msaari's reviews
2580 reviews

Taatelitalvi by Maija Kajanto

emotional lighthearted fast-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? No
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Krisse Kivimaan ura kahvilanpitäjänä lähti käyntiin Maija Kajannon Korvapuustikesä-kirjassa. Siinä Krisse pakeni ankeaa työtä pääkaupunkiseudulla keskisuomalaiseen Pyhäjärven pikkukaupunkiin ja ryhtyi siellä pyörittämään mummonsa kahvilaa. Ensimmäinen kesä päättyi päätökseen jäädä Pyhäjärvelle vielä syksynkin tullessa. 

 

Sarjan toinen osa, Taatelitalvi, tapahtuu nimensä mukaisesti talvella. Joulu on tulossa ja Krisse on perustanut kahvilan rinnalle pienen butiikkihotellin. Läheisen laskettelurinteen pitäjällä on suuria suunnitelmia matkailun suhteen ja pieni hotelli tukee niitä mukavasti. Krisse kuitenkin on tainnut haukata liian suuren palan: kuinka yksi ihminen voi pyörittää sekä kahvilaa että hotellia, kun varaa varsinaisiin työntekijöihinkään ei ole. 

 

Välillä käykin mielessä, että mitä feel goodia tämä oikein on, kun Krisse ruoskii itseään kohti loppuunpalamista ja tuhoa. Krisse on juuri sellainen kliseinen yrittäjä, joka on töissä 30 tuntia vuorokaudessa kymmenen päivää viikossa, ja lomaa on muuten pidetty viimeksi 28 vuotta sitten. No, viihdettä tämä kuitenkin on, ja onneksi kirja on noin sata sivua edeltäjäänsä lyhyempi – 300–400-sivuisena Krissen hotellijoulustressi olisi kyllä ollut liikaa. 

 

Ihmissuhdekuvioitakin kehitellään. Edellisessä osassa Krisselle alkoi muodostua lämpimiä tunteita Pyhäjärven kunnanjohtaja Tommia kohtaan. Nyt Tommin ero on selvä, mutta mies on paennut Pyhäjärveltä virkavapaalle. Puhumattomat asiat alkavat vähän hiertää ja mummokin tuntuu salailevan Krisseltä jotain. Vähän tässä on sellaista turhasta hermoilua – kai se nyt on selvää, että ihmiselle, jonka kanssa on ollut kymmenen vuotta naimisissa, on kertonut asioistaan eri tavalla kuin potentiaaliselle deittikumppanille, jonka on tuntenut muutaman kuukauden? Krissen käytös on toki sinänsä helppo pistää tolkuttoman työkuormituksen piikkiin. 

 

Asiat kuitenkin ratkeavat parhain päin. Taatelitalvi on sujuvasti etenevä kirja, jossa koko ajan tapahtuu ja juoni kulkee eteenpäin. Kaikenlaisia sivukuvioita ei näin tiiviiseen kirjaan kovin paljon mahdu, mutta se, mitä kirjassa on, enimmäkseen toimii. Kyllä tästä hyvillä mielin Sahramisyksyyn jatkaa. 

Kuolema kulkee kartanohotellissa by Kate Atkinson

funny mysterious tense medium-paced

• Plot- or character-driven? A mix
• Strong character development? No
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? Yes
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.5

Kate Atkinson esitteli yksityisetsivä Jackson Brodien lukijoille vuonna 2004 kirjassa Case Histories (suom. Ihan tavallisena päivänä). Entinen sotilas ja poliisi Brodie tutki monisäikeisiä, useilla eri aikatasoilla ja runsaalla henkilögallerialla kuorrutettuja juttujaan neljässä kirjassa vuosina 2004–2010. Sen jälkeen S&S tarttui sarjaan ja Kaisa Kattelus suomensi kaikki neljä osaa. 

 

Lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Atkinson palasi Brodien pariin Big Sky -kirjalla vuonna 2019. Se ilmestyi samana vuonna suomeksi nimellä Liian kirkas taivas. Viiden vuoden tauon jälkeen Brodie on täällä taas: Death at the Sign of the Rook ilmestyi englanniksi 2024 ja suomeksi Kuolema kulkee kartanohotellissa -nimellä nyt alkuvuodesta. Tämäkin on edelleen Katteluksen kädenjälkeä. Kirja on vähän ristiriitainen: se on sekä tuttua ja turvallista Brodieta, mutta erottuu myös selvästi sarjan aikaisemmista kirjoista. 

