A review by emel
Poika by Marja Björk

dark hopeful
  • Loveable characters? It's complicated

2.0

Tähdet siitä, että aihe on tärkeä, muuta siihen tämä kirja aikalailla jääkin. Kerronta oli ärsyttävää - joskin myös nopeaa - lukea. Jäi olo, että tämä on väkisin kirjoitettu kirja, mihin voi vaikuttaa se, että se perustuu niin läheisesti kirjailijan oman pojan kokemuksiin. Loppu tuntui erityisen väkinäiseltä. Koko kirjan läpi minua vaivasi jokin asia, ja luettuani muiden arvioita, tulin siihen lopputulokseen, että kirja tuntuu jotenkin olevan enemmän äidin kuin pojan tarina. Pojalta itseltään puuttui täysin motivaatio/osaaminen etsiä tietoa tai ratkaisuja, mutta onneksi äiti oli viisaampi. Minulle ainakin jäi olo, että äidin virheet lakaistiin sillä mukavasti maton alle. Kirjan sijoittaminen selkeästi jollekin tietylle aikajanalle olisi myös selkeyttänyt asioita, koska mistään ei pysty oikein päättelemään, millä vuosikymmenellä eletään.

Pakko sanoa sekin, että Pride-kulkueiden kuvaaminen pellekulkueiksi ärsyttää, enkä henkilökohtaisesti ainakaan tiedä ketään HLBTQ+ -ihmistä, joka ei ymmärtäisi niiden merkitystä, vaikkei niille itse haluaisi osallistuakaan. Tuntui turhalta piikittelyltä.