msaari's reviews
2381 reviews

Älä unohda minua by Anne Muhonen

emotional hopeful fast-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Luin Anne Muhosen tarinat vähän väärin päin, kun aloitin tuoreemmasta Greipinkeltainen tulevaisuus -romaanista. Se kertoi nuoresta Eerosta, joka pohdiskelee tulevaisuuttaan peruskoulun päättymisen jälkeen. Eero auttelee toisinaan Hillan kukkakaupassa. Tämä sarjakuva puolestaan kertoo Hillasta, joka ottaa Eeron TET-harjoitteluun kauppaansa. 

 

Yksin viihtyvä Hilla saa soiton vanhalta heilaltaan Karilta, joka työskentelee nykyisin oppilaanohjaajana. Kari tyrkyttää unohtamaansa oppilasta Hillalle harjoitteluun. Hilla suostuu vastahakoisesti. Harjoittelu ei ala hyvin: Eero tulee myöhässä paikalle ja lähtee saman tien pois. 

 

Hilla joutuu Eeron myötä kohtaamaan oman menneisyytensä, jonka on halunnut unohtaa. Samalla albumi käsittelee paljon kohdatuksi ja huomatuksi tulemista: miten vaikeaa on nuorella, jota ei nähdä kunnolla – eikä se aikuisellekaan helppoa ole. Vaikka oma perhe ei voisikaan auttaa, onneksi hyviä ihmisiä löytyy muualtakin. 

 

Muhosen piirrosjälki sopii tähän tarinaan erinomaisen hyvin. Nuortenkirjaksi luokiteltu sarjakuva sopii hyvin myös aikuisille: tarina on puhutteleva ja koskettava. Se on melko tiivis, eikä rönsyile turhia, vaan keskittyy olennaiseen eikä selitä kaikkea puhki. Hienoa työtä! 

Pimeän lehdet by Harry Salmenniemi

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

4.0

Harry Salmenniemi on kiinnostava kirjailija: Texas, sakset on hieno runokokoelma ja uudemmat romaanit ovat olleet hyviä. Myös Salmenniemen novellikokoelmat kiinnostavat. Nyt jatkoin tutkimuksiani Salmenniemen kirjallisuuden parissa Otavan vuonna 2015 julkaisemasta Pimeän lehdet -runokokoelmasta, joka on Salmenniemen viides kokoelma. 

 

Tämä kokoelma ei ole yhtä säkenöivän kokeellinen kuin Texas, sakset, vaan ulkoisesti aika tavallisenkin näköistä kapeaan palstaan taitettua proosarunoa. Runojen minä tarkkailee jotakuta: on ”hän”, jota katsellaan ulkoa. Toisaalta on myös yhteistä, jaettua: ”kuljimme”, ”meillä oli”, ”kurkistelimme”. Tämä kuitenkin näyttäisi olevan menneessä. Kokoelmaa voisi lukea esimerkiksi masennuksen kuvauksena. 

 

Luostari kuunvalossa, alla käärmeitä
ja vettynyttä paperia. Multaiselle pellolle
laskeutuu kipinä. Ihminen joka ei koskaan
unohda uniaan eikä kerro niistä muille.
Mikroaaltouuneja eri tavoin rikoittuina.
Pimeys syöksyy kiviin. Pimeä luostari
uppoaa mereen. 

 

Salmenniemi maalailee kuvia. Runoista löytyy mielenkiintoisia, yllättäviä nostoja. “Äitini ilme kun hän ensimmäistä kertaa näki liukuportaat”, “Meren eri intensiteetit”, “Vaurioituva, barokkinen, keväällä”. Kokonaisuus on vaikeasti hahmottuva, mutta se tässä kiehtookin. Salmenniemen tekstissä on ilahduttavaa, mutta myös vieraannuttavaa outoutta. Missään nimessä en luonnehtisi tätä helpoksi. 

 

Texas, sakset on toistaiseksi täräyttävyydessään ylitsepääsemätön, mutta Pimeän lehdet onnistuu kyllä ruokkimaan mielenkiintoa jatkaa perehtymistä Salmenniemen tuotantoon. 

 

Selitys annetaan juuri ennen kuin uppoat
uneen. Näky korostuu näyssä. Öljytty sylinteri
vierii kämmenen keskelle. Hiekka virtaa
kuutamossa, maalta avarampaan tilaan. 

