Scan barcode
lukuisa's reviews
997 reviews
Kahdeksas huone by Linda Segtnan
dark
mysterious
reflective
tense
medium-paced
3.5
Toukokuisena iltana vuonna 1948 Skånen Perstorpissa 9-vuotias Birgitta Sivander lähtee urheilukentälle hakemaan pyöräänsä. Aamulla hän löytyy metsästä kuolleena. Seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin Segtnan törmää arkistossa Birgitasta kertovaan lehtijuttuun eikä voi enää unohtaa tätä. Hän alkaa etsiä lisää lehtijuttuja, penkoa arkistoja ja seurata johtolankoja. Mitä Birgitalle tapahtui, miksi joku murhasi pienen tytön? Samaan aikaan Segtnan alkaa odottaa toista lastaan. Äitiyden ilot ja vaikeudet sekoittuvat pelkoon maailman pahuudesta.
Vanhan murhatutkinnan ja vanhemmuuden reflektoinnin yhdistäminen toimii hyvin, vaikka toisaalta kaipasin jälkimmäiseen vielä jotain enemmän. Äitiyden kokemusten kuvailu myös etäännytti, en ole itse äiti, en tavoittanut niitä tunteita. Eikä toki tarvitsekaan, mutta emotionaalisesti kirja jätti minut hieman etäälle.
Nuoren Birgitan murhatutkinta taas piti minut otteessaan – mitä siitä sitten voikaan ajatella, tai yleensä true crimen koukuttavuudesta. Mutta Segtnan kirjoittaa siitä hyvin, kronologisesti pala palalta edeten. Pointtina ei ole löytää murhaajaa, vaan pohtia, mikä saa ihmisen, mahdollisesti jopa lapsen, tekemään sellaisen teon. Osansa saa myös kyseenalaisesti suoritettu tutkinta ja poliisin arveluttava toiminta.
Ihan kiinnostava kirja, ennen kaikkea muodoltaan, se toimii. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi minua.
Vanhan murhatutkinnan ja vanhemmuuden reflektoinnin yhdistäminen toimii hyvin, vaikka toisaalta kaipasin jälkimmäiseen vielä jotain enemmän. Äitiyden kokemusten kuvailu myös etäännytti, en ole itse äiti, en tavoittanut niitä tunteita. Eikä toki tarvitsekaan, mutta emotionaalisesti kirja jätti minut hieman etäälle.
Nuoren Birgitan murhatutkinta taas piti minut otteessaan – mitä siitä sitten voikaan ajatella, tai yleensä true crimen koukuttavuudesta. Mutta Segtnan kirjoittaa siitä hyvin, kronologisesti pala palalta edeten. Pointtina ei ole löytää murhaajaa, vaan pohtia, mikä saa ihmisen, mahdollisesti jopa lapsen, tekemään sellaisen teon. Osansa saa myös kyseenalaisesti suoritettu tutkinta ja poliisin arveluttava toiminta.
Ihan kiinnostava kirja, ennen kaikkea muodoltaan, se toimii. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi minua.
The Lottery and Other Stories by Shirley Jackson
dark
mysterious
medium-paced
- Plot- or character-driven? A mix
- Strong character development? No
- Loveable characters? It's complicated
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
4.0
There is something very disturbing in Shirley Jackson’s stories. However, the threat is rather hidden below the surface than clearly visible: people are never quite what they seem, and cruelty is inherent in humanity at all ages.
”The Lottery” is Jackson’s most famous short story, published in the New Yorker in 1948. It stirred such strong reactions that people canceled their subscriptions and sent hundreds of angry letters to Jackson and the publisher. While the story is quite sinister, in my opinion, it isn’t the best one in the collection.
I appreciated more of the stories that touch on womanhood, domesticity, and how women were treated at the time. “Elizabeth” is a good example of that, but many of the stories have a female point of view.
I also loved the stories that deal with mental health. “Pillar of Salt”, for instance, is about a mental breakdown of a New Hampshire wife during a trip to the New York City. One of the most surreal ones is “The Tooth”, where a woman has her rotten tooth removed and the lines between real and unreal become blurred.
There are also interesting stories about racism and living in the Jim Crow era in America. In “Flower Garden”, a housewife becomes good friends with a new neighbour, but turns her down when she hires a black man as her gardener.
