Take a photo of a barcode or cover
jemysieni 's review for:
Nexus: A Brief History of Information Networks from the Stone Age to AI
by Yuval Noah Harari
Tämä ei yltänyt aiempien teoksien tasolle, mutta iso osa teoksen kritiikistä on nähdäkseni lillukanvarsiin tarttumista. Teoksen suurimmat ongelmat olivat raskas toisteisuus ja se, että tietoverkkoja on vedetty jonkin verran suoriksi, vaikka analogiat olivatkin lähinnä mielenkiintoisia.
Suurin kohtaamani kritiikki on kuitenkin osunut tekoälyn käsittelyyn. Harari kertoo, että ChatGPT 4 on valehdellut ihmiselle ja uskotellut olevansa ihminen. Näin on uutisoinut myös moni suuri uutistalo. Harari viittaa OpenAI:n raporttiin, jossa sanotaan juuri näin. Näin teoksessa tekoälystä maalataan valtaa tavoitteleva aktiivinen toimija, mikä menee ainakin vielä tänä päivänä mönkään. Toki kirjailijan olisi ehkä pitänyt osata kaivaa raportti OpenAI:n raportin takaa, josta selviää, että ChatGPT 4 toimi ihmisen antamien kehotteiden mukaan kuvitteellisessa ympäristössä (duh), ja valehtelu oli tehtävänantoon sopiva strategia. Täytynee myös sanoa, että raportti oli harvinaisen huonosti laadittu, eivätkä tarkat promptit tai koeasetelma selviä siitä.
Nähdäkseni tämä kompastus Hararilta ei kuitenkaan vesitä ajatusta siitä, että erilaiset algoritmit tekevät yhä enemmän ihmisiä koskevia päätöksiä ja että ihmiskunnan historiassa olemme ensi kertaa tekemisissä sellaisen teknologian kanssa, joka kykenee oppimaan asioita, joita sille ei opeteta. Kirjan ydinpointti on, että tekoäly tarvitsee itseään korjaavat mekanismit. Tähän johtopäätökseen ei olisi tarvinnut jaaritella lähes 500 sivun verran jo muinaisista roomalaisista, vaikka Harari toki historioitsija onkin. Pieni pettymys siitä, kuinka pinnalliseksi tekoälyn käsittely lopulta jäi, mutta pidin kiinnostavana datan spekulointia valuuttana tekoälyn aikakaudella (ja toisaalta siitä, tulisiko dataa voida verottaa).
Suurin kohtaamani kritiikki on kuitenkin osunut tekoälyn käsittelyyn. Harari kertoo, että ChatGPT 4 on valehdellut ihmiselle ja uskotellut olevansa ihminen. Näin on uutisoinut myös moni suuri uutistalo. Harari viittaa OpenAI:n raporttiin, jossa sanotaan juuri näin. Näin teoksessa tekoälystä maalataan valtaa tavoitteleva aktiivinen toimija, mikä menee ainakin vielä tänä päivänä mönkään. Toki kirjailijan olisi ehkä pitänyt osata kaivaa raportti OpenAI:n raportin takaa, josta selviää, että ChatGPT 4 toimi ihmisen antamien kehotteiden mukaan kuvitteellisessa ympäristössä (duh), ja valehtelu oli tehtävänantoon sopiva strategia. Täytynee myös sanoa, että raportti oli harvinaisen huonosti laadittu, eivätkä tarkat promptit tai koeasetelma selviä siitä.
Nähdäkseni tämä kompastus Hararilta ei kuitenkaan vesitä ajatusta siitä, että erilaiset algoritmit tekevät yhä enemmän ihmisiä koskevia päätöksiä ja että ihmiskunnan historiassa olemme ensi kertaa tekemisissä sellaisen teknologian kanssa, joka kykenee oppimaan asioita, joita sille ei opeteta. Kirjan ydinpointti on, että tekoäly tarvitsee itseään korjaavat mekanismit. Tähän johtopäätökseen ei olisi tarvinnut jaaritella lähes 500 sivun verran jo muinaisista roomalaisista, vaikka Harari toki historioitsija onkin. Pieni pettymys siitä, kuinka pinnalliseksi tekoälyn käsittely lopulta jäi, mutta pidin kiinnostavana datan spekulointia valuuttana tekoälyn aikakaudella (ja toisaalta siitä, tulisiko dataa voida verottaa).