msaari's reviews
2579 reviews

Minä en pelkää by J.S. Meresmaa, Meria Palin

informative inspiring medium-paced

• Plot- or character-driven? Plot
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

 Viisivuotias Lola on syntynyt uudenvuodenaattona ja rakastaa ilotulitusraketteja. Nyt isä on ostanut Lolalle ihan oman raketin. Isä ja Lola menevät tädin luokse, sillä siellä raketin voi ampua taivaalle turvallisesti. On vain yksi ongelma: tädillä on iso koira Bobo, jota Lola pelkää. Bobo on kyllä aivan kiltti, mutta se on silti kovin iso ja pelottava. 

 

Täti kertoo, että Boboakin pelottaa. Hän vie koiran pois, jotta Lola saa olla rauhassa. Lola jää kuitenkin miettimään, että on kurjaa, kun Bobo on yksin ja peloissaan. Eikö raketteja olisi kuitenkin kiva katsella yhdessä? Lola uskaltaa lähestyä Boboa. Käy ilmi, että Bobo pelkää raketteja. Lola ei halua, että kenenkään täytyy pelätä hänen syntymäpäivänään, joten raketit saavat jäädä. Uudestavuodesta voi nauttia ilmankin! 

 

Minä en pelkää -kirjalla on selkeä sanoma: ilotulitusraketit ovat kauniita, mutta sen kauneuden hintana on eläinten pelkoa ja kärsimystä. Rakettien hetken kestävä kauneus ei ole sen arvoista. Mitenkään saarnaavalta kirja ei kuitenkaan tunnu, vaan lähestyy asiaansa enemmän ilon, ymmärryksen ja myötätunnon kautta. 

 

Meria Palinin vahaliitukuvitus on erottuvaa ja kaunista. Uudenvuodenaaton yönäkymät ovat kauniita. Kirjassa on mukavia yksityiskohtia, kuten se, että Lola asuu ilmeisesti vain isänsä kanssa ja isä kulkee talvellakin Lolan kanssa polkupyörällä. J. S. Meresmaa on kokenut kirjailija, mutta tämä on hänen kuvakirjadebyyttinsä. Jatkoa on jo seurannut, joten uusi genre voidaan todeta hyvin haltuunotetuksi. 

Mielikuvitusretki by Miila Westin

mysterious fast-paced

• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? Yes

4.0

Kuvittaja Miila Westin on tehnyt monia hienoja kirjoja ja kuvituksia. Nimi oli siis tuttu, kun Mielikuvitusretken kannen otuskavalkadi houkutteli tarttumaan kirjaan. Omakustanneteoksen kansien välistä löytyi sanaton kuvakirja, jonka alussa lapsihahmo luiskahtaa kummalliseen maailmaan todellisuuden rakosesta ja kulkee sitten sen halki, kohdaten monia ihmeellisiä otuksia. 

 

Alkusanojensa mukaan Westin on piirtänyt kirjan pitkälti tajunnanvirtana, sen kummemmin luonnostelematta tai miettimättä liikoja. Tuloksena on hurmaava kummajaisten kuvasto: sivuilta löytyy olentoja, jotka tuovat mieleen Tove Janssonin tai Studio Ghiblin luomukset. Sen suurempaa tarinaa kirjassa ei ole, on vain kulkue ja matka halki kummallisen todellisuuden kaikkine outoine olentoineen. 

 

Hauska kirja! Mielikuvitus ei aina tarvitse ravinnokseen sanoja, joskus pelkät omituiset otukset riittävät pitkälle. 

Kesän ainoa kaunis päivä by Maria Vilja

emotional hopeful fast-paced

• Plot- or character-driven? Plot
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Maria Viljan nimi oli tuttu Villikissareppu-kirjasta. Se oli oikein mukava tuttavuus, joten tartuin tähänkin kirjaan – asiaa auttoi toki myös Kesän ainoa kaunis päivä -kirjan upean kesäinen kansikuva, jossa äiti syleilee kahta lastaan eväsretkellä, kaiken yllä ihana kesäinen heleys. 

 

Äidin ja lasten kesäretkestä kertova kirja on omistettu ”meille kaikille, jotka joskus menetämme hermomme”. Heti alusta asti on selvää, ettei kesäretki ole pelkästään helppo ja kiva asia. Äiti puhisee listatessaan kaikkia mukaan otettavia asioita ja kuten pienten lasten kanssa tavallista on, matkaan lähteminen ei ole aivan yksinkertainen ja selkeä juttu. 

