470 reviews for:

Genesis

Bernard Beckett

3.87 AVERAGE

challenging dark reflective medium-paced
Plot or Character Driven: Character
Strong character development: Complicated
Loveable characters: Complicated
Diverse cast of characters: No
Flaws of characters a main focus: Yes

Luin Bernard Beckettin Genesiksen ensimmäisen kerran joskus 2009-2010 ja siitä saakka olen halunnut lukea tämän uudelleen, sillä niin vaikuttava tämä teos on. Tuolloin huomioni kiinnittyi kirjan filosofiseen puoleen, nyt kuitenkin ihastelin Bekettin luomaa maailmaa. Romaanin yksityiskohdat olin onnellisesti unohtanut, lopun hienoa käännettä lukuunottamatta, eikä se siis päässyt enää yllättämään.

Eletään 2000-luvun loppua, akatemian aikakaudella. Teoksen kertojaäänenä on Anaksimandros eli Anax-niminen tyttö, joka pyrkii Akatemiaan, joka oman aikansa valtaa pitävä elin. Viiden tunnin suullisen esitelmän aiheena on Adam Forden elämä ja teot (2058-2077), joka itseasiassa nousee teoksen päähenkilöksi litteroitujen keskustelujen kautta. Ennen kuin Anax pääsee selittämään Adamin elämää ja tämän historiaan vaikuttaneita tekoja, hän pohjustaa historiaa, mikä johti nuorena kuolleen Adamin valintoihin.

Valtiota edeltänyt maailma oli sortunut pelkoon. Muutokset olivat olleet ihmisille liian nopeita. Käsitykset muuttuivat ehdottomiksi, rajat vedettiin entistä tiukemmin. Lopulta yksikään ihminen ei saanut olla yksilö: kaikkia leimasi kansalaisuus, väri, uskonto, sukupolvi, yhteiskuntaluokka. (s. 128)

Platonin Valtio, vuonna 2051. Viimeistä sotaa oli käyty 11 kuukautta, kun saarivaltio sai Suuren meriaidan valmiiksi. Valtio välttyi vuoden 2052 kulkutaudilta, sillä se oli suljettu muulta maailmalta. 2053 kuultiin viimeinen ulkopuolinen radiolähetys. Jos joku taudilta henkiin jäänyt lähestyi Valtiota, hänen aluksensa kohtasi sateliittiohjattuja miinoja ja vartiotorneihin asennetut laseraseet. Muukalaiset tuhottiin mahdollisina taudinkantajina periaatteella ammu ensin, kysele vasta sitten. Näin ollen Valtion asukkailla ei ollut mitään tietoa, mitä muualla maailmassa tapahtui ja kaikki ulkopuoliset olivat vihollisia.

Kreikkalaisen filosofin mukaan nimensä saaneen Platonin mukaan viisi pahinta uhkaa Valtiolle olivat lisääntymisen epäpuhtaus, ajatusten epäpuhtaus, yksilökeskeisyys, kaupankäynti ja ulkopuoliset. Niinpä kansalaiset jaettiin geenikartoituksen perustella neljään luokkaan: työläisiin, sotilaisiin, teknikkoihin ja filosofeihin.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naiset ja miehet anoivat seurustelulupaa geenimuunnosten osastolta ja asuivat erillään, vaikka olisivat naimisissa. Lapset erotettiin vanhemmistaan heti synnyttyään, eivätkä he saaneet tietää, keitä nämä olivat. Ensimmäisen vuoden lopussa jokainen lapsi testattiin ja sijoitettiin sen mukaan oikeaan luokkaan, paitsi jos genetiikassa oli jotain vikaa, missä tapauksessa lapsi eliminoitiin.

Adam syntyi Valtion seitsemäntenä vuotena filosofien luokkaan. Hänen geenikartoituksensa kuitenkin paljasti ainakin kaksi ennalta-arvaamattomaan käyttäytymiseen viittavaa markkeria, mutta koska vuosi 2059 oli toisen suuren epidemian vuosi, nämä tiedot katosivat. Niinpä Adam jatkoi opintojaan saaden loistavia arvosanoja, kunnes teki virheen, ja joutuu sotilasakatemiaan. 17-vuotiaana hänet sijoitettiin pohjoisen saaren etelärannikolle valvomaan Suurta meriaitaa. Työn aikana Adam rikkoi jälleen sääntöjä, joutui rangaistukseksi tekoälyn lapsenvahdiksi ja muutti maailman.

