Scan barcode
A review by tomistro
Cold Earth by Sarah Moss
3.0
Luin syksyllä Sarah Mossin Ghost Wall -romaanin ja lisäsin saman tien kaikki hänen kirjansa lukulistalleni. Kirja oli erinomainen kuvaus konservatiivisen isän hienovaraisen hirmuvallan ikeessä elävästä nuoresta, joka kaipaa yhteyttä itseensä ja ikätovereihinsa. Minua viehätti kirjassa erityisesti päähenkilön sisäisen maailman ja luonnossa olemisen kuvaus, se miten ympäröivä maailma historioineen vaikuttaa ajatuksiimme.
Nyt kun maaliskuussa luin Mossin debyyttiromaanin Cold Earth, oli hauska nähdä miten kirjailija käsittelee samoja teemoja erilaisen tarinan kontekstissa. (Ylipäätään on aina kiinnostavaa miten kirjailijat käsittelevät samoja lempiteemojaan tai -neuroosejaan uudelleen ja uudelleen.) Kirjassa joukko arkeologeja muuttaa kesäksi telttoihin Grönlannin rannikolle tutkimaan vanhaa viikinkiasutusta (vrt. Ghost Wallin historianelävöittäjät). Jokaisella on omat taakkansa kannettavanaan, syyt lähteä hetkeksi kauas kotona odottavasta ulkomaailmasta. Pikkuhiljaa ympäristö ja maasta esiin kaivettava historia alkaa vaikuttaa, välit kiristyvät ja kauhu alkaa hiipiä telttoihin.
Moss kirjoittaa jo esikoisessaan taitavasti muutaman erilaisen ihmisen sisäistä monologia ja luo vähän ärsyttäviä, mutta sympaattisia henkilöitä hahmoistaan - siis ihmisiä.
Yllätyin siitä, miten pitkälle varsinaiseen jännitykseen tai kauhuun romaani menee, myöhempien kirjojensa perusteella Moss on hienovarainen ja realistinen ihmisten ajatus- ja tunnemaailmojen kuvaaja. Ehkä Cold Earth ei kuitenkaan ihan "genrekirjallisuutta" ole, mutta lähellä käydään. Pääpaino on koko ajan inhimillisissä traumoissa, joiden parissa arkeologit ryhmässä, mutta erikseen, painiskelevat.
Lisämauste näin koronaviruksen päivinä kirjaan tulee maailmalla leviävän viruksen sivujuonteesta, jonka olisi kyllä voinut jättää tarinasta pois. Ehkä esikoiskirjailijan yksi perisynneistä on se, että ei uskalla luottaa pienieleisyyteen, vaan ahtaa romaaniin liikaa elementtejä?
Silti, hyvä alku, hyvä kirja itsessään ja mielenkiintoinen näkökulma Sarah Mossiin kirjailijana, vaikka onkin selvästi heikoin kolmesta nyt lukemastani kirjailijan romaanista.
Nyt kun maaliskuussa luin Mossin debyyttiromaanin Cold Earth, oli hauska nähdä miten kirjailija käsittelee samoja teemoja erilaisen tarinan kontekstissa. (Ylipäätään on aina kiinnostavaa miten kirjailijat käsittelevät samoja lempiteemojaan tai -neuroosejaan uudelleen ja uudelleen.) Kirjassa joukko arkeologeja muuttaa kesäksi telttoihin Grönlannin rannikolle tutkimaan vanhaa viikinkiasutusta (vrt. Ghost Wallin historianelävöittäjät). Jokaisella on omat taakkansa kannettavanaan, syyt lähteä hetkeksi kauas kotona odottavasta ulkomaailmasta. Pikkuhiljaa ympäristö ja maasta esiin kaivettava historia alkaa vaikuttaa, välit kiristyvät ja kauhu alkaa hiipiä telttoihin.
Moss kirjoittaa jo esikoisessaan taitavasti muutaman erilaisen ihmisen sisäistä monologia ja luo vähän ärsyttäviä, mutta sympaattisia henkilöitä hahmoistaan - siis ihmisiä.
Yllätyin siitä, miten pitkälle varsinaiseen jännitykseen tai kauhuun romaani menee, myöhempien kirjojensa perusteella Moss on hienovarainen ja realistinen ihmisten ajatus- ja tunnemaailmojen kuvaaja. Ehkä Cold Earth ei kuitenkaan ihan "genrekirjallisuutta" ole, mutta lähellä käydään. Pääpaino on koko ajan inhimillisissä traumoissa, joiden parissa arkeologit ryhmässä, mutta erikseen, painiskelevat.
Lisämauste näin koronaviruksen päivinä kirjaan tulee maailmalla leviävän viruksen sivujuonteesta, jonka olisi kyllä voinut jättää tarinasta pois. Ehkä esikoiskirjailijan yksi perisynneistä on se, että ei uskalla luottaa pienieleisyyteen, vaan ahtaa romaaniin liikaa elementtejä?
Silti, hyvä alku, hyvä kirja itsessään ja mielenkiintoinen näkökulma Sarah Mossiin kirjailijana, vaikka onkin selvästi heikoin kolmesta nyt lukemastani kirjailijan romaanista.