1950 -lukua ja Meksikoa. Tiedän siitä todella vähän. Mietin kertoiko kirja todenmukaisesti ajasta tai kenties enemmän sen eetoksesta, kirjailijan itsensä kokemana tai näkemänä tai tulkitsemana? Miten tätä kirjaa luetaan ja (oletan) opetetaan ja kerrotaan nykyajan Meksikossa?
Kaikesta karuudesta ja tylyydestään huolimatta kirja oli lukemisen arvoinen. Koin, että kirjassa ihmisyys oli riisuttu ytimeensä ja paljastettuna se taistelee olemassaolostaan.