I always feel so cosy reading Jackson. I love how subtle her writing is – how it first appears she is describing normal, everyday life, but actually there’s always something unsettling in the characters’ lives.
“She looked into the mirror as though into a group of strangers, all staring at her; no one was familiar in the group, no one smiled at her or looked at her with recognition; you’d think my own face would know me, she thought, with a queer numbness in her throat. - - Perhaps it’s not a mirror, she thought, maybe it’s a window and I’m looking straight through at women washing on the other side. But there were women combing their hair and consulting the mirror; the group was on her side, and she thought, I hope I’m not the blonde, and lifted her hand and put it on her cheek.”
”The Lottery” is Jackson’s most famous short story, published in the New Yorker in 1948. It stirred such strong reactions that people canceled their subscriptions and sent hundreds of angry letters to Jackson and the publisher. While the story is quite sinister, in my opinion, it isn’t the best one in the collection.
I appreciated more of the stories that touch on womanhood, domesticity, and how women were treated at the time. “Elizabeth” is a good example of that, but many of the stories have a female point of view.
I also loved the stories that deal with mental health. “Pillar of Salt”, for instance, is about a mental breakdown of a New Hampshire wife during a trip to the New York City. One of the most surreal ones is “The Tooth”, where a woman has her rotten tooth removed and the lines between real and unreal become blurred.
There are also interesting stories about racism and living in the Jim Crow era in America. In “Flower Garden”, a housewife becomes good friends with a new neighbour, but turns her down when she hires a black man as her gardener.
I always feel so cosy reading Jackson. I love how subtle her writing is – how it first appears she is describing normal, everyday life, but actually there’s always something unsettling in the characters’ lives.
“She looked into the mirror as though into a group of strangers, all staring at her; no one was familiar in the group, no one smiled at her or looked at her with recognition; you’d think my own face would know me, she thought, with a queer numbness in her throat. - - Perhaps it’s not a mirror, she thought, maybe it’s a window and I’m looking straight through at women washing on the other side. But there were women combing their hair and consulting the mirror; the group was on her side, and she thought, I hope I’m not the blonde, and lifted her hand and put it on her cheek.”
Kohtauksia eräästä avioliitosta by Ingmar Bergman
emotional
reflective
medium-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? It's complicated
- Loveable characters? It's complicated
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
4.0
Katsoin pari vuotta sitten hienon HBO:n minisarjan Scenes from a Marriage, jota tähdittävät Jessica Chastain ja Oscar Isaac. Sen jälkeen onkin tehnyt mieli katsoa alkuperäinen, Ingmar Bergmanin käsikirjoittama ja ohjaama sarja vuodelta 1973, mutta päädyin Helmet-lukuhaasteen innoittamana lukemaan sen ensin kirjana.
Kohtauksia eräästä avioliitosta kuvaa keski-ikäisten Johanin ja Mariannen parisuhdetta ja avioeroa kuuden dialogiin perustuvan kohtauksen kautta. Bergman on itse sanonut, että ”näiden kohtausten kirjoittamiseen meni kaksi ja puoli kuukautta, niiden kokemiseen aikuisen ihmisen elämä.” Kokemus välittyy dialogista.
Johan ja Marianne elävät keskiluokkaista kiiltokuvaelämää, johon kuuluvat oma koti, kaksi lasta, kesämökki, hyvät ammatit, viikottaiset päivälliset molempien perheiden kanssa ja hyväntahtoinen naureskelu nuoruuden poliittiselle kiihkeydelle. Kulissien takana kuitenkin kuohuu ja turhautuminen kasvaa. Mariannen yllätysraskaus ja abortti on käänne, joka lopulta suistaa suhteen raiteiltaan, mutta taustalla on erityisesti Johanin tunnekylmyys ja kykenemättömyys kunnolliseen keskusteluun ja Mariannen valtava miellyttämisen tarve.
Johan ja Marianne eroavat, mutta eivät voi kokonaan irrottautua toisistaan. Tulevina vuosina he kohtaavat ja keskustelevat, yrittävät ottaa selvää siitä mikä heidän suhteessaan meni pieleen. Dialogi on usein vimmaista ja kiihkeää, mutta välillä keskustelutkaan eivät auta, vaan turvaudutaan fyysisiin tekoihin. Jotain kehittymistäkin tapahtuu: Marianne löytää itsenäisyytensä ja Johan tajuaa oman keskeneräisyytensä.
