msaari's reviews
2500 reviews

Seurauksia by Antti Arnkil

dark informative medium-paced

4.5

Kas, Antti Arnkilin uusi esseeteos! Luenpa ja sivistyn, ajattelin. Olin selvästikin ehtinyt unohtaa kaikki ennakkotiedot siitä, mitä Arnkil Seurauksia-esseeteoksessaan käsitteli. Kirjaan tarttuminen olisi nimittäin ollut selvästi suuremman kynnyksen takana, jos olisin muistanut Arnkilin käsittelevän sitä monikriisiä, joka maapalloamme vaivaa. 

 

Kyse ei ole vain ilmastonmuutoksesta. Ei, kyse on luontokadosta, demokratian kriisistä ja energiankulutuksen kestämättömyydestä ja meidän kyvyttömyydestämme selvitä näistä ongelmista. “Ongelmat johtuvat pääosin ratkaisuista”, Arnkil siteeraa Eric Sevareidiä. Tämä on kompleksisissa yhteiskunnissa usein totta. Olihan fossiilienergia, yksi pahimmista ongelmiemme aiheuttajista, aikoinaan erinomainen ratkaisu. 

 

Arnkil esittelee William Stanley Jevonsin (1835–1882) keksimän Jevonsin paradoksin. Jevons tutki aikoinaan höyrykoneita ja huomasi, että parannukset höyrykoneiden tehokkuudessa eivät suinkaan vähentäneet hiilen polttamista, vaan päinvastoin lisäsivät sitä. Mitä tehokkaampia erilaiset koneet ovat, sitä enemmän niitä käytetään, ja sitä enemmän asioita kulutetaan. 

 

Moderni näkökulma tähän voisi olla vaikkapa LED-teknologia: on fantastista, että korvaamalla hehkulamppuja LEDeillä voidaan säästää mittavia määriä energiaa, mutta LED-valoista on tullut niin halpoja, että niitä kannattaa tehdä miljardeittain. Mitäköhän säästetään sillä, että Kiinasta voi tilata kassillisen kertakäyttöisiä ilmapallovaloja puoli-ilmaiseksi? 

 

Arnkilin energia- ja fysiikkatulokulma maailmaan on kiinnostava. Entropiahan maailmassa hallitsee: kaikki on vaivihkaista matkaa kohti suurempaa epäjärjestystä. Lopulta kaikki energia dissipoituu eli hajaantuu ja muuttuu käyttökelvottomaksi. Meillä on toki aurinkomme, josta saamme matalan entropian energiaa tasaisena virtana. Ongelma tulee siitä, että “modernina aikana ihminen on ottanut salamavauhtia käyttöön vuosimiljoonien varastot aurinkoenergiaa. Hämmentävä määrä hyvin epätodennäköisiin, tiiviisiin muotoihin pakkautunutta energiaa löydettiin ja otettiin käyttöön poikkeuksellisen lyhyessä ajassa”. Tässä on, tosiaan, tehty jonkinlainen energian dissipaation ennätys. 

 

Tieteilijä tai tutkija Arnkil ei ole, vaan kustannustoimittaja. Tässä teoksessa onkin kyse yksityisajattelusta, omien ympäröivästä maailmasta vaikuttuneiden ajatusprosessien tuomisesta muidenkin luettavaksi. Se on hyvä, sillä Arnkil muotoilee asiansa taitavasti ja vakuuttavasti. Tieteestä kiinnostuneet voivat suunnata lähteille; Arnkil tarjoaa kyllä lähdeluettelon. Seurauksia on kuitenkin siinä suuri pieni kirja, että se pakkaa alle 180 sivuun tuhdin annoksen ymmärrystä tämän hetkisessä maailmassa vaikuttavista kehityskuluista. 

 

Mikään mukava kirja tämä ei missään nimessä ole, sillä seuraukset ovat vakavat. Varaudu ahdistukseen. Silmien ummistaminenkaan ei kuitenkaan ratkaise mitään ja vaikka ympäröivää monikriisiä haluaisi paeta, joskus on hyvä ottaa annos realiteettejä. Siihen Seurauksia on erinomainen työväline. 

