You need to sign in or sign up before continuing.
Take a photo of a barcode or cover
mitaluimmekerran 's review for:
Täällä Pohjantähden alla 1
by Väinö Linna
Aloitin tän lukemisen koronakevät I:n aikana, sain nyt vuoden päästä hämmentävän samanlaisissa eristysmeiningeissä. Vajaa puolet luin fyysisenä kappaleena, lopun meni Holman lukemana äänikirjana. Ensimmäisen kerran olen ko. trilogian lukenut kesällä 2007, joten paljon tässä oli tuttua, mutta myös uutta ja ihanaa.
Pidin kovasti trilogian avausosasta, etenkin alusta, poliittisesta heräämisestä, Linnan tavasta kuvata suuria yhteiskunnallisia asioita yksittäisten ihmisten näkökulmasta. Sellaisena tämä on hurjan hieno ja toimiva, klassikko paikallaan. Ekan osan lopun ihmissuhde- ja rakkauskoukerot tosin olivat ehkä vähän kiusaannuttavankin keskinkertaisia, mutta menee paljon myös kirjoitusajankohdan piikkiin. Eikä sitä nyt ihan kaikessa vahva toki tarvitse näiden klassikkomiestenkään aina olla.
Toimi myös hyvin äänikirjana, ensin ajattelin, että Holma on tälle ehkäpä eniten väärä lukija ikinä, mutta toisin kävi. Holman ilkikurinen ääni ja lukutapa tuntuu vain alleviivaavan Linnan hieman vastaavaa tapaa tarkastalla yhteiskuntaa, luokkaeroja ja ihmisten asemaa kaiken tuon keskellä. Saa nähdä jaksaisiko jatkaa tästä jopa suoraan seuraavaankin osaan.