Maailmanymmärrysmatka by Maaria Päivinen

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

3.5

Maaria Päivinen on kirjoittanut proosaa ja runoja. Nyt on runouden vuoro: Maailmanymmärrysmatka on takakanneessaan runsaaksi ja elämännälkäiseksi kuvailtu kokoelma on täynnä vimmaista tekstiä. Nimi viittaa maailmanympärimatkailuun ja melkoisia etäisyyksiä tämä kokoelma kattaakin, sen sivuilla vieraillaan monissa paikoissa. Mutta ehkäpä maailmaa ympäröimällä sitä voi ymmärtää paremmin?

Runot levittäytyvät kirjan sivuille vapaina turhasta järjestyksestä. Tyhjää tilaa käytetään rakentamaan rytmiä ja muuttamaan merkityksiä. Kuvastossa on matkailua, elämyksiä ja kokemuksia maailmalta, kohtaamisia ihmisten kanssa, intohimoa ja ihmissuhteita. Melko tiiviin mittaiseen kokoelmaan mahtuu paljon kaikenlaista; siksi se tuntuu kovin sopivan mittaiselta tällaisena.

Menen kohta mereen huutamaan
rannalle vyöryy violetti ilo, eksyneiden valaiden parvi, harmaa usva sen yllä;
leimasin; loikkelehtivat delfiinit:
jalkani painavat lasinsileään rantaan

muinaisia jälkiä, vedän rajan, älä muukalainen tunge, ja kun tunget minä laulan:

Mitä hän laulaa, jääköön itse lukemalla selvitettäväksi. Ihan helpointa runoutta Maailmanymmärrysmatka ei edusta. Päivisen kuvasto on sen verta villiä ja rönsyävää. Toisaalta tämä on kokoelma, jossa tärkeimmältä tuntuu tunnelma ja vaikutelmat. Niitä riittää, teksteissä on kiehtovia kuvia ja oivaltavia ilmaisuja. Helpompi kokoelma tämä kuitenkin on kuin Päivisen aikaisempi Sinun osasi eivät liiku. Samaa rajuuttakin löytyy, vaikka ehkä tämä kuitenkin on vähän lempeämpi. 

Uskomaton pilvipyramidi säihkyy horisontissa.
Sydämeni sulaa astronomin olkapäähän
kun kerrot nimet jotka taivaalla kaartelevat

Greipinkeltainen tulevaisuus by Anne Muhonen

emotional hopeful fast-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Luen harvakseltaan omakustanteita, mutta tämän kirjan kohdalla oli parikin hyvää syytä tehdä poikkeus. Anne Muhonen on ensinnäkin hyväksi tiedetty tekijä ja toiseksi, Greipinkeltainen tulevaisuus on päässyt mukaan Suomen yläkouluihin jaettavaan Selkopolku-kirjapakettiin. Kirja onkin tämän paketin tavoitteiden mukaisesti helppolukuinen. Teksti näyttää suoraviivaiselta säeromaanilta tai selkokirjalta. 

 

Tarina on itsenäistä jatkoa Muhosen aikaisemmalle Älä unohda minua -sarjakuvaromaanille. Pääosassa on ysiluokkansa päättävä Eero, joka on hakenut kiinnostavaan jatko-opintopaikkaan. Päätös on tullut, Eerolla on vastauksen kertova kirjekuori, mutta ei vielä uskallusta avata kirjekuorta. Jos hän on paikan saanut, haluaako hän ottaa sen vastaan? 

 

Mikä sitten estää nuorta miestä tarttumasta unelmiensa opiskelupaikkaan? Isoin tekijä on kaveri Piku, josta Eero tuntee olevansa vastuussa. Piku on vähän tuuliajolla ja ajautuu säännöllisesti hankaluuksiin, eikä Pikulla ole oikein muita, jotka ottaisivat hänestä koppia. Lopulta Eeron on kuitenkin tehtävä itse omat valintansa. 

 

Pieni kirja pureutuu tähän yhteen valinnanpaikkaan, eikä siitä rönsyile. Aikuisena lukijana vähän syyhyttäisi saada tietää enemmän, mutta kirjan tarkoitus huomioiden näin on hyvä: ytimekäs tarina keskittyy olennaiseen. Eeron kohtaama valinnanpaikka on kiinnostava ja tarina saa varmasti pidettyä heikommankin lukijan mielenkiinnon yllä riittävän pitkään. Greipinkeltainen tulevaisuus on onnistunut kirja, jollaisia sietäisi olla saatavilla enemmänkin. 