Kohtauksia eräästä avioliitosta on julma ja kivulias, mutta rehellinen. Ilmestymisajankohtanaan sitä (niin kirjaa kuin tv-sarjaa) lienee pidetty myös rohkeana raadollisen avioliiton ja avioeron, abortin, seksin ja väkivallan kuvauksen vuoksi. Myös porvarillisten seinien suojissa voi tapahtua näitä asioita!
Pidin tässä erityisesti dialogin tarkkanäköisyydestä ja kiihkeydestä. Näytelmiä voisi lukea useamminkin.
Kohtauksia eräästä avioliitosta kuvaa keski-ikäisten Johanin ja Mariannen parisuhdetta ja avioeroa kuuden dialogiin perustuvan kohtauksen kautta. Bergman on itse sanonut, että ”näiden kohtausten kirjoittamiseen meni kaksi ja puoli kuukautta, niiden kokemiseen aikuisen ihmisen elämä.” Kokemus välittyy dialogista.
Johan ja Marianne elävät keskiluokkaista kiiltokuvaelämää, johon kuuluvat oma koti, kaksi lasta, kesämökki, hyvät ammatit, viikottaiset päivälliset molempien perheiden kanssa ja hyväntahtoinen naureskelu nuoruuden poliittiselle kiihkeydelle. Kulissien takana kuitenkin kuohuu ja turhautuminen kasvaa. Mariannen yllätysraskaus ja abortti on käänne, joka lopulta suistaa suhteen raiteiltaan, mutta taustalla on erityisesti Johanin tunnekylmyys ja kykenemättömyys kunnolliseen keskusteluun ja Mariannen valtava miellyttämisen tarve.
Johan ja Marianne eroavat, mutta eivät voi kokonaan irrottautua toisistaan. Tulevina vuosina he kohtaavat ja keskustelevat, yrittävät ottaa selvää siitä mikä heidän suhteessaan meni pieleen. Dialogi on usein vimmaista ja kiihkeää, mutta välillä keskustelutkaan eivät auta, vaan turvaudutaan fyysisiin tekoihin. Jotain kehittymistäkin tapahtuu: Marianne löytää itsenäisyytensä ja Johan tajuaa oman keskeneräisyytensä.
Kohtauksia eräästä avioliitosta on julma ja kivulias, mutta rehellinen. Ilmestymisajankohtanaan sitä (niin kirjaa kuin tv-sarjaa) lienee pidetty myös rohkeana raadollisen avioliiton ja avioeron, abortin, seksin ja väkivallan kuvauksen vuoksi. Myös porvarillisten seinien suojissa voi tapahtua näitä asioita!
Pidin tässä erityisesti dialogin tarkkanäköisyydestä ja kiihkeydestä. Näytelmiä voisi lukea useamminkin.
A Psalm for the Wild-Built by Becky Chambers
hopeful
inspiring
lighthearted
reflective
medium-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? Yes
- Flaws of characters a main focus? Yes
3.0
I’ve previously read Chambers’ The Long Way to a Small, Angry Planet, and even though it was quite good, I read A Psalm for the Wild-Built purely for the Helmet reading challenge. It was a nice read too, but on the other hand, nothing special.
A Psalm for the Wild-Built is set on a moon where humans have learned from their mistakes and created a truly sustainable society. A long time ago, at the ”Factory Age”, robots gained consciousness and decided to part ways with humans to live in the wilderness. For centuries they haven’t been in touch, living their own lives in peace. But now a human called Dex has become tired of their life as a tea monk and they set out on an adventure into the wild – to soon encounter a robot, Splendid Speckled Mosscap.
I liked the happy feeling of this story because I rarely read these kind of books (as I’m a sad girl). But at the same time it was hard for me to get on the same level with it, it was so different than what I usually enjoy. I also felt that the story was a bit too flat and short, even though I know it’s only the first part of the series.
I appreciated that the main character Dex is a non-binary, whose pronoun is they, and as a tea monk they are referred as ”sibling”, instead of “brother” or “sister”.
But yeah, it was a nice enough story.