 

Aloitetaan vaikka nimestä; Atkinsonin kirjoilla on ylipäänsä hyviä nimiä. Tässä suomennoksen nimi on todella kliseinen: Kuolema kulkee -alkuisia kirjoja on vaikka kuinka paljon, erityisesti Peter Jamesin kirjojen suomennoksissa tätä mallia on käytetty, mutta muutenkin. Se antaa jo vähän osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Ennen kuin kuolema pääsee kulkemaan kartanohotellissa, Atkinson pohjustaa tapahtumia kuitenkin pitkän kaavan mukaan. 

 

Aloitetaan siis alusta. Alussa on taidevarkaus. Dorothy Padgett on poistunut ajasta iäisyyteen ja kuoleman yhteydessä poistui myös hänen makuuhuoneessaan ollut renessanssiaikainen taulu, naisen muotokuva. Perilliset, sisarukset Hazel ja Ian, eivät pidä taulua kovin arvokkaana, sitä ei ollut vakuutettu tai arvioitu, mutta tunnearvon vuoksi se olisi mukava saada takaisin. Jostain syystä taulun katoaminen ei kuitenkaan ole poliisiasia, vaan asiaa tutkimaan on pestattu Jackson Brodie. Huushollista on poistunut myös Melanie Hope, Dorothyn hoitaja, josta ei Dorothyn kuoleman jälkeen ole myöskään näkynyt jälkeäkään. 

 

Toisena juonteena on toinen taidevarkaus, joka tapahtui pari vuotta aikaisemmin Burton Makepeacen kartanossa, jossa asuvat Miltonit. Lady Milton on vanha hiljattain leskeksi jäänyt aatelisrouva, joka ei pidä lapsistaan. Ympärillä kartano rapistuu pikkuhiljaa ja kartanoon kertyneet taideaarteet katoavat vähän kerrassaan kaikenlaisten kulujen kattamiseksi. Jäljelläolevista taideteoksista hienoin on Turnerin maalaus ja eräänä päivänä se on poissa – ja nyt syypää ei ole kumpikaan Lady Miltonin hulttiopojista, vaan ihan ehta taidevaras. Tätä rikosta selvittelevät Brodien sijasta poliisit, heidän joukossaan Brodien vanha tuttu Reggie Chase. 

 

Nyt Burton Makepeaceen on rakennettu tulojen toivossa kartanohotelli ja sinne on suunniteltu jännittävä Downton-henkinen murhamysteeriviikonloppu, jossa näyttelijäseurue esittää klassisen dekkarijuonikuvion ja vieraat saavat haastatella näyttelijöitä ja yrittää ratkaista, mistä murhassa on kyse. Lumimyrsky saartaa kuitenkin murhamysteeriviikonlopun vieraat kartanoon ja tunnelma tiivistyy – löytyypä ruokakomerosta ihan ehta ruumiskin. Paikalla oleva vierailijakaarti on muutenkin kuin Agatha Christien dekkarista: kartanoon on eksynyt leskirouvan lisäksi amerikkalaisia turisteja, kylän pastori, majuri ja tietysti yksityisetsivä. Ei puutu kuin mystinen venäläinen ruhtinatar. 

 

Atkinsonin romaanien tapaan näkökulmahenkilöitä riittää ja juonta punotaan kokoon monen mutkan kautta. Lukeminen vaatii tarkkaavaisuutta. Atkinson leikittelee lukijan kanssa ja syöttää savusilakkaa joka puolelta – jo murhamysteeriviikonloppua järjestävän teatteriseurueen nimi on Savusilakat eli Red Herrings. Irtonaiselta näyttävä kokonaisuus kääriytyy kuitenkin kirjan loppuun mennessä tarpeeksi tiukasti kasaan. Joitain langanpäitä Atkinson jättää myös auki; niistä lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä. 

 

Liian kirkas taivas oli pedofilia-aiheineen tuntuvasti tätä – ja ehkä yleisemminkin Jackson Brodie -kirjojen keskiarvoa – raskaampi teos. Kuolema kulkee kartanohotellissa sen sijaan tuntuu jopa epätavallisen kepeältä ilottelulta klassikkodekkarien ainesten parissa. Vakaviakin aiheita kuitenkin sivutaan. Kovin myönteistä kuvaa köyhtyvästä aatelistosta Atkinson ei maalaa; vaikka asioista vähän pihalla oleva Lady Milton onkin mitä mainioin henkilöhahmo, aateliset, hän mukaanlukien, ovat kirjassa kautta linjan aika kammottavia. Taidevarkauksien maailma on kiinnostava. 