Zeta: Paras peli voittakoon! by Heli Koskinen

lighthearted mysterious fast-paced

• Plot- or character-driven? Plot
• Strong character development? No
• Loveable characters? It's complicated
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

3.5

Heli Koskisen Zeta-sarjan avausosassa Zeta : Uskallatko pelata? vanhemmat toimittivat päähenkilö Zetan peliriippuvaisten toipumiskeskukseen Petoon. Siellä potilaat joutuivat kuitenkin pelaamaan vielä koukuttavampaa peliä. Nyt Zeta on taas päässyt pelaamisen pariin ja menestyy mukavasti pelitubettajana. Zeta kehuu pääsevänsä lempipelifirmaansa tekemään uutta peliä, mutta se ei olekaan ihan niin helppo juttu: edessä onkin pelisuunnittelukilpailu, jonka voittajat pääsevät kehittämään peliä. 

 

Zeta saa huomata, että vaikka on pelannut koko ikänsä, ei välttämättä osaakaan suunnitella pelejä. Kilpailussa tuntuu muutenkin olevan jotain vähän hämärää, ihan kuin vastapuoli vakoilisi Zetan joukkuetta. Lopulta Zeta joutuu pohtimaan aika isojakin kysymyksiä siitä, mikä on oikein ja missä määrin omien tavoitteiden saavuttamisen eteen voi toimia omia ystäviä vastaan. 

 

”Ota selvää, miten kaikkien rakastamat suosikkipelit voivat saada alkunsa”, sanoo takakansi. ”Voivat” on ihan hyvä täsmennys tässä, koska ensimmäisen osan tapaan Paras peli voittakoon! ei ole erityisen realistinen kuvaus pelien maailmasta. Jos kaipaa lapsentasoista käsitystä siitä, millaista pelien tekeminen on, aiheesta on hyviä tietokirjoja olemassa. Tämä on enemmän pelimaailmaan sijoittuva kevyt lastenromaani. Mari Luoman kuvitus piristää ja kohderyhmälle – noin 10-vuotiaille – tämä on kelpo viihdettä. 

Feminiini nautinto : Löydä villi ja pyhä seksuaalivoimasi by Heidi Harju

informative medium-paced

4.0

Holistiseen ihmiskäsitykseen nojaava Feminiini nautinto : Löydä villi ja pyhä seksuaalivoimasi rakentuu Heidi Emilian eli Heidi Harjun työlle naisten seksuaalisuuden ja nautinnon parissa. Taustalla on oma seksuaalinen vallankumous ja halu tuoda sama kokemus muillekin naisille. Työkseen naisten seksuaalisuutta kurssien, yksilötyön ja naisten piirien kautta edistänyt Harju lähestyy aihetta nyt kirjan muodossa. 

 

Mitä tietoiselle, luonnollisesta feminiinisestä seksuaalivoimastaan kiinnostuneelle naiselle kirjoitettu kirja sitten tarjoaa mieslukijalle? Ainakin siitä saa sellaisen näkökulman naisen seksuaalisuuteen ja nautintoon, jollaista valtavirta ei tarjoa. Feminiini nautinto sisältää paljon energiapuhetta ja muuta sellaista, joka voi tiede- ja järkikeskeisestä lukijasta tuntua vieraannuttavalta, mutta suosittelen hylkäämään ennakkoluulot. Seksuaalisuus on herkkä alue ihmisen elämässä, eikä aina tarkasteltavissa pelkästään tieteelliseen näyttöön perustuvan aineiston valossa. 

 

Naisista kiinnostuneiden heteromiesten kannattaa kirjasta omaksua ainakin ajatus turvan tunteen merkityksestä naisille. Tästä ei puhu vain Heidi Emilia, vaan turvan tärkeys on tullut vastaan viime aikoina monissa lähteissä. Se onkin yksi niitä asioita, joista olisin toivonut tietäväni jo parikymmentä vuotta sitten. Monien naisten seksuaalisuuden vapaalle toteutumiselle on tärkeää kokemus turvasta ja sen eteen mies voi tehdä paljon. Asia kytkeytyy myös suostumukseen: kypsä seksuaalisuus asettaa vahvat ja selkeät rajat. Kun tietää, milloin on ”ei”, tietää myös milloin on ”nyt todellakin aivan ehdottomasti kyllä” – ja kun sellaisesta tilasta käsin antaudutaan ja dominoidaan tietoisesti, ollaan hyvän äärellä. 