A Psalm for the Wild-Built is set on a moon where humans have learned from their mistakes and created a truly sustainable society. A long time ago, at the ”Factory Age”, robots gained consciousness and decided to part ways with humans to live in the wilderness. For centuries they haven’t been in touch, living their own lives in peace. But now a human called Dex has become tired of their life as a tea monk and they set out on an adventure into the wild – to soon encounter a robot, Splendid Speckled Mosscap.
I liked the happy feeling of this story because I rarely read these kind of books (as I’m a sad girl). But at the same time it was hard for me to get on the same level with it, it was so different than what I usually enjoy. I also felt that the story was a bit too flat and short, even though I know it’s only the first part of the series.
I appreciated that the main character Dex is a non-binary, whose pronoun is they, and as a tea monk they are referred as ”sibling”, instead of “brother” or “sister”.
But yeah, it was a nice enough story.
Kirjallisuuden kiihottava historia by Silvia Hosseini
funny
informative
reflective
medium-paced
4.0
”Sana erotiikka on peräisin antiikin Kreikasta, rakkauden jumala Eroksen nimestä. Eros edusti rakkauden eri puolia: romanttista rakkautta, kaipausta sekä seksuaalista himoa.”
Kirjallisuuden kiihottava historia johdattaa lukijan eroottisen, pornografisen tai muuten kiihottavan kirjallisuuden alueelle ja selvittää, miten seksiä ja seksuaalisuutta on kuvattu antiikista nykyaikaan ja mitä nämä kirjat kertovat aikansa kaunokirjallisista ihanteista ja seksuaalimoraalista.
Silvia Hosseini on loistava esseisti ja kaikki mitä hän kirjoittaa on luettava. En oikein tunne eroottista tai pornografista kirjallisuutta, jopa harlekiinit ja 50 Shades of Grey ovat jääneet minulta lukematta. Kuitenkin useat maailmankirjallisuuden klassikot, kuten esimerkiksi Emily Brontën Humiseva harju ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, pitävät nekin sisällään eroottisia elementtejä. Toisin sanoen Hosseinin kirjassa ei ole kyse pelkästään kovasta pornokirjallisuudesta, vaan mukana on myös paljon tuttuja klassikoita, joissa himo toista kohtaan on huomattavasti peitellympää, jopa sievistelevää.
Yhdistelmä on toimiva; on kiinnostavaa oppia uutta ja lukea itselle ihan vieraista kirjoista sekä tarkastella vanhoja tuttuja hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Lisäksi on hienoa, että Hosseini käsittelee kirjassa runsaasti myös naisten kirjoittamaa eroottista kirjallisuutta sekä queer-kirjallisuutta.
Vaikka nyt ollaan puhtaan tietokirjallisuuden parissa, tekstissä kuuluu Hosseinin esseistä tuttu hieman pisteliäs ääni. Lisäksi kirjoittajan loistava huumorintaju sopii tasapainottamaan välillä varsin roisiksi yltyvää menoa, mutta hihittelyn tasolle ei onneksi sorruta.
Teos pitää sisällään runsaasti poskia punastuttavia sitaatteja, joista osa on suomennettu kirjaa varten. Se ei pysty sivumäärässään käsittelemään aihetta ja kaikkia esiteltyjä kirjoja kovin syvällisesti, mutta yleisesityksenä se on vallan mainio.
”vaimoni jolla on pakarat kuin hiekkakivi ja amianthus
vaimoni jolla on pakarat kuin kevät
sukuelin kuin gladiolus
sukuelin kuin kullanhuuhtomo ja nokkaeläin
vaimoni jolla on sukuelin kuin levä ja entisajan konvehdit”
Kirjallisuuden kiihottava historia johdattaa lukijan eroottisen, pornografisen tai muuten kiihottavan kirjallisuuden alueelle ja selvittää, miten seksiä ja seksuaalisuutta on kuvattu antiikista nykyaikaan ja mitä nämä kirjat kertovat aikansa kaunokirjallisista ihanteista ja seksuaalimoraalista.