 

Jackson Brodien ja Kate Atkinsonin kirjojen ystäville Kuolema kulkee kartanohotellissa on itsestään selvästi luettavaa, vaikka se vähän muista Brodie-kirjoista tyylinsä puolesta erottuukin. Sen tunnistaa kuitenkin tekijänsä työksi ja Kaisa Kattelus on niin ikään tehnyt hienoa työtä suomennoksen parissa. Vaan kannattaako tätä lukea, mikäli ei ole aikaisempiin Jackson Brodie -kirjoihin perehtynyt? Sarjan kirjathan ovat erinomaisia esimerkkejä kirjallisesti ansiokkaista dekkareista ja sellaisesta kiinnostuneille ehdottomasti lukemisen arvoisia. Kuolema kulkee kartanohotellissa on sikäli irtonainen kirja, että sen voi hyvin lukea, vaikka ei olisi sarjan aikaisempia osia lukenut, eikä siinä ole kovin merkittäviä juonipaljastuksia sarjan aikaisempiin osiin liittyen. Suosittelen kuitenkin tarttumaan Ihan tavallisena päivänä -kirjaan ja lukemaan sarjan järjestyksessä, mikäli se kiinnostaa; ensimmäiset neljä kirjaa varsinkin kannattaa lukea oikeassa järjestyksessä. 

Pieni suuri tarina surusta by Réka Király

emotional reflective sad fast-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? No

4.0

Kuvittaja Réka Király on tehnyt Pieni suuri tarina -kuvakirjoja vuodesta 2013 alkaen. Tämä on sarjan viides kirja. Kirjoissa seikkailevat ihmismäiset metsän eläimet. Nyt päähenkilönä on Kettu, joka eräänä muuten tavanomaisena syyspäivänä tulee rauhattomaksi huomattuaan turkkinsa muuttuneen. Kettu kuulee oudon kuiskauksen: “Pian on aika.” 

 

Kettu pelkää ja on hajamielinen, kunnes ymmärtää olevansa kuolemassa. Se pelottaa, mutta outo kuiskaus vakuuttaa, ettei hänen tarvitse olla lopun tullessa yksin. Ystävät tulevat olemaan vierellä. Ketun varjo vakuuttaa, että lähdön hetki on höyhenenkevyt, mutta jälkeen jääville ystäville se on raskas kuin kovin syysmyrsky. 

 

Kauniisti kuvitettu kirja näyttää Ketun valmistautumassa lähtöön, ystävät tämän ympärillä ja heidän surunsa ystävän mentyä. Pieni suuri tarina surusta on herkkä kertomus vakavasta aiheesta: sopivasti raskas ja surullinen, mutta samalla kosketukseltaan kevyt ja hellä. 

 

Tämän kirjan äärelle voi pysähtyä pohtimaan kuolevaisuutta ja menetystä pienenkin lapsen kanssa: tekstiä on vähän, kuvat ovat selkeitä ja kuolemaa käsitellään menemättä liiaksi yksityiskohtiin. Pieni suuri tarina surusta sopii hyvin aloittamaan keskustelua siitä, miltä rakkaan poismeno tuntuu. 

---

Content Warnings

Graphic: Death

Matkaopas tulivuorten maailmaan by Tom Jackson

informative medium-paced

4.0

 Tämä on jo kuudes kirja lapsille suunnattujen tietokirjojen Matkaopas-sarjassa. Arvostelin sarjan edellisen kirjan Matkaopas uhanalaiseen luontoon Onnimanniin ja se jätti sen verran hyvän vaikutelman, että laitoin tämän uusimmankin varaukseen. Nyt aiheena ovat tulivuoret. Jalkapallokirjaa lukuunottamatta sarjan kaikki kirjat ovat Tom Jacksonin käsialaa, niin tämäkin. Kuvittajat vaihtelevat: Maggie Li on kuvittanut tämän lisäksi aikaisemman Matkaopas dinosaurusten maailmaan -kirjan. 

