Parasta tässä kokoelmassa oli (valitettavasti) Marja-Liisa Vartiolta lainattu aloitusruno. Ihan miellyttävää luettavaa oli itse Huotarisen kokoelmakin, mutta pidin eniten niistä runoista, joiden sisältö tuntui konkreettisimmalta — kaikesta ei aina tarvitse tehdä vertauskuvaa, koska vertauskuvat eivät tehoa toivotulla tavalla, jos niitä on joka säkeessä..
Sarjan ensimmäinen osakaan ei ollut maineensa arvoinen, ja jatko-osille tyypillisesti tämä toinen osa ei yltänyt edes hipaisemaan ensimmäisen osan jättämää rimaa. Jos kirjan nimi on Rosa & Björk, miksi siskojen tarinasta kerrottiin tässä kirjassa paljon vähemmän kuin ensimmäisessä osassa? En myöskään pitänyt kerrontatavasta, jossa lukija oli askeleen edellä Hilduria: en halua, että asiat annetaan minulle tarjottimella, vaan haluaisin että ne valkenevat minulle samaa tahtia päähenkilön kanssa. Homoseksuaalisuuden käyttö "juonipaljastuksena" tuntui niin kuluneelta jutulta jo ensimmäisellä kerralla, miksi sitä piti vielä käyttää kahdesti samassa tarinassa? Kirjan murhatapaus oli myös todella tylsä ja ennalta-arvattava, eivätkä päähenkilöiden henkilökohtaisen elämän tapahtumat kiinnostaneet minua (siskoja lukuun ottamatta) pätkän vertaa, koska hahmoista on tehty niin yksiulotteisia, ettei heissä oikein ole mitään mistä kiinnostua. Satu Rämön kannattaisi kokeilla lastenkirjallisuutta, siellä tämä rautalangasta vääntävä kirjoitustyyli ei ehkä pilaisi mysteeriä lukijalta. Jos nimestä päätellen sarjan seuraava osa paneutuu Jakobin huoltajuussotkuihin, en varmaankaan tule lukemaan enää kolmatta osaa — Lenan hahmossa ei ole mitään muuta kuin ärsyttävä stereotyyppi, ja toisaalta Jakobin väitetyissä vihanhallintaongelmissa on ainakin ripaus totuutta, jos hän edelleenkin voi naisystävänsä seurassa lyödä nyrkkinsä seinästä läpi (eikä tätä noteerata kirjassa mitenkään).
This book was like the drugs you're warned about as a kid — all bright pastel colours and smiley faces, but you really shouldn't try them. I was very close to dnf'ing this book but fought my way through it; I did like the vibes a lot, but the hallucinogenic atmosphere didn't really help with the rest of the story. I would probably have liked it more had it just been about Samantha with the bunnies, and the character of Ava didn't exist; the 'bestie' relationship of S and A never felt genuine to me.
Flaws of characters a main focus? It's complicated
3.25
The story got better towards the end, and I might even say the ending felt too abrupt — however, the book as a whole should have been much more concise. Hard-Boiled Wonderland and the End of the World was a lot better in my opinion, the fictional city in this book gave me nothing new.
Välillä kirjan tunnelmaan oli ihana uppoutua, välillä taas islantilaisen kulttuurin kuvaus tuntui liikaa lapsille suunnatulta tietokirjalta. Mysteeri oli mielestäni alkuun hyvin rakennettu, mutta sitten kaiken kuoleman määrä alkoi tuntua epärealistiselta ja loppua kohden kerronta oli vain juonipaljastusta toisensa perään. Hildurin siskojen kohtalo herätti mielenkiintoni heti alkumetreiltä lähtien, joten aion lukea ainakin vielä sarjan toisen osan eli heidän tarinansa.
Flaws of characters a main focus? It's complicated
4.0
It's been almost 10 years since I last read this book and I didn't expect it to give me this much nostalgia and comfort. However, this book is also unnecessarily long, and too many of its conflicts were childish and could have been easily avoided.
The pacing was kinda uneven, the story either drags or bombards you with plot twists. I never really grew a liking for any of the characters, but the story was still good fun and managed to distract me from reality. I liked the middle part the most.