Yrjö Ärjylän herkimmät by Kimmo Ojala

funny medium-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? N/A

3.0

Lastenmusiikkiyhtye Orffien riveissä hienoa työtä tehnyt Kimmo Ojala on nyt myös lastenrunoilija. Runoutta ne laulunsanatkin toki ovat ja Orffien levyille Kimmo on sanoittanut melko nipun oivallisia lastenlauluja. Nyt on kuitenkin ihan kirjoissa ja kansissa. 

 

Jonkinlaisena kehyskertomuksena ensimmäisessä runossa esitellään kiukkuinen Yrjö Ärjylä, jonka uusi naapuri Kukka Kimppunen kesyttää, jonka seurauksena uusi entistä lempeämpi Yrjö Ärjylä alkaakin kirjoitella herkkiä runoja. Niitä tässä kirjassa sitten esitellään. 

 

Yrjö Ärjylän herkimmät on tyylinsä ja aiheidensa puolesta aika tutunoloista lastenrunoutta, eikä kovin kaukana Orffien lauluteksteistä. Samantyylistä pientä ja maanläheistä tarinankerrontaa näissäkin. Tyylillisesti mennään riimitellen, paitsi milloin ei, eli mitenkään tiukasti riimissä nämä eivät mene, eivätkä varsinkaan mitassa. Se tässä vähän onkin: olisin kaivannut vähän joko nokkelampaa riimittelyä ja vähän selkeämpää mittaa tai sitten yleisesti vapaampaa otetta. Nyt runojen rytmi tuntuu paikka paikoin vähän ontuvalta. 

 

Hauskoja tarinoita Kimmo kuitenkin kertoo ja kehittelee huvittavia hahmoja. Joidenkin kohdalla mietin, olisiko osuvampi formaatti ollut runon sijasta minuuttinovelli. Silloin olisi voinut jättää runomuodon rajoitukset taakseen ja keskittyä tarinankerrontaan. Se on tämän runokokoelman vahvuuksia ja siksi tätä lastenrunoja etsiville suosittelen kokeiltavaksi, vaikka minun lastenrunomakuuni Yrjö Ärjylän herkimmät ei ihan nappiosuma olekaan. 

 

Kirjan on kuvittanut Jussi Jääskeläinen. Kuvituksessa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta en vain pidä siitä yhtään. 

Kuuntele, romantiikkaa by Eino Santanen

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

2.0

Parin vaihtelevasti vastaanottamani kokoelman jälkeen yritän vielä päästä kiinni Eino Santasen runouteen. Nyt on vuorossa esikoiskokoelma Kuuntele, romantiikkaa vuodelta 2002. Se alkaa lupaavasti, ensimmäiset runot vaikuttavat varovasti puhuttelevilta. Aika pian sävy kuitenkin vaihtuu: ollaan taas siinä kulmikkuudessa, jota olen Santasen kokoelmissa ennenkin vierastanut. 

 

Paikoin Santanen osuu kyllä hyvin. “Eläintarhassa on eläimiä vapaina ja vangittuina. Pieniä eroja.” Nimetön proosarunotykitys maanjäristyksistä, matalapaineista ja maanmiehistä on hurjan vimmaista tekstiä. Tässä on totisesti jotakin: 

 

Tätä edeltävää matalapainetta, eloonjääneitä, iltapäiväisiä lauseita, ikäluokkien kohortteja jotka etenevät tätä katua päivittäin; tätä edeltävää fysiikkaa, koiria kirjavine palloineen ja luineen, puolipilvistä räntäsadetta ja erityistä piinaavaa mekaniikkaa. Junia. Lentokoneita. Uppoavia laivoja. Viime vuosisadan keksintöjen jylisevää sinfoniaa korvissamme: hysteeristä lentopelkoa, belgialaisia, kaikkien niiden vehkeiden ääniä; Verdun, Somme, shrapnellien tähtiä liekkeinä kauppalan yllä. Aikamerkkien kiihkoa, leikkeleiden ”turhaa kuolemaa”… Hotkaisuja-totuutta-rautaa, kimpaleittain balsamoitua lihaa ja maannielemiä eloonjääneitä. 

 

Muuten Santanen tuntuu operoivan sellaisilla absurdiuden tasoilla, joita en tavoita. Ei Santanen tässä yksin ole. Silja Järventausta on kenties vähän samoilla linjoilla. Näen, että on tässä jotain, mutta minua se ei puhuttele. “Ostin toriämmiltä luoteja. / Lintui osui päähäni keskellä toria.” Mikäpä siinä. Luulen, että kolme yritystä riitti minulle nyt Santasen runoutta. 