 

Luulisin myös miehiä kiinnostavan naisen orgastisen potentiaalin kokonaisuuden kartoittaminen ja avaaminen. Ainakin pitäisi kiinnostaa! Siihenkin tästä kirjasta löytyy ajatusta. Parhaimmillaan toki Feminiini nautinto on naislukijan käsissä, eli kirja kannattaa antaa puolison luettavaksi ja rohkaista tätä löytämään itsestään villi ja seksuaalivoimainen nainen. Toki voi olla rajallista, minkä verran aihetta pystyy lähestymään pelkästään kirjan opeilla itse kokeillen, mutta toisaalta, kirja voi toimia rohkaisuna lähteä hankkimaan lisäoppia aiheesta esimerkiksi Heidi Emilian kursseilta. 

 

Kirja on ulkoa päin viehättävä, mutta valitettavasti sisäpuoli on jäänyt kovin karuksi. Tätä ei ole erityisemmin taitettu, vaan kirja näyttää runsaine riviväleineen kouluesseeltä. Näin mehevän kirjan soisi olevan myös miellyttävän näköinen. Kustantajalta toivoisinkin edes ihan perustason taiton tekemistä kirjalle. 

Tavarat by Georges Perec

reflective fast-paced

• Plot- or character-driven? A mix
• Strong character development? No
• Loveable characters? No
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Ranskalaisen kokeilevan kirjailijan Georges Perecin (1936–1982) esikoisteos Les Choses ilmestyi vuonna 1965. Ohut kirja voitti samana vuonna arvostetun Renaudot-palkinnon ja aloitti omintakeisen kirjallisen uran, jonka kohokohtiin kuuluvat vuonna 1969 ilmestynyt La Disparation (Ville Keynäsin oivallisena suomennoksena Häviäminen vuonna 2023) ja pääteos, vuonna 1978 ilmestynyt La vie mode d’emploi (niin ikään Keynäsin suomennoksena Elämä : käyttöohje vuonna 2006). 

 

Esikoisteos on nyt saatu suomeksi, kiitos Aviador-kustantamon ja suomentaja Leena Rantasen. Se on tosiaan pieni romaani: suomennoksella on mittaa noin 120 sivua. Rantasen teosta taustoittavat jälkisanat nostavat sivumäärän 140:een. Mistään kovin raskaasta kirjasta ei siis ole kyse. 

 

1960-luvun Ranskaan sijoittuvan romaanin päähenkilöt ovat Jérôme ja Sylvie, mutta varsin hengettömäksi tämä kaksikko jää. He ovat useimmiten vain ”he”, jonkinlainen kokonaisuus. Teoksen nuoret päähenkilöt ovat modernin maailman ihmisiä: he työskentelevät sosiaalipsykologeina. Hieno nimitys on sumutusta: ei heillä tutkintojakaan ole, kunhan tekevät markkinatutkimusta ja kyselevät ihmisiltä kaikenlaista, mitä markkinatalous pyöriäkseen tarvitseekaan. 

 

Heistä tulee L’Express-ihmisiä. Tästä viikkolehdestä he eivät juuri pidä, mutta ostavat sen säännöllisesti, lukevat ja omaksuvat. Lehti kuvastaa heidän elämäntapaansa ja paljastaa kaikki mukavan elämän merkit, joita heidänkin kuuluu tavoitella. Rahaa ei kuitenkaan ole, eikä halua luopua vapaudesta ja heittäytyä pikkuporvallisen elämän vakiintuneisuuteen.  Tilapäinen elämänmuoto on rahalle alisteinen. Tavarat onkin kirja täynnä haikailua ja haaveilua, rahan luomia tarpeita. 

 

Kirjan toinen osio ravistelee tilannetta ja seuraa Perecin omia elämänvaiheita. Jérôme ja Sylvie päättävät paeta Pariisia. Haaveissa siintää maaseututalo, mutta milllä siellä eläisi: 1960-luvullakaan maaseutu ei tarjoa ammatteja. Kohdalle tulee tilaisuus muuttaa Tunisiaan ja työskennellä opettajana. No, Sylvie työskentelee ja Jérôme vetelehtii, kuten Perecin ja tämän puolison kohdallakin kävi. Löytyykö onni Tunisiasta? Eipä tietenkään, eikä paluu Pariisiinkaan johda muuhun kuin uusiin haluihin ja uusiin asioihin, joita ei voi saada. Teoksen voi nähdä kulutusyhteiskunnan kritiikkinä: maailma on täynnä lupauksia asioista, joita ei lopulta voi kuitenkaan saada. 