 

Matkaopas tulivuorten maailmaan on isokokoinen ja runsaasti kuvitettu. Sivuja on 64, joten asiaa mahtuu paljon. Kirjan aluksi esitellään, miten tulivuoret syntyvät ja millaisia erilaisia tulivuoria on. Sen jälkeen alkaa kierros ympäri maailman tutustuen erilaisiin tulivuoriin: kirja esittelee kaikkiaan 24 eri tulivuorta. Listalta löytyvät niin vanhat tutut Vesuvius, Etna, Teide, Kilimanjaro, Tambora, Krakatau ja Fuji, mutta myös monia sellaisia tulivuoria, joista et ole luultavasti koskaan kuullutkaan. Lisäksi osaa kirjan tulivuorista luultavasti ajattelee ihan vain vuorina, tietämättä että ne ovat tulivuoria – enpä minäkään mieltänyt vaikkapa Kilimanjaroa tulivuoreksi. 

 

Jokaiselle tulivuorelle on omistettu aukeama, jossa kerrotaan faktalaatikossa perustiedot ja sitten kerrotaan jotain nippelitietoa kyseisestä tulivuoresta. Jokaisesta tulivuoresta on kerrottu viisi erillistä asiaa, joten teksti on luonteeltaan vähän hajanaista. Toisaalta kirja esittelee paljon erilaista tietoa ja tulee tulivuoria esitellessään kertoneeksi paljon muutakin kuin faktoja yksittäisestä tulivuoresta. 

 

Kustantamon ikäsuositus on 6+. Tietoa on paljon ja uutta opittavaa riittää kyllä vanhemmillekin alakouluikäisille (ja useimmille aikuisille). Kirja ei myöskään erityisemmin pehmennä purkautuvien tulivuorten vaikutuksia: heti ensimmäisenä esitellään Vesuvius ja sen purkauksen seuraukset Pompeijille. Mukana on valokuva purkauksessa kuolleesta ihmisestä tehdystä kipsivaloksesta. Jos tällainen tuhoon ja kuolemaan viittaaminen tuntuu hurjalta, kirja kannattaa jättää vielä odottelemaan. 

 

Kuvitus yhdistelee piirroskuvia, valokuvia ja satelliittikuvia. Matkaopas uhanalaiseen luontoon -kirjassa olisin suonut eläinten valokuvia korvatun enemmänkin piirroksilla. Tässä valokuvat paikoista eivät häirinneet niin paljon. Pääpaino kuvituksessa on kuitenkin Lin oikein tyylikkäillä piirroksilla. Yhdistelmä toimii: kuvitus on hienoa ja persoonallista ja valokuvatkin tuovat enimmäkseen hyvää lisäarvoa. 

 

Kerron vielä pienenä bonuksena yhden suosikkijutuistani tulivuoriin liittyen: Tamboran suuri purkaus vuonna 1815 aiheutti ilmaston viilenemistä ja vakavia satojen menetyksiä, kun kesää 1816 ei kunnolla tullut. Tämän seurauksena myöskään hevosille ei riittänyt ravintoa. Tämä kulkupelien menetys oli yksi tekijä, joka vauhditti polkupyörien kehitystä! Karl von Drais kehitti draisiininsa, lähinnä potkupyörää muistuttavan polkupyörän esiasteen, juuri näihin aikoihin ja ilmeisesti jokseenkin suorana seurauksena Tamboran purkauksesta. 

Runotyttö by L.M. Montgomery

inspiring lighthearted medium-paced

• Plot- or character-driven? Character
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? No

4.5

Kanadalainen L. M. Montgomery tunnettiin parhaiten kahdesta kirjasarjastaan: Anna-kirjoista ja Runotyttö-kirjoista. Kolmiosainen Runotyttö-sarja ilmestyi vuosina 1923–1927. Ensimmäisen osan, Pieni runotyttö, suomensi I. K. Inha ja se ilmestyi jo 1928. Toisen osan, Runotyttö maineen polulla, suomentajana oli myös Inha, mutta vaikka suomennos valmistui jo 1930 (jolloin Inha kuoli), se ilmestyi suomeksi vasta 1948. Vuonna 1949 ilmestyneen kolmannen osan Runotyttö etsii tähteään suomensi Laine Järventaus-Aav. Suomennoksia uudistettiin 1960-luvulla. 

 

Onneksi Runotyttö on sen verran klassikko, että se on katsottu uusien suomennosten arvoiseksi. Tehtävään on tarttunut Kaisa Ranta. Tämä sarjan avausosa ilmestyi 2023, seuraava 2024 ja viimeinen osa tulee nyt keväällä 2025. Uudet suomennokset ovat kieliasultaan moderneja, uskollisempia alkutekstille ja Montgomeryn monikerroksiselle kielenkäytölle ja ennen kaikkea kokonaisia; vanhat suomennokset kun ovat lyhenneltyjä. 