Supersäikeet by Kai Kajander

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

3.0

Kai Kajanderin esikoiskokoelma vuodelta 2014 tarttui kirjaston hyllystä matkaan kenties värikkään kantensa vuoksi. Kansi on kiinnostavan näköinen. Kajander valittiin Nuori Voima -lehden parhaiden debytanttien joukkoon vuonna 2011, mutta näyttäisi siltä, että ainakin julkaistu kirjallinen ura jäi tähän esikoiskokoelmaan. 

 

Supersäikeiden ensimmäinen, nimetön osio tuo mieleen poesialaiset fragmentaarikot, tekstissä on samaa sirpaleisuutta. Vaan siinä missä joku Tennilä asemoi aukeamalle niukasti ajatuksia, Supersäikeiden sivut ovat täynnä säkeitä, jotka ovat osin irrallisia fragmentteja, osin muodostavat isompia kokonaisuuksia. Lukija jää siis melkoisen ajatusvyöryn alle. Osa huomioista on oivaltavia, osa taas tuntuu kovin latteilta. 

 

Kajander ammentaa monenlaisista rekistereistä ja yhdistelee erilaista ainesta levottomasti. Tavara on heitetty blenderiin, pyöräytetty muutaman kerran ja katsottu, miten se asettuu. Etenkin ”Sadan prosentin yksinäisyys”-osiossa on flarf-vaikutteita, epämääräisiä internetviittauksia ja sitaatinomaisia säkeitä. “Älä klikkaa jos tekee helposti häijyä.” Internetiin viittaa jo nimessään osio ”Internet näkee unen”, jossa ollaan enkeleiden, indigolapsien ja reptiliaanien äärellä. 

Tarjoan puolialastomalle miehelle maihinnousukenkiä.

Hän kertoo syntyneensä juuri kun å-kirjain tuli Norjassa pakolliseksi. 

 

Supersäikeet on lopulta vähän nuivaa ensireaktiotani parempi kokoelma. Nappiosuma se ei ole; ainakin sitä olisi voinut puristaa vielä vähän tiukemmaksi. Latteimpia säkeitä olisi voinut vielä karsia. Tällaisenäänkin kokoelma on kuitenkin aivan hyvä ja edelleen tutustumisen arvoinen, jos sirpaleiksi pirstottu ja monenlaisesta aineksesta koottu ilmaisu tuntuu kiinnostavalta. 

Kolme | Pohjapiirros by Raisa Jäntti

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

4.0

Raisa Jäntin Kolme on runoteos, joka muodostuu kolmesta erillisestä vihkosesta. Labyrintti, Opaskierros ja Pohjapiirros ovat irrallisia, mutta kuuluvat yhteen, ja ne voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Takakansiensa mukaan ne tutkivat ”tilaa ihmisen sisäpuolen ja äärettömän avaruuden mittakaavoilla”. 

 

Jokaista kolmea vihkosta yhdistää samankaltainen tyyli. Jäntti asettelee säkeensä melko vähäsanaisesti, runsaita tekstimassoja ei tästä teoksesta löydy. Päinvastoin, sivulla voi olla vain muutama rivi tekstiä. Säkeet ovat enimmäkseen lyhyitä ja vailla suurempaa typografista kikkailua. Lukijan on siis saatava vähästä irti paljon. Säkeet voivat olla katkonaisia, kuin irti jostain kontekstista, josta on vain haipuva aavistus. 

 

Pohjapiirros käsittelee asumista, olemista tiloissa. Miksei omassa itsessäänkin, mitokondrioidensa, munuaistensa ja muiden kanssa. Asuminen tilassa on jotenkin niin tavanomaista, ajattelematonta, että kun siihen todella paneutuu yksityiskohtien tasolla, se alkaa helposti olemaan uhkaavaa ja täynnä kaikkea epäilyttävää. 

 

Jos ei muuten näe itseään
voi katsella uria lattiassa,
tummaa kohtaa joka laajenee. 

 

Kokonaisuutena Kolme on kiinnostava: teokset ovat yhteydessä toisiinsa, niiden välille on piirrettävissä viivoja ja ne kommentoivat toisiaan, mutta toisaalta ne ovat myös irrallisia toisistaan ja luotaavat laajan aihepiirinsä sisällä kovin erilaisia syvyyksiä. Kielellisesti nämä ovat taitavia. Kovin helppoa runoutta Kolme ei kuitenkaan ole: tämä on heille, jotka haluavat runoutta, jonka tulkitseminen vaatii työtä ja joka jää vaivaamaan. 

