A review by heini
Majakanvartijat by Emma Stonex

emotional mysterious reflective sad medium-paced
  • Plot- or character-driven? Character
  • Strong character development? It's complicated
  • Loveable characters? Yes
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? Yes

3.0

"Jos hän olisi Maidenissa, voisin kertoa hänelle sellaista, mitä en milloinkaan voinut mantereella kertoa."

Mysteerinen, yliluonnollisella vihjaileva Majakanvartijat on kirja psyykestä, menetyksestä, puhumattomuudesta ja yksinäisyydestä.

Majakanvartijat, inspiroituneena tositapahtumista, kertoo kolmesta (Arthur, Bill, Vince) kasuunimajakalta kadonneesta miehestä ja heidän jälkeensä jättämistään. Kerronnassa hypitään enimmäkseen katoamisvuoden 1972 ja vuoden 1992 välillä, jolloin äänensä saa kuuluviin niin majakanvartijat kuin heidän kumppaninsa.

Katoamisesta 20 vuotta myöhemmin eräs kirjailija haluaa selvittää tapauksen ja haastattelee miesten kumppaneita - yksinäisiä, syyttäviä ja katkeroituneitakin Heleniä ja Jennyä sekä nuoremman miehen tyttöystävää Michelleä, joka elää tyhjähköä perhe-elämää ensirakkaus aina sydämessään. Jokaisella on vain puoli tarinaa, josta siitäkään he eivät osaa tai pysty kertomaan kaikkea.

Majakoiden ja niiden vartijoiden elämä oli kauniisti kuvattu - yksin oloa majakassa ja yksinäisyyttä mantereella. En ollut aiemmin ajatellut, mutta hyvin kuvattu oli myös miten naiset sitoutuivat (joutuivat sitoutumaan) siihen elämään, joka työkomentojen mukaan kului rauhassa ja rauhattomuudessa.

Meni kyllä vähän yli hilseen osa jutuista.
Esim. Sid, Valkoinen varis, hopea salkkumies ja muutenkin lintusymboliikka. Tiedän merilintuja pidettävän kuolleiden merimiesten (merten miesten) sieluina, mutta merkitys mietitytti muissa tilanteissa, joihin tuo tulkinta ei sopinut.
Osiltaan sen takia, että henkilöiden kerrontaäänet eivät olleet tarpeeksi erilaisia, joten piti pinnistää muistiaan että kuka mainitsi mitä ja milloin. Ja miksi - jolloin hämmennystä lisäsi se, että kirjan mysteerisyyttä ylläpitää puolikkaat viittaukset johonkin asiaan X, jota (ehkä) selvitetään vähän uudelleen 30 sivun päässä.

Ihan viihdyttävä lukukokemus, kun en tiennyt millainen kirja oikein oli tyyliltään tai genreltään, niin piti se jännityksessä. Hyvä kun en tiennyt kirjasta mitään muuta kuin että löysin sen kirjaston "majakat"-hausta luettavaksi (kirjan inspiraationa toiminut vuoden 1900 keissi oli toki etäisesti tuttu) - täten henkilöhahmoille ja tarinalle jäi vapaus olla mitä vain.

Pelkäsin, että loppu lässähtäisi mutta oli se sopiva loppu - ja heräsi kysymys (vielä enemmän) epäluotettavasta kertojasta.

"Helenin mielestä viihdyn paremmin tornissa kuin maissa, mikä saattaa pitää paikkaansa. Mantereella elämä ei maistu siltä kuin pitäisi. Kaiken epävarmuus saa minut tolaltani. Puhelimet soivat äkkiarvaamatta. Paikallisissa puodeissa myydään kahdenlaista maitoa, enkä osaa päättää kumpaa ostaisin. --
Maissa joudun teeskentelemään, olen olevinani joku vieras henkilö ja osa kokonaisuutta, johon en kuulu. On vaikea selittää sitä tavallisille ihmisille. He eivät innostuisi aamuvahtivuoron loputtomasta hiljaisuudesta eivätkä ymmärtäisi, miten joku voi pohtia päivätolkulla hammasahvenen valmistamista. Majakoiden maailma on niin pieni. Hidas. Siihen muut ihmiset eivät kykene: he eivät osaa tehdä asioita hitaasti ja keskittyneesti. 
Täällä pääkoppani toimii toisella tavalla. Maissa se tavallaan nukahtaa, ei ole yhtä terävä kuin nyt. --"

"Jotkut tottuvat häkkielämään ja toiset eivät. Sitä katsotan pahalla, jos sietää sitä hyvin. Tiedätkö? Ikään kuin ainoa oikea elämä tapahtuisi kalterien ulkopuolella.
Kerron sinulle jotain, Bill: tunsin itseni vapaaksi koko sen ajan, jonka istuin kakkuani. Kertaakaan ei tuntunut ettenkö olisi vapaa. Kyse on siis muustakin, eikö? Sitä minä vaan meinaan. Jollei viihdy tornissa, se ei johdu siitä, että tornissa olisi jotakin vikaa."
Expand filter menu Content Warnings