Silvia Hosseini on loistava esseisti ja kaikki mitä hän kirjoittaa on luettava. En oikein tunne eroottista tai pornografista kirjallisuutta, jopa harlekiinit ja 50 Shades of Grey ovat jääneet minulta lukematta. Kuitenkin useat maailmankirjallisuuden klassikot, kuten esimerkiksi Emily Brontën Humiseva harju ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, pitävät nekin sisällään eroottisia elementtejä. Toisin sanoen Hosseinin kirjassa ei ole kyse pelkästään kovasta pornokirjallisuudesta, vaan mukana on myös paljon tuttuja klassikoita, joissa himo toista kohtaan on huomattavasti peitellympää, jopa sievistelevää.
Yhdistelmä on toimiva; on kiinnostavaa oppia uutta ja lukea itselle ihan vieraista kirjoista sekä tarkastella vanhoja tuttuja hieman eri näkökulmasta kuin yleensä. Lisäksi on hienoa, että Hosseini käsittelee kirjassa runsaasti myös naisten kirjoittamaa eroottista kirjallisuutta sekä queer-kirjallisuutta.
Vaikka nyt ollaan puhtaan tietokirjallisuuden parissa, tekstissä kuuluu Hosseinin esseistä tuttu hieman pisteliäs ääni. Lisäksi kirjoittajan loistava huumorintaju sopii tasapainottamaan välillä varsin roisiksi yltyvää menoa, mutta hihittelyn tasolle ei onneksi sorruta.
Teos pitää sisällään runsaasti poskia punastuttavia sitaatteja, joista osa on suomennettu kirjaa varten. Se ei pysty sivumäärässään käsittelemään aihetta ja kaikkia esiteltyjä kirjoja kovin syvällisesti, mutta yleisesityksenä se on vallan mainio.
”vaimoni jolla on pakarat kuin hiekkakivi ja amianthus
vaimoni jolla on pakarat kuin kevät
sukuelin kuin gladiolus
sukuelin kuin kullanhuuhtomo ja nokkaeläin
vaimoni jolla on sukuelin kuin levä ja entisajan konvehdit”
Kapitalismin suuri illuusio by Riina Tanskanen, Samu Kuoppa
emotional
informative
reflective
sad
medium-paced
4.5
Helppolukuinen, selkeä, ihastuttava, suorapuheinen, helposti lähestyttävä, monipuolinen, vähän toisteinen, värikäs, pisteliäs, turhauttava.
Näillä kaikilla sanoilla voi kuvata tuoretta teosta Kapitalismin suuri illuusio. Se on tiivis paketti taloudesta ja tavasta, jolla lähes koko maailman talous on tällä hetkellä järjestetty, eli kapitalismista. Lähes kaikki ihmiset on suljettu talouden monimutkaisen kielen ulkopuolelle, vain harva ymmärtää sitä ja käyttää sen avulla valtaansa enemmistöön. Tanskanen ja Kuoppa ovat tehneet tuosta kielestä osittain ymmärrettävämpää ja se onkin yksi kirjan tärkeimpiä saavutuksia. Tämä kirja kannattaa lukea, vaikkei ymmärtäisi taloudesta tai kapitalismista juuri mitään.
”Kapitalismin kritisoinnista on tullut osittain jopa trendikästä. Mutta usein kritiikki jää valjuksi, sillä kapitalismi nähdään vain talouden muotona, ei koko yhteiskuntaa ja jopa psyykeämme määrittävänä valtasuhteena.”
Kirjan punainen lanka on kapitalismin käsitteen laajempi avaaminen ja ymmärtäminen. Kapitalismi on ”järjestelmä, joka nojaa varallisuuden jatkuvaan kasvattamiseen ja jossa rahan valta läpäisee kaikki elämän osa-alueet”. Kapitalismi vaikuttaa kaikkeen. Yhä pienempi joukko ihmisiä kahmii itselleen yhä suurempia omaisuuksia ja sitä myötä valtaa. Elämme valtasuhteiltaan yhä vinoutuneemmassa yhteiskunnassa. Kapitalismin takia ihmisiä orjuutetaan ja riistetään yhä edelleen. Ekokatastrofi on lähempänä kuin koskaan. Rasismi, köyhyys, mielenterveysongelmat, seksismi, ahdistus, työelämän repaleisuus lisääntyvät. Eriarvoisuus kasvaa. Ongelmat eivät ole syntyneet tyhjästä eikä niitä voida sysätä yksilöiden harteille, sillä vika ei ole heidän vaan sairaan järjestelmän.