Kolme | Labyrintti by Raisa Jäntti

challenging reflective medium-paced

4.0

Raisa Jäntin Kolme on runoteos, joka muodostuu kolmesta erillisestä vihkosesta. Labyrintti, Opaskierros ja Pohjapiirros ovat irrallisia, mutta kuuluvat yhteen, ja ne voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Takakansiensa mukaan ne tutkivat ”tilaa ihmisen sisäpuolen ja äärettömän avaruuden mittakaavoilla”. 

 

Jokaista kolmea vihkosta yhdistää samankaltainen tyyli. Jäntti asettelee säkeensä melko vähäsanaisesti, runsaita tekstimassoja ei tästä teoksesta löydy. Päinvastoin, sivulla voi olla vain muutama rivi tekstiä. Säkeet ovat enimmäkseen lyhyitä ja vailla suurempaa typografista kikkailua. Lukijan on siis saatava vähästä irti paljon. Säkeet voivat olla katkonaisia, kuin irti jostain kontekstista, josta on vain haipuva aavistus. 

 

Labyrintti sisältää nimensä mukaisesti labyrinttejä ja niissä vipeltäviä koe-eläimiä, yleensä hiiriä. Runoissa puhutaan koehenkilöistä, asetelmista, tieteen kieltä. 

 

Ihmisaivot ovat edelleen kaikkein käytännöllisin väline 

kolmiulotteisten karttojen säilyttämiseen. 

  

Kokonaisuutena Kolme on kiinnostava: teokset ovat yhteydessä toisiinsa, niiden välille on piirrettävissä viivoja ja ne kommentoivat toisiaan, mutta toisaalta ne ovat myös irrallisia toisistaan ja luotaavat laajan aihepiirinsä sisällä kovin erilaisia syvyyksiä. Kielellisesti nämä ovat taitavia. Kovin helppoa runoutta Kolme ei kuitenkaan ole: tämä on heille, jotka haluavat runoutta, jonka tulkitseminen vaatii työtä ja joka jää vaivaamaan. 

Kolme | Opaskierros by Raisa Jäntti

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

4.0

Raisa Jäntin Kolme on runoteos, joka muodostuu kolmesta erillisestä vihkosesta. Labyrintti, Opaskierros ja Pohjapiirros ovat irrallisia, mutta kuuluvat yhteen, ja ne voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Takakansiensa mukaan ne tutkivat ”tilaa ihmisen sisäpuolen ja äärettömän avaruuden mittakaavoilla”. 

 

Jokaista kolmea vihkosta yhdistää samankaltainen tyyli. Jäntti asettelee säkeensä melko vähäsanaisesti, runsaita tekstimassoja ei tästä teoksesta löydy. Päinvastoin, sivulla voi olla vain muutama rivi tekstiä. Säkeet ovat enimmäkseen lyhyitä ja vailla suurempaa typografista kikkailua. Lukijan on siis saatava vähästä irti paljon. Säkeet voivat olla katkonaisia, kuin irti jostain kontekstista, josta on vain haipuva aavistus. 

 

Opaskierros vie lukijan äärimmäisyyksiin: sen mukana pääsee niin kaivoskuiluihin syvälle maan alle kuin kohti avaruutta. Tämä oli kolmesta kokoelmasta kiehtovin, ihmisille vihamielisiin olosuhteisiin kurottavan aiheensa vuoksi. Miten rajallisiin olosuhteisiin ihmiskeho sopiikaan. 

 

Leijumisen kauheus,
veri pysähtyy ja alkaa virrata vastakkaiseen suuntaan,
sydän värisee päättämättömänä. 

 

Kokonaisuutena Kolme on kiinnostava: teokset ovat yhteydessä toisiinsa, niiden välille on piirrettävissä viivoja ja ne kommentoivat toisiaan, mutta toisaalta ne ovat myös irrallisia toisistaan ja luotaavat laajan aihepiirinsä sisällä kovin erilaisia syvyyksiä. Kielellisesti nämä ovat taitavia. Kovin helppoa runoutta Kolme ei kuitenkaan ole: tämä on heille, jotka haluavat runoutta, jonka tulkitseminen vaatii työtä ja joka jää vaivaamaan.