Monet vaikutusvaltaiset ihmiset uskoivat yhä, että Valtio pelastuisi vain, jos kyettäisiin kehittämään uudenlainen edistynyt robotti, sellainen joka suoriutuisi työläisten ja sotilaiden luokan töistä. He päättelivät, että ainoastaan alimmalla kastilla oli syytä kapinoita ja että yhteiskunta säilyisi vakaana, jos yksikään ihminen ei joutuisi niin pohjalle. (s. 60-61)

Kulkutaudin uhka heikentyi vuosien mittaan, pelko muuttui muistoksi ja uudet sukupolvet kyseenalaistivat sodan tapahtumat ja jopa itse Valtion, niinpä Valtio keksi uuden uhkan. Sen valta oli kuitenkin alkanut murentumaan, sillä Valtio oli kylvänyt oman tuhonsa simenet jo syntyessään. Valtio luuli, että erottaessaan puolisot toisistaan ja lapset vanhemmistaan, se pystyisi hillitsemään kansalaisiaan ja siirtämään tuon uskollisuuden Valtiota kohtaan, mutta tämähän ei tietenkään toimi.

Anax rakastaa omaa aikakauttaan, joka on "maailmakaikkeuden hienoin aikakausi" ja maailma on "paras mahdollinen maailma". Lopussa lukija ja Anax pääsevät kuitenkin yhdessä yllättymään paljastuksista, jotka ovat tyypillisiä tällaisille utopistisissa maailmoissa esitteleville teoksille, jotka pinnan alta ovatkin dystopioita. Beckett on kuitenkin tuonut mukaan vahvan filosofisen näkökulman, joka paljastuu jo hahmojen nimistä, joka lisää kerroksia tarinaan.

Ruostuvat pylväät, jotka olivat aikoinaan kannatelleet Suurta meriaitaa -- Vanhan kaupungin rehevöityneet ja murenevat rauniot -- sekin oli Anaxista kaunis näky, vaikka hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään muun sanovat sitä kauniiksi. (s. 68)

Tämä on niitä teoksia, joita suosittelen erittäin lämpimästi ihan kaikille. Teos on nopealukuinen, sivumääräänsä nähden suurempi teos, jonka filosofisia viittauksia ei ole vaikeaa ymmärtää. Näin aikana, kun Yhdysvaltojen presidenttinä on Trump ja kun katsoo suuntaa, mihin Suomen nykyinen hallitus on maata viemässä, sai teos kyllä ajattelemaan, millaiseksi maailma voisi muuttua.

A short, easy, and engaging read. Lots of heavy discourse on the meaning of consciousness and existence, but not too preachy or stuffy. I liked the delivery of the story via student giving a dissertation. I'm not sure how I feel about the end, although my heart stopped at the big reveal.

Pretty chilling, with a kind of Hitchcock twist at the end. Not for those who want their post-apocalyptica with a happy ending.

Wow. Just WOW.
challenging informative reflective fast-paced
Plot or Character Driven: Character
Strong character development: Yes
Loveable characters: Complicated
Diverse cast of characters: Complicated
Flaws of characters a main focus: No

Exploration of what is to be human. What is consciousness and our relationship with technology. Brilliant book! 

this book left my head in a cloud of puzzling philosophical questions. which wasn't something i thought would happen. i had no beforehand knowledge about what the book was to be about other than the back cover of it so i didn't really have much expectations. i was taken away by the ending because i wasnt prepared for a twist, didn't think there was going to be one.

i liked it a lot and read it in a few hours but i will admit, i'm not sure whether i understood everything. i'm not good in philosophy.. this reading experience will take a while to swallow and ponder through.
tanja_alina_berg's profile picture

tanja_alina_berg's review

5.0

When I read on Amazon that this book will be an "instant modern classic" I was like "yeah right - yada, yada, yada." I take it back! This should be an instant modern classic, it deserves a place alongside "Animal Farm" and "A Brave New World".

This was an absolutely astonishing novel - the most conceptually challenging and philosophical book I have read in years. I was utterly and completely taken aback by the revelations at the end of the book. I did not see ANY of it coming. When I finally saw, when the whole story went topsy-turvy, my jaw dropped. At exactly that moment the seat belt sign in the airplane went on and I had to put my kindle away. Not a bad thing, I got to consider a few facts and my own blindness before turning back to have the last twist slap across my face. WOW. That hurt. I might never recover.

Anaximander is about to start a four hour examination to get into "the Acedemy" that runs the post-apocalyptic society in which she lives. She has gotten to pick a subject and she has chosen Adam, a person who was the cause of much evil by his rebelliousness. The truth of history is revealed, little by little.

This book might be short, but exremely effective. It does not need to be any longer. It will stay with me a long time, and there are ideas presented that will need to be considered again and again. A highly recommendable book to anyone who likes to challenge their own world view.

Very odd ending, but a great sociological/psychological look into human nature.

This book has left me absolutely speechless. The twists in the final hour. I’m in shock