 

Runotyttö kertoo Emily Byrd Starrista. Hänen äitinsä on kuollut jo aikaisemmin ja kirjan alussa Emily jää orvoksi, kun isäkin kuolee tuberkuloosiin. Kukaan äidin puolen sukulaisista ei erityisemmin haluaisi Emilyä vaivakseen, mutta arvonnan seurauksena Emily päätyy Uudenkuun tilalle Elizabeth- ja Laura-tätiensä ja Jimmy-serkun kanssa. Nämä tädit ovat äidin sukua, arvonsa tuntevaa ja ylpeää Murrayn sukua. Elizabeth varsinkin on ankara ja konservatiivinen. Laura on onneksi lempeämpi. 

 

Emily on mielikuvituksellinen lapsi ja luonteeltaan paikoin varsin temperamenttinen ja ärhäkkä itsekin. Isä on ollut monessa asiassa vapaamielinen ja tämä liberaali kasvatus tuottaa paljon hankausta konservatiivisen Elizabeth-tädin kanssa. Emilyllä on onneksi turvanaan mielikuvituksensa ja kirjoittamisensa: hän purkaa tuntojaan salaisiin kirjeisiin, joita kirjoittaa isälleen. Onneksi Emily löytää kuitenkin matkan varrelta hengenheimolaisia, jotka ymmärtävät hänen kirjoittamisen pakkoaan ja ohjaavat Emilyä tämän tiellä kirjailijaksi. 

 

Kuten Vihervaaran Annessa, tässäkään kirjassa ei varsinaisesti ole kovin vankkaa juonta. Montgomery vain kuvaa Emilyn elämää Uudessakuussa ja erilaisia sattumuksia matkan varrelta. Rakenteeltaan kirja on hieman tasaisempi kuin Vihervaaran Anne, joka etenee kovin epätasaisesti etenkin loppuaan kohden. Tässä kohtaa Montgomery oli esikoisteokseen verrattuna huomattavasti kokeneempi kirjailija, mikä varmasti näkyy lopputuloksessa, ja jos Montgomerylla on ollut valmiiksi käsitys, että kirjasta tulee trilogia, sekin on omiaan tasoittamaan juonenkuljetusta. Tässä Montgomery käyttää joissain kohden Emilyn kirjeitä isälle keinona tiivistää aikaa ja summata pidemmän aikavälin vähän tylsempiä tapahtumia lyhyesti. 

 

Kirjan henkilöissä on monenlaista psykologista viritystä, joka tarjoaa aikuislukijallekin tarkasteltavaa. Emily on tietysti haaveikkaana runotyttönä haltiakorvineen ihana esikuva sellaiseen taipuvaisille tytöille. Kirjan kertoja on pykälää realistisempi ja ymmärtää muutamassa kohdassa Emilyä paremmin tämän kirjallisten tuotosten tason, mutta toisaalta – nuoren tytön innostus kirjoittamista kohtaan on silti hurmaavaa. 

 

Rannan suomennos on mainio. Aikaisemmissa suomennoksissa paikkojen ja henkilöiden nimiä on suomennettu vähän vaihtelevasti. Inha muunsi joitain nimiä suomalaisimmaksi, mutta niitä palautettiin 1960-luvulla takaisin alkumuotoon. Inhalla taas osa paikannimistä, kuten Nancy-tädin kartano Wyther Grange, oli englanninkielisellä nimellään. Siitä tuli Suvikartano vasta 1960-luvulla. Tässä Ranta on myös suomentanut, mutta uusi nimi on paremmin istuva Marrasmantu – Nancy-tädin kartano ei todellakaan tuo mieleen mitään Suvikartanoa! 

 

Vappu Kannas kommentoi Inhan käännöstä Avain-lehden artikkelissa ”Kuka lyhensi Runotytön?” ja kehuu sitä toisaalta aika tarkaksi. Inha osasi hyvin englantia, toisin kuin monet aikalaisensa, ja vaikka tekeekin joitain aika yksinkertaisia idiomivirheitä, on kuitenkin sinänsä uskollinen alkutekstille. Lisäksi Inha on mieltänyt Emily-kirjan kohdeyleisön aikuisemmaksi ja on siksi säilyttänyt Montgomeryn kirjoittamisen kaksoistason paremmin. Valitettavasti 1960-luvun uudistetussa suomennoksessa Inhan uskollisuutta alkutekstille on sitten poistettu, jotta kirja on saatu sopimaan paremmin senaikaiseen käsitykseen lapsille sopivasta kirjallisuudesta ja esimerkiksi pullossa olevat ”Länsi-Intian simpukat” on latistettu ”kuivatuiksi ruusunlehdiksi” turhan eksotiikan välttämiseksi. 