Tunsin kirjan äärellä usein turhautumista ja voimattomuutta. Eli juuri niitä tunteita, joita kohti kapitalismikin meitä yrittää sysätä, jotta lamaantuisimme ja vain tyytyisimme kohtaloomme.
Rajaton talouskasvu ei kuitenkaan ole mahdollista, tuhoamme sillä lopulta kaiken. Siksi katse pitäisi kääntää toisiin vaihtoehtoihin, kuvitella rohkeasti jotain muuta, muistaa rakkaus toisiamme ja maapalloamme kohtaan.
Näillä kaikilla sanoilla voi kuvata tuoretta teosta Kapitalismin suuri illuusio. Se on tiivis paketti taloudesta ja tavasta, jolla lähes koko maailman talous on tällä hetkellä järjestetty, eli kapitalismista. Lähes kaikki ihmiset on suljettu talouden monimutkaisen kielen ulkopuolelle, vain harva ymmärtää sitä ja käyttää sen avulla valtaansa enemmistöön. Tanskanen ja Kuoppa ovat tehneet tuosta kielestä osittain ymmärrettävämpää ja se onkin yksi kirjan tärkeimpiä saavutuksia. Tämä kirja kannattaa lukea, vaikkei ymmärtäisi taloudesta tai kapitalismista juuri mitään.
”Kapitalismin kritisoinnista on tullut osittain jopa trendikästä. Mutta usein kritiikki jää valjuksi, sillä kapitalismi nähdään vain talouden muotona, ei koko yhteiskuntaa ja jopa psyykeämme määrittävänä valtasuhteena.”
Kirjan punainen lanka on kapitalismin käsitteen laajempi avaaminen ja ymmärtäminen. Kapitalismi on ”järjestelmä, joka nojaa varallisuuden jatkuvaan kasvattamiseen ja jossa rahan valta läpäisee kaikki elämän osa-alueet”. Kapitalismi vaikuttaa kaikkeen. Yhä pienempi joukko ihmisiä kahmii itselleen yhä suurempia omaisuuksia ja sitä myötä valtaa. Elämme valtasuhteiltaan yhä vinoutuneemmassa yhteiskunnassa. Kapitalismin takia ihmisiä orjuutetaan ja riistetään yhä edelleen. Ekokatastrofi on lähempänä kuin koskaan. Rasismi, köyhyys, mielenterveysongelmat, seksismi, ahdistus, työelämän repaleisuus lisääntyvät. Eriarvoisuus kasvaa. Ongelmat eivät ole syntyneet tyhjästä eikä niitä voida sysätä yksilöiden harteille, sillä vika ei ole heidän vaan sairaan järjestelmän.
Tunsin kirjan äärellä usein turhautumista ja voimattomuutta. Eli juuri niitä tunteita, joita kohti kapitalismikin meitä yrittää sysätä, jotta lamaantuisimme ja vain tyytyisimme kohtaloomme.
Rajaton talouskasvu ei kuitenkaan ole mahdollista, tuhoamme sillä lopulta kaiken. Siksi katse pitäisi kääntää toisiin vaihtoehtoihin, kuvitella rohkeasti jotain muuta, muistaa rakkaus toisiamme ja maapalloamme kohtaan.
Elolliset by Iida Turpeinen
adventurous
informative
reflective
sad
medium-paced
- Plot- or character-driven? Plot
- Strong character development? No
- Loveable characters? No
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? No
3.0
Helsingin luonnontieteellisessä museossa lepää harvinainen, kokonaisena säilynyt stellerinmerilehmän luuranko. Museosalista siirrytään vuosisatoja taaksepäin myrskyäville vesille Beringin retkikunnan matkaan etsimään meritietä Aasiasta Amerikkaan. Merentakainen mantere jää paikantamatta, mutta retkikunta, mukanaan luonnontutkija Georg Wilhelm Steller, löytää jotain muuta hämmästyttävää: pohjoisen kylmissä vesissä viihtyvän merilehmän. Erilaisten vaiheiden ja vuosien jälkeen merilehmän luuranko päätyy Helsinkiin, pian löytöhetkensä jälkeen jo sukupuuttoon kuolleena.