 

Lopulta matkaan kuitenkin päästään. Matkan varrella on kaikenlaista pientä sattumusta ja kiukuttelua ja jo retkeen kuuluvalla laivamatkalla äidin ilme on kaikkensa antaneen näköinen. Lopulta lasten riita kamerasta saa äidin hermot menemään. Silloin äiti raivostuu ja tulee sanoneeksi ihan tyhmiä asioita ja pelästyttäneeksi lapset. 

 

Ihmisiä äiditkin vain ovat, ja kun tarpeeksi tökkii, hermot menevät rauhallisemmaltakin. Se on elämää ja tavallisen lapsiperhearjen kuvaajana Maria Vilja on kyllä hyvä. Kesän ainoa kaunis päivä on realistinen ja rehellinen kirja. Se on myös erittäin kaunis kirja: kuvitus on todella kaunista ja onnistuu tavoittamaan kauniin kesäpäivän tunnelmaa hyvin. 

Aamu ja salaperäinen seteli by Saija Uusi-Viitala

emotional inspiring fast-paced

• Plot- or character-driven? Plot
• Strong character development? No
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Tämä kuvakirja pisti silmääni Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttelystä kahden asian vuoksi: ensinnäkin kannessa on iloisena pyörätuolissa viilettävä lapsi ja toiseksi kirjan on kuvittanut Karin Niemi. Niemi on minulle tuttu ennen kaikkea kansitaiteilijana ja monen aivan upean kirjankannen takana. Siksi olikin hauska nähdä Niemen kuvittama kirja. 

 

Aamu ja salaperäinen seteli on Saija Uusi-Viitalan esikoisteos ja uuden lastenkirjasarjan avaus. Sarjan motivaationa on ollut Uusi-Viitalan oman lapsen liikuntarajoite ja siitä noussut havainto siitä, ettei erilaisia apuvälineitä käyttäviä lapsia juuri lastenkirjoissa näy. Asialle voi onneksi tehdä jotain kirjoittamalla itse tällaisia kirjoja. Tarkoitus on osoittaa, että pyörätuolistakin käsin voi tehdä aivan tavallisia asioita. 

 

Aamu leikkii kavereidensa kanssa leikkipuistossa, kun he löytävät maasta 20 euron setelin. Kavereista toinen haluaisi pitää setelin, mutta Aamu on sitä mieltä, että raha pitää palauttaa omistajalleen. Pian selviääkin, kenen raha on. Saako löytäjä pitää, vai pitääkö raha palauttaa? Tämä on kirjan 5–8-vuotiaalle kohderyhmälle hyvä kysymys, jonka pohdiskeluun Aamu ja salaperäinen seteli tarjoaa aineksia. Siinä sivussa tulee sitten liikuntarajoitteista representaatiota ja iloista kuvaa siitä, miten pyörätuolissa voi elää tavallista, täysipainoista elämää. 

 

Aamu ja salaperäinen seteli on oikein sympaattinen kuvakirja. Karin Niemen kuvitus on iloista, selkeää ja ilmeikästä. Toivottavasti sarja saa jatkoa! 

Minun kaupunkini by 西西, Xi Xi

funny lighthearted medium-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? No
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

3.5

Hongkongilainen kirjailija Cheung Yin 張彥 (1937–2022) käytti taiteilijanimeä Xi Xi 西西. Shanghaissa syntynyt Xi Xi aloitti kirjallisen uransa jo 1950-luvulla, jolloin julkaistiin hänen ensimmäinen runonsa. Xi Xin kirjallinen tuotanto oli laaja: kolumneja, runoja, novelleja, esseitä, satuja, kritiikkejä ja käsikirjoituksia. Vuonna 1979 ilmestynyt Minun kaupunkini julkaistiin alunperin jatkokertomuksena Hong Kong Express -lehdessä vuonna 1975. Kirja on sittemmin noussut korkeaan arvoon hongkongilaisen kirjallisuuden klassikkona ja pääsi muun muassa Yazhou Zhoukan -lehden sadan parhaan 1900-luvun kiinalaisen romaanin listalle. 