 

1960-luvulle sijoittuva romaani ei tietenkään ole perusajatukseltaan vanhentunut päivääkään; päinvastoin, se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Milloinkaan ihmistä ei ole ympäröinyt samanlainen tavaranpaljous kuin nyt. Vaikka tavara kantaa mukanaan lupausta helposta ja vaivattomasta elämästä, se lupaus on tänä päivänä aivan yhtä valheellinen kuin 1960-luvulla. 

Tästä Ihmemaahan by Siri Kolu, Salla Simukka

adventurous lighthearted fast-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? No
• Loveable characters? It's complicated
• Diverse cast of characters? Yes
• Flaws of characters a main focus? No

3.0

Tältä novellikokoelma odotin paljon. Toimittajina Siri Kolu ja Salla Simukka, tekijöinä hyväksi tiedettyjä nimiä, teemana variaatiot Liisan seikkailuista Ihmemaassa. Mistäpä tässä ei kiinnostuisi! Valitettavasti kokoelma ei ollut minulle mikään nappiosuma. On toki tavallista, että novellikokoelman jokainen novelli ei maistu yhtä paljon, mutta Tästä Ihmemaahan oli kovin epätasainen. 

 

Kolu ja Simukka ovat kirjoittaneet novellien ympärille ”Alisen ääni”-kehyskertomuksen. Jo se saa vääränlaiset väreet liikkeelle. Juuli Niemen ”Ihme lähiö” on kuvaus viimeisestä lomapäivästä ja porukasta nuoria, erilaisia Liisa-hahmoja ja muuttumisen tematiikkaa. Kauhukirjailija Akseli Heikkilän ”Raatomaa” esittelee meille kummitusjutuista syntyneessä kauhumaailmassa asuvan Aliisan. Jani Nieminen sykkii ”Kanin pikaviestit”-novellissa Valkoisen kanin pikaviestejä Liisalle – tosin pikaviestinnäksi nämä ovat kyllä hämmästyttävän monisanaisia, useamman twiitin mittaisia vuodatuksia. 

 

Tommi Kinnusen ”Pipo” kertoo opiskelijabileistä Pipon luona. Tarina on irtonaisuudessaan ihan viehättävä, mutta sen kytkös Liisaan on vähän ohuempi, vaikka Hullun hatuntekijän luona tässä taidetaan olla. Dess Terentjeva on runoillut Irvikissa-aiheisen ”Kadonneen irveen laulun”, ja vaikka runoudesta pidän ja säeromaaneja luen, tämä pitkä runo kaikessa nonsensessaan ei vain toiminut minulle sitten yhtään. 

 

Anniina Mikaman ”Purppuranpunaista” on kokoelman ensimmäinen valopilkku. Herttakuningattaren hovin juonitteluista kertova novelli on dramaattinen ja kiehtovasti traaginen kertomus päitä katkovasta tyrannista. Hannele Mikaela Taivassalon ”Alice-arvoitus” on nimensä mukaisesti melkoinen kirjallinen arvoitus. Marisha Rasi-Koskinen nostaa ”Liisat Ihmemaassa”-novellinsa keskushenkilöksi Tyyris Tyllerön, jonka kohtalo tilttiin menevässä Ihmemaassa on hankala. Kokoelma päättyy onneksi kirkkaimpaan valopilkkuunsa. Siiri Enorannan ”Lissut” on Maailmantyttäret mieleen tuova utopiakuvaus, jonka lissut ovat höpsöjä, tyttömäisiä, ystävällisiä ja avuliaita. 

 

Jos novellikokoelmia arvioi huippukohtiensa perusteella, Tästä Ihmemaahan on tutustumisen arvoinen. Kokonaisuus on kuitenkin vähän epätasainen. Kuten todettua, tekijälistan ja aiheen perusteella odotin tältä kokoelmalta paljon ja siihen nähden novellikattaus oli pieni pettymys. Ihmemaan Liisan kaltaisen klassikkoaiheen versiointi tarjoaa kuitenkin runsaasti potentiaalia. Tätäkin kokoelmaa on sentään kiitettävä siitä, että mukaan on mahtunut vähän epätavallisempiakin näkökulmia, eikä pelkkää Liisan tarinan uudelleenkirjoittamista. 

