A review by hetauuu
Bolla by Pajtim Statovci

4.0

Pajtim Statovci on nuori nero. En tiedä suomalaisen nykykirjallisuuden kentällä toista, joka käyttää kieltä näin upeasti, kuitenkaan mitään liikaa kaunistelematta. Bolla on Statovcin kolmas romaani, ja ansaituksi myös vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandian voittaja.

Statovcin aikaisemmat teokset lukeneena tiesin, että tämänkään teoksen henkilöt eivät ole kauhean pidettäviä ihmisiä. Olin oikeassa. Päähenkilöt, albaani Arsim ja serbi Miloš, ovat molemmat tavallaan sietämättömiä, itsekkäitä ja epämiellyttäviä - varsinkin Arsim, joka esimerkiksi pahoinpitelee vaimoaan ja hylkää läheisensä. Mutta se ei haittaa.

Juuri tällaisia hahmoja Statovci osaa kirjoittaa lumoavasti. Hän ei pyydä lukijoita pitämään hahmoistaan, eikä heidän inhottavuutensa syö teosta, päinvastoin. Arsim ja Miloš ovat ihmisiä, eivätkä ihmiset aina ole rakastettavia, ymmärrettäviä tai sympaattisia. Kirjallisuuden on kerrottava oikeasta elämästä, ja juuri siitä Statovci on kirjoittanut kolme upeaa romaania, joiden joukkoon Bolla sopii kuin nenä päähän.