 

Minun kaupunkini kuvaa siis Hong Kongia 1970-luvulla. Kirjan päähenkilönä on Omppu, joka muuttaa kirjan alussa äitinsä Sausaun ja siskonsa Letin kanssa Keinuhevosentielle talon yläkertaan; alakerta kuuluu ovenvartijalle. Heti ensimmäisen luvun loppupuolella näkökulma laajenee kuvaamaan runsaslukuista väkijoukkoa, joka on kokoontunut nurmelle jossain – asia ei liity varsinaisesti mitenkään Omppuun. Seuraavassa luvassa kuvataan miesporukkaa, joka viettää sunnuntaita pelaten mahjongia pienessä asunnossa, jossa asuu myös Jaujau – häneen palataan vielä myöhemminkin. 

 

Näkökulma siis poukkoilee paikasta toiseen. Jonkinlaisena punaisena lankana seurataan Ompun vaiheita: hän on valmistunut koulusta ja haluaa nyt puhelinyhtiöön töihin asentajaksi. Työnhaku tuottaa tulosta ja Omppu saa töitä. Puhelinasentajan homma Hong Kongissa on rentoa ja värikästä puuhaa. Ei kuitenkaan ole syytä huoleen: kirja ei todellakaan käy missään kohtaa tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi, seuraavassa luvussa voi olla taas ihan mitä tahansa. 

 

Kokonaisuus on siis hivenen hankala hahmotettava, etenkin jos sitä lähestyy perinteisen juoniromaanin näkökulmasta. Minun  kaupunkini on jonkinlainen kokonaistaideteos, joka piirtää kuvaa Hong Kongista ja kaupungin asukkaista, lämminhenkisesti mutta ei kritiikittä: sivuilta on luettavissa kommentteja vaikkapa juuri tilanahtaudesta tai juomaveden puutteesta. Osin kirja jää vähän turhankin hämäräksi. Kaikkeahan ei mitenkään tarvitse selittää auki, mutta koen, että tämä kirja olisi hyötynyt jälkisanoista, jotka olisivat avanneet ja kontekstoineet sitä. Silloin lukukokemus olisi voinut olla antoisampi. Lukemisen arvoiselta Minun kaupunkini tuntuu kuitenkin näinkin. 

Kunnes kuolen by Sini Helminen

dark emotional hopeful fast-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Millaista on elää maailmassa, jossa kyetään ennustamaan ihmisen elinikä päivän tarkkuudella heti tämän syntyessä? Tieto luonnollisesti myös tatuoidaan ihmisen otsaan kaikkien nähtäville. Ihmiset jaotellaankin kolmeen ryhmään: yli satavuotiaiksi eläviin metusalemeiksi, tavallisen eliniän saavuttaviksi perenniaaleiksi ja turhan varhain kuoleviksi päiväperhoiksi. 

 

Kunnes kuolen -kirjan päähenkilö kuuluu tietysti tähän jälkimmäiseen ryhmään. Aanin kuolema koittaa 17-vuotiaana, eikä hänen anneta unohtaa tätä tietoa. Jotkut esimerkiksi kyseenalaistavat Aanin oikeutta käydä koulua – miksi tuhlata resursseja johonkin, joka kuolee kuitenkin pian? Syrjintä alkoi jo lapsena, kun muiden lasten ei anneta leikkiä Aanin kanssa. 

 

Asetelma on mielenkiintoinen. Se on tietenkin otettava ajatusleikkinä, johon ei kannata paneutua sinänsä kovin syvällisesti – aihe herättää monia kysymyksiä, joihin tämä kirja ei ole kiinnostunut vastaamaan – mutta ajatuksia herättävänä kuolevaisuuden tutkiskelemisen keinona se on erinomainen. Sini Helminen on kirjoittanut tarinan säeromaanimuotoon ja on onnistunut luomaan hienosti jännitettä, kun Aanin elämän loppu alkaa lähestyä. 

 

Kuolevaisuuden pohdituttaessa Kunnes kuolen tarjoaa aiheeseen mielenkiintoista näkökulmaa ja myös valonpilkahduksia: synkästä aiheestaan huolimatta kirja ei ole silkkaa tuomiopäivän julistusta. Aaninkin on mahdollista löytää elämässään valoa. Häntäkin hoidetaan, vaikka kuolinpäivään ei ole pitkä aika. Kunnes kuolen on mielenkiintoinen, lohdullinen kirja kuolemasta. 

