Scan barcode
A review by tpietila
Panttivanki by Liza Marklund
3.0
Annika Bengtzonin puoliso, Thomas, on Afrikassa EU:n projektiin liittyvällä matkalla kun hänet ja hänen seurueensa kaapataan. Kaappaajat vaativat lunnaina miljoonia dollareita ja tappavat ja paloittelevat ainakin yhden seurueen jäsenistä. Annikalla on pankkitilillään talonsa tulipalosta saatu vakuutuskorvaus, mutta ei lähellekään vaadittua summaa. Ministeriön tutun virkamiehen, vanhan ystävän, avustuksella Thomaksen vapauttamisesta neuvotellaan. Samaan aikaan iltapäivälehden, jossa Annika työskentelee, toimittajat yrittävät yhdistää kaupungissa tapahtuneet naisten surmat sarjamurhaajan tekemiksi - se myy lehtiä paremmin kuin se tavallinen tarina, jossa mustasukkainen aviomies on tappanut vaimonsa.
Selvästi sarjassaan huonomman pään kirja, etenkin alkupuolella jännite ei oikein toiminut. Kirja kirjalta ihan jokainen henkilöhahmo sarjassa tuntuu muuttuvan karikatyyrimäiseksi, enemmän tai vähemmän musta-valkoiseksi hahmoksi, joka ei vaikuta oikealta ihmiseltä vaan on enemmän kirjailijan ajatuksien ja ideologioiden (jotka sinällään ovat hyviä, sukupuolten tasa-arvoa ja kehitysmaiden tukemista kannattavia sekä lehdistön ja journalistiikan etiikan tärkeyttä korostavia) tukijana tai sitten täysin mustavalkoisena olkiukkona, joka osoittaa kuinka typerää on halveksia näitä ihanteita. Aika isossa osassa kirjaa tuntui, että taottiin lekalla päähän. Hiukan suurempi hienovaraisuus ja harmaan sävyt olisivat tehneet kirjan huomattavasti paremmaksi. Annika itse myös tuntuu muuttuvan kirja kirjalta ärsyttävämmäksi. Taitaa tätä sarjaa olla enää kaksi jäljellä, joten kaipa nekin tulevat jossain vaiheessa luettua, vaikka ärsytyskynnys kyllä alkaa lähestyä.
Selvästi sarjassaan huonomman pään kirja, etenkin alkupuolella jännite ei oikein toiminut. Kirja kirjalta ihan jokainen henkilöhahmo sarjassa tuntuu muuttuvan karikatyyrimäiseksi, enemmän tai vähemmän musta-valkoiseksi hahmoksi, joka ei vaikuta oikealta ihmiseltä vaan on enemmän kirjailijan ajatuksien ja ideologioiden (jotka sinällään ovat hyviä, sukupuolten tasa-arvoa ja kehitysmaiden tukemista kannattavia sekä lehdistön ja journalistiikan etiikan tärkeyttä korostavia) tukijana tai sitten täysin mustavalkoisena olkiukkona, joka osoittaa kuinka typerää on halveksia näitä ihanteita. Aika isossa osassa kirjaa tuntui, että taottiin lekalla päähän. Hiukan suurempi hienovaraisuus ja harmaan sävyt olisivat tehneet kirjan huomattavasti paremmaksi. Annika itse myös tuntuu muuttuvan kirja kirjalta ärsyttävämmäksi. Taitaa tätä sarjaa olla enää kaksi jäljellä, joten kaipa nekin tulevat jossain vaiheessa luettua, vaikka ärsytyskynnys kyllä alkaa lähestyä.