Take a photo of a barcode or cover
informative
reflective
fast-paced
Machiavellin johtamisfilosofia on hyvin mielenkiintoinen ottaen huomioon Italian geopoliittisen tilanteen 1500-luvun alussa. Jatkuvat valtakamppailut, vaihtuvat ruhtinaat ja ulkovaltojen myllytys piti Italiaa jatkuvasti hajanaisena alueena.
Johtamisfilosofian ytimessä on jatkuva tasapaino armeijan, kansan ja ylimystön välillä. Johtajan tulee pystyä tarjoamaan kansalleen vapautta ja turvallisuutta, vahvan ja itsenäisen valtion kautta. Mielivaltainen johtaja on huono, mutta välttämätön julmuus ja väkivallan käyttö kertaluontoisena tekijänä on välttämätöntä. Virkakoneisto on myös luotu hallitsemaan kansaa johtajansa kautta, jolloin ministerit ja virkamiehet toimivat käytännössä paremmin kuin aateliset.
Palkka-armeijan kritiikki oli kieltämättä huvittavaa, sillä se realisoitui meille hyvin konkreettisesti kesällä 2023 Wagner-ryhmän kapinassa. Prigozin ei saanut aseita tai ammuksia, joten jampat pakkasivat kamat ja lähtivät veke etulinjasta, aloittaen samalla pienen kapinan Venäjän hallintoa vastaan. Erona Machiavelliin toki se, että Venäjän oman armeija olisi ollut tarpeeksi suuri pysäyttämään kapinan etenemisen vallankaappaukseksi.
Mielenkiintoisia havaintoja johtamisesta, jotka ovat varmasti hyödyksi pienelläkin skaalalla.

Macchiavelli seems to fit the niche of advisor to local elites, like Confucius (孔子) or Mencious (亞聖). But the culture of 15th and 16th century Italy seems desperately bloody and fragile by contrast with 4th-6th century BCE China. Perhaps the flood plains and water-loving rice kept the peace, whereas wheat crops fail with too much or too little rain.
The basic message is might makes right and Macchiavelli's world was red in tooth and claw. It's ironic that this blood bath of a culture in Latin Europe assumed the same of the cultures just coming into contact across the ocean, but 14th-16th century ce Mediterranean Europe was far more brutal and far less stable as a collection of societies.

No dubt que, en el seu temps, i per a segons quins lectors, no fos interessant, però avui en dia, per a la majoria ha de tenir un interès bastant limitat.
challenging
informative
reflective
medium-paced
informative
fast-paced
challenging
informative
inspiring
tense
medium-paced
informative
slow-paced
dark
informative
inspiring
reflective