Sahramisyksy by Maija Kajanto

emotional hopeful mysterious fast-paced

• Plot- or character-driven? A mix
• Strong character development? No
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarjan kolmannessa osassa eletään syksyä, eli edellisen Taatelitalvi-kirjan joulutunnelmista on kulunut jo hetki aikaa. Kahvila Koivu voi mainiosti ja hotelli Koivukin pyörii hyvin. Pyhävirralla puhaltavat uudet tuulet, kun Krissen kumppanin Tommin tilalle kunnanjohtajaksi on tullut vielä modernimpi uusi johtaja, joka haluaa houkutella pikkupaikkakunnalle lisää turisteja. 

 

Uudet suunnitelmat herättävät kylällä ristiriitaisia tunteita. Turvallisuudentunnetta taas heikentää sarja tulipaloja: tuhopoltoista on selvästi kyse, mutta syyllisestä ei ole tietoa. Krissen omaa turvallisuudentunnetta huojuttaa myös Tommi, jolla on omat tulevaisuudensuunnitelmansa ja urahaaveensa. Kun syksy kääntyy talveksi, on valintojen aika. 

 

Jos Taatelitalvi oli hurjaa työnteon kuvausta, Sahramisyksy ottaa pykälää rennommin. Krisse ei ole aivan yhtä hurja työnarkomaani ja elämään mahtuu vähän muutakin kuin työntekoa. Vaikkapa hankalan äitisuhteen käsittelyä: Krissen äiti nimittäin ilmaantuu Pyhävirralle, eikä lähde heti takaisin Töölöön, vaan viipyy pidempään. 

 

Sivut kääntyvät viihdekirjalle sopivan rivakkaa tahtia ja juonikuvioiden jännite kantaa loppuun asti. Kirjan loppuluvut tuntuvat tosin jostain syystä tapahtuvan syyskuun lopussa, vaikka siinä vaiheessa koulujen syyslomat on jo vietetty ja halloweenit juhlittu, eli kalenterin pitäisi näyttää jo marraskuun alkua. Mutta näitähän sattuu, varsinkin jos tiukalla aikataululla tehdään. Sahramisyksykin on aika tiivis kirja, mutta tämä reilun parinsadan sivun mitta tuntuu kyllä toimivan. 

 

Sarja tarjoilee siis edelleen kelpo viihdettä; ei muuta kuin Sitruunakevättä kohden! 

Kuuden kättelyn sääntö by Anne Muhonen

hopeful inspiring fast-paced

• Plot- or character-driven? A mix
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Kuuden kättelyn sääntö on vanha idea, jonka esitteli alunperin unkarilainen Frigyes Karinthy jo vuonna 1929: sen mukaan ketkä tahansa ihmiset maailmassa voi yhdistää toisiinsa korkeintaan viiden ihmisen ketjulla, joista jokainen tuntee aina seuraavan. Ajatus tunnetaan myös nimellä six degrees of separation, John Guaren näytelmän mukaan. Käytännön sovelluksia tästä ovat näyttelijöiden yhdistäminen Kevin Baconiin ja matemaatikkojen Erdősin luku. 

 

Anne Muhosen säeromaani kertoo 19-vuotiaasta Pihlasta, jonka poikaystävä on jättänyt. Nyt hän on yksin. Elämä tuntuu pieneltä ja yhteinen koti ankealta. Sydänsuruissaan Pihlalla tulee mieleen kuuden kättelyn teoria ja poikaystävän kanssa lyöty veto, jossa poikaystävä lupasi Pihlalle mitä ikinä tämä haluaa, jos hän pystyy kuuden kättelyn kautta tavoittamaan poikaystävän fanittaman Jude Bellinghamin. 

 

“Jos voitan vedon / – jos tavoitan Jude Bellinghamin / kuuden kättelyn kautta – / näkisitkö sinä minut taas / toisella tavalla?”, Pihla pohtii, ja innostuu ajatuksesta. Alkuinnostuksen haihduttua tehtävä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Käteltävät pitää tuntea henkilökohtaisesti. Eihän Pihla tunne ketään kuin muita kuin kaverinsa Hennin. Sattumalta käy kuitenkin ilmi, että tuttu vartija opiskelee vapaa-aikanaan Espanjaa työväenopistossa, ja opettaja on espanjalainen – siellähän Bellinghamkin pelaa! 