Elolliset kuvaa stellerinmerilehmän kautta ihmisen tarvetta hallita luontoa ja muita lajeja. Se osoittaa ihmisen ahneuden ja itsekkyyden eläinten riistämisessä, ja millainen järkyttävä vaikutus ihmisellä on eri lajien sukupuuttoon. Toisaalta se kertoo myös luonnontieteiden kehityksestä ja ihmisen halusta ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Turpeisen esikoisromaani on huikea taidonnäyte historiallisesta romaanista, miten tarkkaa taustatyötä se onkaan vaatinut! Huolella rakennetun tarinan lisäksi se herättää tunteita: ihmisen pahuus ja viaton stellerinmerilehmä, palasina autiolla rannalla, poikaset rantavedessä itkemässä emoaan. Kiitoksissa kaikki ne lajit, jotka kuolivat sukupuuttoon teoksen kirjoittamisen aikana.
Siltikään en saa romaanista kunnolla kiinni, jokin sen hillityssä olemuksessa etäännyttää. Se on toki myös varsin juonivetoinen, näin tarinalliset romaanit onnistuvat vain harvoin täysin hurmaamaan minut. Se on kuitenkin hurmannut monen muun lukijan, enkä lainkaan ihmettelisi teoksen löytyvän myös eri kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoilta.
”mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa.”
Elolliset kuvaa stellerinmerilehmän kautta ihmisen tarvetta hallita luontoa ja muita lajeja. Se osoittaa ihmisen ahneuden ja itsekkyyden eläinten riistämisessä, ja millainen järkyttävä vaikutus ihmisellä on eri lajien sukupuuttoon. Toisaalta se kertoo myös luonnontieteiden kehityksestä ja ihmisen halusta ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Turpeisen esikoisromaani on huikea taidonnäyte historiallisesta romaanista, miten tarkkaa taustatyötä se onkaan vaatinut! Huolella rakennetun tarinan lisäksi se herättää tunteita: ihmisen pahuus ja viaton stellerinmerilehmä, palasina autiolla rannalla, poikaset rantavedessä itkemässä emoaan. Kiitoksissa kaikki ne lajit, jotka kuolivat sukupuuttoon teoksen kirjoittamisen aikana.
Siltikään en saa romaanista kunnolla kiinni, jokin sen hillityssä olemuksessa etäännyttää. Se on toki myös varsin juonivetoinen, näin tarinalliset romaanit onnistuvat vain harvoin täysin hurmaamaan minut. Se on kuitenkin hurmannut monen muun lukijan, enkä lainkaan ihmettelisi teoksen löytyvän myös eri kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoilta.
”mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa.”
Homesick for Another World by Ottessa Moshfegh
dark
medium-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? No
- Loveable characters? No
- Diverse cast of characters? It's complicated
- Flaws of characters a main focus? Yes
4.0
Aaaa I have now read all of Moshfegh’s published books!! When will we get a new one??
Homesick for Another World is thus far Moshfegh’s only short story collection. For some reason, I thought the stories would be more creepier than they actually were. Maybe I expected something like the vibe in Death in Her Hands, but the stories are pretty much about people coping in their life by pretending there’s something worth living for, A Better Place (as the last story of the collection is called, and which was actually a bit of a scarier one). But the people are filthy and nasty and unpleasant and they do filthy and nasty and unpleasant things to themselves and to others. They have weird habits and obsessions and are usually the ones who are excluded from society.
Moshfegh’s writing is so good, ruthless and visceral. But shockingly (as I’m a huge fan of Moshfegh’s) the collection wasn’t perfect, it just became a bit too much with so many stories. I usually enjoy collections with fewer stories more. If you loved Eileen, you might love these stories too.
Homesick for Another World is thus far Moshfegh’s only short story collection. For some reason, I thought the stories would be more creepier than they actually were. Maybe I expected something like the vibe in Death in Her Hands, but the stories are pretty much about people coping in their life by pretending there’s something worth living for, A Better Place (as the last story of the collection is called, and which was actually a bit of a scarier one). But the people are filthy and nasty and unpleasant and they do filthy and nasty and unpleasant things to themselves and to others. They have weird habits and obsessions and are usually the ones who are excluded from society.
Moshfegh’s writing is so good, ruthless and visceral. But shockingly (as I’m a huge fan of Moshfegh’s) the collection wasn’t perfect, it just became a bit too much with so many stories. I usually enjoy collections with fewer stories more. If you loved Eileen, you might love these stories too.