Vanhaa rakkautta by Margaret Atwood

funny hopeful reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? Yes
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Margaret Atwood jaksaa yhä kirjoittaa ja julkaista, vaikka takana on pitkä ura seitsemällä vuosikymmenellä. Atwoodin tuorein tuotos on tämä novellikokoelma. Se on englanniksi nimetty viimeisen novellinsa mukaan, Old Babes in the Woods. Suomennos on Hilkka Pekkasen käsialaa ja oivaa työtä onkin, mutta arvelen, että englanninkielisen nimen sävyjen tavoittaminen on ollut hankalaa. Niinpä novelli on nimeltään ”Haparointia” ja kokoelma – sinänsä osuvasti – Vanhaa rakkautta. 

 

Kokoelma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen ja viimeinen, ”Tig & Nell” ja ”Nell & Tig”, kertovat nimiensä mukaisesti Nellistä ja Tigistä, vanhasta avioparista. Ensimmäisessä osassa molemmat ovat mukana ja novellit kuvaavat pariskunnan elämää; jälkimmäisessä Tig on jo edesmennyt ja Nell elää yksinään, Tig toki vahvasti mukana muistoissa. Nämä ovat erittäin kiehtovia ja hyvin kirjoitettuja novelleja. 

 

Keskimmäiseen osioon ”Paha äitini” mahtuu sitten kaikennäköistä. Kokoelman niminovelli on kuvaus elämästä äidin kanssa, joka saattaa olla noita tai saattaa olla olematta. Pitkä novelli kuvaa tyttären kasvua ja aikuistumista vähän omintakeisen äidin varjossa. ”Vainajan haastattelussa” meedion kautta jututettavana on George Orwell. ”Impatient Griselda” on mustekalamaisen alienin pitämä satutuokio ja ”Huonot hampaat”-novellissa muistellaan menneitä ja kinastellaan ystävän kanssa siitä, miten menneisyyttä muistetaan ja siitä kerrotaan. 

 

”Simpukankuorikuolemassa” ääneen pääsee Hypatia Aleksandrialainen, maineikas matemaatikko, joka tuli murhatuksi ja kertoo nyt tuonpuoleisesta käsin kuolemastaan. ”Vapaa-alue” on vanha novelli, jonka Atwood julkaisi vuonna 1986, samoihin aikoihin kun Orjattaresi ilmestyi. Dystooppinen novelli kommentoi AIDS-epidemiaa ja on vastinpari Orjattaresi-romaanille: tässä vain yhteiskunnassa valta on naisilla, jotka kontrolloivat, että vain tarttuvasta taudista puhtaat ihmiset saavat lisääntyä. Tässä kokoelmassa novellista on uusi, lyhennetty versio. 

 

”Metempsykoosi” kertoo sielunvaelluksesta, jossa puutarhakotilon sielu ponnahtaa suoraan vailla välivaiheita pankkivirkailijan ruumiiseen. Kotilolla on tässä sulattelemista. Lopuksi ”Ilmassa” kertoo yliopistomaailmassa toimivista naisista, jotka ovat kokoontunut järjestelemään jotain komiteamietintöä – väliäkö sillä, tärkeää on muu keskustelu ja yhteys. 

 

Novellien valikoima on monipuolinen ja antaa Atwoodista kuvan monipuolisena kirjoittajana. Jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä tässä sekavassa valikoimassa voi nähdä tarinoiden kertomisen, useammassa novellissa on kyse siitä, miten ja mitä jostain tapahtumasta tai käsityksestä kerrotaan ja miltä se näyttää myöhemmin tarkasteltuna. Nell & Tig -novellien kuvaus ikääntymisestä, menetyksestä ja kuolemasta on puolestaan miellyttävän eloisaa ja lämminhenkistä. Tämä on ilahduttava kokoelma taitavalta kirjoittajalta. 

Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia by Satu Tähtinen

funny lighthearted relaxing fast-paced

• Plot- or character-driven? A mix
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Törmäsin Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho -sarjaan kevään 2025 kirjakuvastoissa. Sarjan kolmas osa vaikutti kiinnostavalta, joten ensimmäisestä osasta oli siis syytä aloittaa. 1840-luvun Lontooseen sijoittuvassa viihderomaanissa pääosassa on Suttonin herttuan sisar, Lady Josephine, naimaton nainen, joka keskittyy pyörittämään perustamaansa Moraalisten naisten kirjakerhoa. Hyväntekeväisyys on hänen sydäntään lähellä, miesjutut huomattavasti vähemmän. 

 

Keikarimainen Lordi Devonay loukkaa Lady Josephinea julkisesti. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa ihmisten tarpeet ja juonet kohtaavat toisensa niin, että Lady Josephine ja Lordi Devonay alkavat teeskennellä seurustelevansa: se parantaa Josephinen kolhittua mainetta ja lepyttelee Devonayn ankaraa isää, joka haluaisi nähdä hulttiopoikansa astuvan avioon ja tuottavan perillisen. 

 

Lordi Devonaylla on monia salaisuuksia, eivätkä ne pysy salassa älykkäältä ja tarkkaavaiselta Josephinelta. Keikarin pinnallisen elämäntavan alta paljastuu syvempiä sävyjä, eikä Lordi D pysty olemaan ajattelematta Josephinea. Miten syvälle teeskennelty parisuhde voi oikein johtaakaan! Takakannen kysymys siitä, päätyykö pari yhteen, on luonnollisesti lähinnä retorinen. 

 

Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia on modernia rakkausviihdettä historiallisella asetelmalla. Kustantamon mainospuheissa viitataan Bridgertoniin, mikä ei ihan hullumpi viittaus olekaan, sillä henkilöiden, etenkin naisten, käytös on kovin modernia. Kuumaksi kuvailtu rakkaustarina ei ole ihan niin spicy kuin Bridgerton ainakin tv-sarjana oli, rakastavaiset keskittyvät lähinnä intohimoiseen suutelemiseen. Kun petipuuhiin lopulta päästään, kohtauksesta pitää kyllä antaa pisteet kotiin. 

 

Tarina etenee sinänsä aika suoraviivaisesti ja mutkattomasti. Kovin monimutkaisia kiemuroita se ei tarjoa, mutta kevyenä romanttisena viihteenä se palvelee tarkoitustaan erinomaisesti. Jatko-osaakin pohjustetaan epilogissa, siihen jatkan kyllä kunhan kirjaston varausjonosta vuoroni koittaa. 

Lapsuuden kehityksellinen trauma: syy arvottomuuteen, häpeään ja syyllisyyteen by Juha Klaavu

informative medium-paced

4.0

Mikä aiheuttaa ihmisissä arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunteita? Usein taustalla on lapsuuden kehityksellinen trauma, ainakin psykoanalyyttisen psykoterapeutin Juha Klaavun mukaan. Lapsuuden kehityksellinen trauma (englanniksi relational trauma) on varhaisessa lapsuusvaiheessa koettu trauma, jonka seurauksena ihmiselle muodostuu epäaito minuus ja syvä alitajuinen arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunne. Nämä tunteet vaikuttavat, vaikka niistä ei olisi täysin tietoinen. 

 

Lapsuuden kehityksellinen trauma on tiivis ja ytimekäs esitys näistä traumoista. Kirjassa on paljon esimerkkejä Klaavun asiakkaiden kokemuksista. Maallikoille suunnattu kirja pyrkii selittämään asiat yksinkertaisesti, tarkoituksena on avata suurelle yleisölle sitä, mistä kehityksellisissä traumoissa on kyse ja miten se vaikuttaa ihmisten elämässä. Klaavu kuvaa myös hoitoprosessin etenemistä. 

 

Tällaiset kehitykselliset traumat ovat varsin yleisiä. Kuten Klaavu esittää, ihmiset voidaan jakaa mielenterveytensä osalta kolmeen ryhmään: psykoottisiin, rajatilaisiin ja neuroottisiin. Psykoottisilla on vakavia ongelmia, rajatilaiset ovat vähän vähemmän epävakaita ja valtaosa ihmisistä asettuu sitten neuroottisten ryhmään. Näiden erojen tunnistaminen on olennaista, koska Klaavun mukaan terveydenhuollossa ja laajemmin yhteiskunnassa ei täysin ymmärretä rajatilaisia ihmisiä ja osata kohdata heitä oikein. 