 

Niin kuuden kättelyn reitti kohti Madridia ja Bellinghamia alkaa kietoutua auki. Pihla, joka on elänyt kovin pientä elämää, eikä ole oikein uskaltanut tehdä mitään, löytää itsensä äkkilähdöltä Espanjaan, kohti aivan uudenlaista seikkailua. Löytyykö Bellingham kuuden kättelyn päästä? Ennen kaikkea, löytääkö Pihla matkan aikana itsensä? 

 

Kuuden kättelyn sääntö on hyväntuulinen, toiveikas säeromaani. Säeromaanit ovat toisinaan runollisempia, toisinaan suoraviivaisempia ja selkokirjamaisempia. Tämä menee jälkimmäiseen kategoriaan: säeromaanin muoto palvelee tässä ennen kaikkea kepeyttämisen asiaa. Kovin konstikasta runollisuutta siinä ei ole. Tarina on helppolukuinen ja sujuvasti etenevä, mukana on sopiva sekoitus ihmissuhdefiilistelyä ja matkakertomuksen seikkailullisuutta. Hauskasti epätodennäköistä tarinaa piristävät Muhosen pienet piirrokset. 

Harhakoto by Reetta Vuokko-Syrjänen

adventurous mysterious tense fast-paced

• Plot- or character-driven? A mix
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.5

Yläkoululainen Ani kärsii koulukiusaamisesta, köyhyydestä ja äidistä, jolla ei pysy hommat kasassa. Ani purkaa turhautumistaan paperille. Tarina saa oudomman käänteen, kun sorsa nappaa paperin, vie sen mennessään – ja tuo myöhemmin vastauskirjeen Lintukodosta. Yhteydestä Lintukodon Ikiin tulee Anille tärkeä keino jaksaa arjessa ja kun käy ilmi, että Iki on vaikeuksissa, Ani haluaa tehdä kaikkensa pelastaakseen Ikin.

Seikkailu on jännittävä ja sen henkilögalleriassa on mukavaa syvyyttä. Anin saamattomasta äidistäkin löytyy vahvempi puoli ja jämptillä Suski-tädillä on omat heikkoutensa. Tarinassa on hieno sekoitus todellista ja fantastisia mausteita. Upea paketti!

Kolmen kortin heitto : Korttihuijarit 1910- ja 1920-luvun Suomessa by Kari Koskela

informative medium-paced

4.0

1910- ja 1920-luvulla Suomessa rautatieverkoston laajentuminen avasi uusia tapoja liikkua paikasta toiseen. Junamatkojen liminaalitila oli myös nykyistä leveämpi: ei puhuttu tunnin junista, kun Helsingistä Turkuunkin matkattiin vuonna 1916 junalla kuutisen tuntia. Siinä ajassa ehtii tehdä tuttavuutta ja vähän koijatakin kanssamatkustajia tienestin toivossa. Pysähdyksiäkin oli enemmän, joten rikollisten oli helpompaa poistua junasta, jos tilanne alkoi kuumottaa. 

 

Aikakauden rahvaan perusviihteisiin kuului kortinlyönti. Se kuului samaan yleisesti paheksuttavien asioiden joukkoon kuin paritanssi. Korttia lyötiin paljon kesäaikaan pusikoissa kokoontumispaikkojen lähistöllä, talvella siirryttiin esimerkiksi saunarakennuksiin. Kortinlyöntiin liittyi olennaisesti paitsi rahasta pelaaminen myös juopottelu, mikä ei tietysti aikakauden raittiusväelle sopinut sitten ollenkaan. Tämä tuomittava kortinpeluu pusikoissa oli rahvaan hupia, mutta epäilemättä korttia pelattiin paremmissakin piireissä, missä sitä ei välttämättä nähty aivan samanlaisena ongelmana. 

