Take a photo of a barcode or cover
realfede 's review for:
Putoaminen
by Albert Camus
Luin Putoamisen (engl. The Fall, alkup. La Chute) ensimmäisen kerran vasta tutustuessani Camus'iin. Luin sen pintapuolisesti kuin minkä tahansa tarinan ja siitä jäi minulle hajanainen, mitään sanomaton olo. Nyt toisella lukukerralla olin kärsivällisempi ja tarkkaavaisempi. Putoaminen on monologi. Se koostuu täysin sen päähenkilön Jean Baptiste Clemencen puheenvuoroista... kenelle? Hänen keskustelukumppanilleen ja mitä enemmän sitä tuumin, suoraan lukijalle. Koen, että Putoamista ei tule lukea etsien siitä tarinaa (kuten ensin tein), vaan kuuntelemalla itsessään herääviä vaikutelmia ja vastauksia Jean Baptisten kertomukseen.
Nyt toisella lukukerralla Putoaminen osui kannaltani hyvään saumaan. Löysin siitä oivaltavaa pohdintaa ihmisen itsekkyydestä ja ennenkaikkea itserakkaudesta, motiiveistamme toimia kunnioittavasti ja hyväntahtoisesti ja toisaalta mihin kunnioituksen ja hyväntahtoisuuden tulisi todella perustua. Putoaminen paljastaa kuinka jokainen ihminen on syyllinen ja kuinka juuri tästä syystä olemme niin innokkaita tuomitsemaan ja tuomitsemmekin kaikki muut. Tie ulos kierteestä käy tunnustuksen kautta. Minäkin olen syyllinen ja kenties Dostojevskilaiseen tapaan syyllinen enemmän kuin kukaan muu.
Putoaminen kutsuu terveelliseen itsetutkiskeluun ja nöyrtymiseen, jos sille vain antaa tilan. Kuten Camus'n filosofiassa yleensä, lopputulos vaikuttaa synkältä olematta sitä. Tunnustaessamme oman syyllisyytemme (kenties vain sitä kautta) löydämme myötätunnon, naurun ja aidon yhteyden toisiin.
Nyt toisella lukukerralla Putoaminen osui kannaltani hyvään saumaan. Löysin siitä oivaltavaa pohdintaa ihmisen itsekkyydestä ja ennenkaikkea itserakkaudesta, motiiveistamme toimia kunnioittavasti ja hyväntahtoisesti ja toisaalta mihin kunnioituksen ja hyväntahtoisuuden tulisi todella perustua. Putoaminen paljastaa kuinka jokainen ihminen on syyllinen ja kuinka juuri tästä syystä olemme niin innokkaita tuomitsemaan ja tuomitsemmekin kaikki muut. Tie ulos kierteestä käy tunnustuksen kautta. Minäkin olen syyllinen ja kenties Dostojevskilaiseen tapaan syyllinen enemmän kuin kukaan muu.
Putoaminen kutsuu terveelliseen itsetutkiskeluun ja nöyrtymiseen, jos sille vain antaa tilan. Kuten Camus'n filosofiassa yleensä, lopputulos vaikuttaa synkältä olematta sitä. Tunnustaessamme oman syyllisyytemme (kenties vain sitä kautta) löydämme myötätunnon, naurun ja aidon yhteyden toisiin.