 

Psykoanalyysiin suhtaudutaan toisinaan kriittisesti ja vaikka sitä toimivana ja tehokkaana terapiamuotona pitäisikin, on pakko tunnustaa, että ihan kaikkien ratkaisu se ei voi olla. Tässäkin teoksessa Klaavu kuvailee monien asiakkaidensa monivuotisia terapiaprosesseja. Kenellä on varaa maksaa monivuotisesta terapiasta? Epäilemättä monet voisivat hyötyä kehityksellisiä traumojaan käsittelevästä terapiasta, mutta harvalla siihen on tilaisuutta. 

 

Lapsuuden kehityksellinen trauma voi silti olla antoisa teos. Klaavun mukaan ongelmat on kohdattava nimenomaan terapiassa, eikä esimerkiksi parisuhde voi olla terapiasuhde, vaikka hyvä ihmissuhde voikin olla korjaava kokemus. Vaikka tämä kirja ei niin ollen varsinaisia ratkaisuja annakaan, jo ongelmien tunnistaminen auttaa. Voi siis olla, että tämän kirjan lukemalla saat nimen ja selityksen sinua vaivanneelle asialle, jolloin asian kanssa voi päästä eteenpäin ilman terapiaakin. Klaavulle tärkeä Jorma Tähkän minätilateoria on lisäksi oikein mainio työkalu ihmisten ymmärtämiseen. 

 

Mikäli siis aihe on vieras, kannattaa tutustua. Teos on erittäin napakan mittainen ja helppolukuinen, vaikka aivan täysin ilman psykoanalyyttista jargonia ei selvitäkään. En ihmettele, että Lapsuuden kehityksellinen trauma on ollut melkoinen menestys, josta on otettu nopeasti jo viisi painosta. 

Unohdettujen kirja by Anne-Maija Aalto

dark tense medium-paced

• Plot- or character-driven? Plot
• Strong character development? No
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Anne-Maija Aalto aloitti dystopiatrilogiansa Korento-romaanilla – olkoonkin, että siinä vaiheessa ei tainnut vielä olla ajatusta trilogiasta. Aalto halusi vain kirjoittaa kahdesta nuoresta naisesta eristyksissä suljetulla saarella. Kirjalle ei ollut tarkoitus tulla jatkoa, mutta Aalto halusi pysyä tarinan maailmassa. Tulos oli Mistä valo pääsee sisään, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu jatko-osa Main ja Satomin tarinalle. 

 

Molemmat aiemmista tarinoista sijoittuvat pääasiassa Itäisten Kauppaliittojen Unionin alueelle, erityisesti pienemmälle saarelle, joka on Japani merenpinnan merkittävän nousun jälkeen. Japanilaiset ovat unionissa ulkokansalaisia, joilla ei ole täysiä kansalaisoikeuksia. Kirjassa on Orjattaresi-henkistä tunnelmaa, sillä nuoret naiset kelpaavat kyllä mainiosti nymfeiksi, siis käytännössä seksiorjiksi. Kirjoissa puhuttiin myös mertentakaisesta mantereesta, jossa asiat ovat paremmin. Kolmannessa kirjassa on nyt aika matkustaa sinne. 

 

Mai on päässyt pakoon Itäisten Kauppaliittojen Unionista. Satomin piti tulla mukana, mutta pako ei onnistunut, joten nyt Mai on yksin pakolaisleirillä sopeutumassa uuteen elämäntapaan vapaassa ja yltäkylläisessä maailmassa Unionin ahdingon jälkeen. Samaan aikaan Satomin tilanne on heikko: hänen muistinsa on nollattu kokeellisessa tutkimuksessa ja nyt hän on tyytyväisenä saman komentaja Rafikovin nymfinä, jonka palveluksessa Maikin on ollut. Pystyykö Mai pelastamaan rakkaimpansa? 

