A review by msaari
Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa by Eeva Turunen

funny lighthearted reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? No
• Loveable characters? It's complicated
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Eeva Turusen esikoisteoksen huomiotaherättävä nimi oli tullut tutuksi, mutta kirja oli jäänyt lukematta. Erinomaisen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen -romaanin myötä oli ilman muuta selvää, että tähän esikoiseenkin on tutustuttava, sen verran jykevän vaikutuksen Turunen kirjallaan teki. 

 

Esikoinen ei ole romaani, vaan lyhytproosaa. Se sisältää seitsemän erillistä tekstiä. Novellikokoelmaksi tätä ei ole jostain syystä luokiteltu, eivätkä nämä tekstit oikeastaan ihan novelleja olekaan. Kirjoitukset pyörivät ihmissuhdeteeman ympärillä ja tarkastelevat maailmaa omintakeisesta, aika neuroottisesta ja kulmikkaasta näkökulmasta. 

 

”Tulivuori saattaa purkautua tänään, neiti N sanoo”, esimerkiksi, kertoo neiti N:stä ja neiti K:sta, jotka ovat matkailemassa Islannin kaltaisessa paikassa. Näkökulma on neiti N:n, joka tarkastelee maailmaa huolellisesti ja näkee sen täynnä yksityiskohtia, joista monet ovat vähän ahdistavia ja huolestuttavia. Neiti K nautiskelee elämästä, eikä jää pohtimaan onko hotellihuoneen luonnottoman korkean vuoteen alla merkkejä luteista tai voiko kylpyhuoneen mahdollisesti saastaisia vanulappuja käyttää. 

 

Eeva Turunen on kielenkäyttäjänä melkoinen tyylittelijä. Otetaan esimerkki tilanteesta, jossa neiti N on ollut hotellin aulassa valikoimassa postikortteja lähetettäväksi matkalta. Neiti N ostaa lunnikortin, mutta arvelee, ettei voi lähettää sitä, koska matkalla ei ole vielä nähty lunneja omin silmin. Sellainen olisi falskia. Neiti N kuvailee, miten hän inhoaa kortteja, joiden kuvassa on monta erillistä kuvaa. Kuvaus karkaa liioitteluun asti, kunnes neiti N päätyy tähän: 

 

Neiti N ajattelee: olen saanut tarpeekseni. Neiti N ajattelee: lähetän seuraavalta matkaltani yksivärisiä kortteja, kuva-aiheettomia värilappuja, joihin kirjoitan huokoiset värssyt niin kuin siveltimen hajamieliset kiskaisut, hatarat hetket. Jäljennän otteen maisemasta yhdellä vedolla, hän päättää. Minähän olen tiivistäjä, neiti N luonnehtii itseään. 

 

Turusen ilmaisu on omaperäistä. ”Henkareiden tippumisesta seuraa tietynlaista henkarintippumisvoimattomuutta.” Hauskaa vai teennäistä? Päätä itse, mutta minusta Turusen ilmaisu on luovaa, kekseliästä ja hauskaa. Osa teksteistä on tajunnanvirtamaista yksittäisten rivien listaa, sekalaisia ja vähän pakkomielteisiä ajatelmia, joita vyöryy loputtomiin. Tämäkin on tyylikeino, joka joitain lukijoita työntää kauemmas. 

 

Kirjassa on monia hienoja hetkiä. ”Parahin tekninen isännöitsijä,” tuo mieleen kirjeet uurnanvalmistajalle Sivistyneestä ja miellyttävästä ihmisestä. Näennäisesti taloyhtiön asioihin liittyvien huolten listauksena alkava kirjoitus saavuttaa vimmaiset kierrokset. ”Ei, en haluaisi tänne helmenharmaata” kuvaa unettoman arkkitehdin pyöriskelyä työväenopistohankkeen ympärillä: ”päivän loppupuolella tapahtunutta: kuulin, että eräältä toiselta suunnittelijalta on tilattu täydentävää sisustustyötä työväenopistoon, jonka minä piirsin”. Vähemmästäkin menettää yöunensa. 

 

Aivan Sivistyneen ja miellyttävän ihmisen tasaisuuteen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ei yllä. Jokainen seitsemästä tekstistä ei minua kosketa aivan yhtä tenhoavasti. Se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää; kokonaisuutena Neiti U ja niin edelleen on kuitenkin hurmaava teos, jota on helppo suositella Sivistyneestä ja miellyttävästä ihmisestä nauttineille Eeva Turusen proosan ystäville.