neriumblack's profile picture

neriumblack 's review for:

Kaupungin varjoissa by Jennifer Worth
4.0

3,5

Jennifer Worthin omaelämäkerran toinen osa Hakekaa kätilö 2 - Kaupungin varjoissa on teoksena ehkä jopa edellistä sujuvampi luettava. Worth kirjoittaa kokemuksistaan ja tapaamistaan ihmisistä romaanimuodossa. Onkin siis helppoa sujahtaa 1950-luvun Lontoon vilkkaiden satamakatujen kuhinaan. Aivan yhtä paljon en kuitenkaan saanut teoksesta irti kuin ensimmäisestä osasta. Se ei silti tee tästä huonoa teosta, hyvin surullisen vain.

Nyt kätilöhommat ovat sivuroolissa ja Worth kertoo kolmesta eri tapauksesta pidemmälti. Esitellyt ihmiskohtalot olivat jo tuttuja kirjojen pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Ensimmäinen osa käsittelee köyhäintalossa varttuneita Janea ja sisaruspari Peggyä ja Frankia. Toisessa osassa sisar Monica Joan pääsee esille, ja hän onkin erittäin kiinnostava henkilö. Kolmas osa puolestaan nostaa esiin yhden sotaveteraanin surullisen tarinan.

Worthin teokset saavat kiinnostumaan historiasta ja luen ehdottomasti jossain vaiheessa myös muistelmien kolmannenkin osan. Vaikka teos perustuu tositapahtumiin, ja se on kerrottu vaikuttavasti, pystyy lukija halutessaan ottamaan etäisyyttä tekstistä tarvittaessa, sen verran rankkoja ihmiskohtaloita teos esittää. Ensimmäisen ja kolmannen osan kokemukset olivat itseasiassa hyvin laajoja ilmiöitä, mutta äärimmäisen vähän puhuttuja ja Worth antaa kasvot monille menneisyyden haamuille, joiden ääntä tai tarinaa ei ole koskaan kuultu.