 

Eipä tämäkään mikään iloinen kirja ole. Edeltäjiensä tapaan Unohdettujen kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta ihan nuorimmille lukijoille en tätä tarjoaisi – kohderyhmä on kuitenkin enemmän nuorissa aikuisissa. Maailma on edelleen kiehtova, joskin sarjan alkupään tunnelma oli kiehtovampi. Aalto oli sikäli oikeilla jäljillä, että entinen Japani oli kiinnostavampi ympäristö kuin tämä mertentakainen manner. Niinpä tässäkin kirjassa vietetään paljon aikaa tarkastellen tapahtumia Satomin näkökulmasta Unionin romahduksen keskellä. 

 

Trilogia muodostaa oikein hienon kokonaisuuden ja on Orjattaresi-henkisen dystopiascifin ystäville oikein mainiota luettavaa. 

Erinomainen emäntä ja muita novelleja by Osamu Dazai

challenging dark medium-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? It's complicated
• Loveable characters? It's complicated
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? It's complicated

3.5

Osamu Dazai (太宰治, 1909–1948), oikealta nimeltään Shūji Tsushima (修治 津島), oli huomattava japanilainen kirjailija. Dazain laajaa tuotantoa on suomennettu vielä niukanpuoleisesti, pääteos Ei enää ihminen tuli sentään jo 1960-luvulla. Pekka Masonen on suomentanut Dazain novelleja kahden kokoelman verran: vuonna 2023 ilmestyi valikoima Merenneito ja vuonna 2024 tämä Erinomainen emäntä. 

 

Dazain kirjailijakuva on synkänpuoleinen ja pessimistinen. Kirjailijan elämää värittivät itsemurhayritykset ja lopulta hän kuolikin oman kätensä kautta. Masonen huomauttaa kuitenkin, ettei Dazain autofiktiivisiltä vaikuttavia novelleja kannata lukea aivan kirjaimellisina kuvauksina kirjailijan elämästä: sitä ne eivät ole, novellien päiväkirjamaisilta vaikuttavat merkinnät eivät aina vastaa totuutta. 

 

Hyvä niin, sillä mitenkään miellyttävä kuva Dazaista ei novelleista piirry. ”Kahdeksan näkymää Tokiosta”-novellin muistelut ovat melkoista kurjuudessa vellomista. Jos novellia ei totuutena luekaan, on se silti tietoista kirjailijakuvan luomista. Oma kiinnostavuutensa näissä novelleissa kuitenkin on, vaikka selkeämmin fiktiivisistä enemmän pidänkin. Japanilainen 1930- ja 1940-lukujen ajankuva on kiinnostavaa. 

 

Masonen on julkaissut kokoelman omakustanteena. Kokoelman esipuheessa Masonen kommentoi taantumuksellista kirjallisuusinstituutiota sen verran happamaan sävyyn, että itse olisin leikannut moiset ruikutukset surutta pois, mutta ymmärrän kyllä, että omaehtoinen tekeminen kiinnostaa ja kokoelma onkin tehty tavalla, jolle joku kustannustoimittaja ei olisi välttämättä lämmennyt. 

 

Masonen on nimittäin kova perustelemaan ratkaisujaan. Novellit ovat tulvillaan alaviitteitä, jotka selittävät, täsmentävät ja kommentoivat muiden kääntäjien ratkaisuja. Näillä huomautuksilla on paikkansa, mutta kustannustoimittaja olisi varmasti halunnut nähdä nämä tehtävän toisin. Niin minäkin. Joitain japanilaisten käsitteiden selityksiä olisin laittanut alaviitteinä sivujen alareunaan (eikä novellin perään, kuten ne nyt ovat), jolloin ne on helppo nähdä luettaessa. Muut selitykset olisin purkanut alaviitteistä ja kirjoittanut novelleille jälkisanoiksi. Pidän kääntäjien selityksiä arvossa, mutta tähän valittu toteutustapa on lukijalle raskas. Kokoelma tarjoaa kuitenkin runsaasti tietoa novellien seuraksi, mistä kääntäjälle kiitos. 

 

Toteutuksen erikoisuuksista huolimatta Erinomainen emäntä ja muita novelleja on kelpo kokoelma japanilaisen kirjallisuuden keskeisen hahmon tekstejä. Arvokasta työtä siis ja vaikka en suuresti Dazain tyylille nyt lämmennytkään, kirjailijaan tutustuminen oli paikallaan. Siihen tätä kokoelmaa on helppo suositella.