 

Kolmen kortin heitto ei varsinaisesti ole kortinpeluuta; ei sitä korttiringeissä pelattu, koska sehän ei ole mikään kiinnostava peli. Se on klassinen korttihuijaus, joka on vain naamioitunut rehdiksi uhkapeliksi. Jakaja näyttää pelaajalle, mikä kolmesta kortista on maalikortti ja sekoittaa sitten kortit. Pelaajan on voittaakseen arvattava, missä maalikortti on. Lähtökohtaisesti peli on jakajan puolella, kun vain yksi kortti kolmesta on oikein, mutta tarkkaavainen pelaaja uskoo tietysti kykenevänsä seuraamaan jakajan liikkeitä ja tietämään, minne maalikortti päättyy. Kolmen kortin heitto ei kuitenkaan ole rehtiä peliä: taitava jakaja pystyy helposti varmistamaan, ettei pelaaja voita koskaan. 

 

Kolmen kortin heitto käsittelee kortinpeluuseen liittyviä näkemyksiä yleisemmin, rautateiden matalaa maailmaa irtolaisineen ja kauppamiehineen. Kari Koskela on  perehtynyt huolella aikalaislähteisiin: hän on penkonut poliisin ja oikeuslaitoksen pöytäkirjoja ja sanomalehtiarkistoja. Niistä piirtyy kuva aikansa ihmisistä, uudenlaisen yhteiskunnan muotoutumisesta ja siellä vähän irtonaisesti liikkuvien ihmisten toiminnasta, jonka uusi yhteiskuntarakenne on mahdollistanut. Kaikki liikkuvat kauppiaat eivät suinkaan olleet rötöstelijöitä, mutta tällaisen rahvaan pienen kaupustelun yhteydessä pikkupetosten tekeminen ja kevyt koijaaminen ei ole välttämättä ollut moraalisesti kovin tuomittavaa. 

 

Koskelan isona esimerkkinä on vuonna 1927 ratkennut rikosvyyhti, jossa kuusi miestä sai raskaat tuomiot näkyvässä, julkisessa oikeudenkäynnissä. Tässä jutussa oikeudella oli haluja antaa kovat tuomiot ja tehdä tästä ennakkotapaus, jolla suitsittaisiin petosrikollisuutta. Siinä onnistuttiinkin: pelimiesten saamat kovat tuomiot hävittivät kolmen kortin heiton huijarien työkalupakista. Sen mukana olemiselle oli hyvä syy: rikolliset saattoivat aina vedota siihen, että uhri halusi itse osallistua uhkapeliin ja hävisi sinänsä rehdissä pelissä rahansa. Tottahan se ei ollut, mutta jos tapauksen sai näyttämään uhkapeliltä, rangaistukset olivat pienempiä ja uhrikin oli silloin syytettyjen joukossa. Tässä pelimiesten tapauksessa oikeus kuitenkin toteutui ja tuomiot tulivat petoksista ja muista raskaammista rikoksista. 

 

Koskela on selvästi perehtynyt aiheeseensa huolella ja kirjoittaa siitä sujuvasti, vaikka teksti tulviikin nimiä, rahasummia ja muita yksityiskohtia. Rikosten vaiheet ja koijareiden toimintatavat piirtyvät kirjan sivuilta eloisasti. Kolmen kortin heitto on kiinnostava kurkistus sadan vuoden takaiseen Suomeen. ”Vaikka rikokset ovat aikaansa sidottuja, jokin näyttäisi silti olevan ylihistoriallista: rikollisiin tekoihin on aina tie. Esimerkiksi valehenkilöllisyyksillä huijaaminen tietoverkoissa on nykyisin arkipäivää”, Koskela kirjoittaa ja lopettaa: ”Siksi ei voi välttyä ajatukselta, että jos on olemassa rikoksia, jotka voidaan tehdä, ennemmin tai myöhemmin ilmaantuu ihmisiä, jotka niitä tekevät.” 

 

Meidän aikamme rikollisuus on toisen näköistä ja omalla tavallaan meidän aikamme kuva – esimerkiksi kansainvälisen rikollisuuden ujuttautuminen yksittäisten pikkurikollisten maailmaan on aivan toisennäköistä, kun huumeita voi tilata verkosta ja niin edelleen. Sata vuotta sitten piirit olivat pienemmät, mutta aikakaudella oli omat rikollisuuteen liittyvät erityispiirteensä, joita enää ei ole. Ehkäpä sadan vuoden takaisista petoksista lukeminen voi myös herättää jonkun suhtautumaan kriittisemmin myös nykyisiin huijausyrityksiin.