 

1960-luvulla on myös vähennetty Emilyn näsäviisasteluja aikuisille ja tehty purifikaatiota eli sievistelty lapsilukijoille sopimattomaksi katsottuja kohtia. Ainakin aikuislukijan näkökulmasta Emilyltä on siis viety hampaat 1960-luvulla. Uudistuksista on ollut ilmeisesti vastuussa Inka Makkonen, joka on ruotsalaisen mallin mukaan ja ruotsalaisiin käännöksiin nojaten pehmentänyt kirjoja ajan lastenkirjakäsityksen mukaiseksi ja sopimaan aikakauden vähän kapeampaan elämänpiiriin. 

 

Nyt meillä on onneksi pätevän, englantia hyvin osaavan suomentajan tekemä uusi käännös, johon on palautettu kaikki näsäviisastelu ja kulttuuriset viittaukset, jotka alkuteoksessakin ovat. Ne, joille 1960-luvun Emilia on se tuttu runotyttö, voivat yllättyä tämän Emilyn ärhäkkyydestä. Uskon, että tämä uusi painos soveltuu aivan mainiosti nykylasten luettavaksi, mutta antaa paljon myös aikuislukijalle. 

Feminismiä ihan kaikille by Johanna Frondelius

informative fast-paced

4.0

Johanna Frondeliuksen teos ei peittele asiaansa: kannessa lukee lähes koko kannen kokoisena ”FEMINISMIÄ”. Hieman pelkään, että teksti toimii lähinnä varoituksena niille, joiden tämä kirja kannattaisi lukea. Feminismiä ihan kaikille on nimittäin selkeä ja helppolukuinen selostus siitä, mistä feminismissä on kyse. Kokenut feministi ei siitä kovin paljon uutta irti saa, mutta jos aihe on yhtään vieraampi, tämän kirjan luettuaan on jo merkittävästi paremmin kärryillä. 

 

Kirja alkaa feminismin historiasta kotimaassa ja ulkomailla, esittelee erilaisia vaiheita ja sivupolkuja matkan varrelta ja kertoo, mistä tämän päivän feminismissä on kyse. Teos avaa hyvin sitä, miten patriarkaaliset normit näkyvät eri puolilla yhteiskuntaa ja esittelee naisvihan erilaisia muotoja. Sitäkään ei unohdeta kertoa, miten patriarkaatti ja sen kapeat miesmallit ovat haitaksi miehille. Tätä ei voi liiaksi korostaa: patriarkaatti ei aja kaikkien miesten asiaa! Se on varsin kapean miesjoukon asialla, eikä tarjoa muille miehille muuta kuin vihaa naisia kohtaan. Feminismin tasa-arvoasia sen sijaan tarjoaa patriarkaatista kärsiville miehillekin aitoja ratkaisuja. 

 

Jos akateemisella feminismillä onkin toisinaan taipumusta monimutkaiseen kielenkäyttöön, Feminismiä ihan kaikille ei siihen sorru. Kirja on erittäin selkeästi kirjoitettu; sen tyyli kuulostaa paikka paikoin lähes selkokieliseltä. Tämä on epäilemättä aihe, jonka parissa saa vääntää rautalankaa, joten selkeä ilmaisu on kyllä paikallaan. 

 

Kirjan painotuksista ja yksittäisistä huomioista voi olla erilaisia näkemyksiä, eikä Feminismiä ihan kaikille ole varmastikaan täydellinen esitys monimutkaisesta ja paikoin ristiriitaisesta aiheesta. Kokonaisuutena se kuitenkin toimii nimenomaan selkeänä johdatuksena feminismin nykytilaan. Toivottavasti kirja löytäisi tiensä mahdollisimman monien feminismiä tuntemattomien käsiin. 

Kevätystävyys by J.S. Meresmaa

adventurous lighthearted fast-paced

3.5

Suomalais-virolaista yhteistyötä Lastenkirjasilta-hankkeen kautta. Arpa saattoi tämän kirjan tekijät yhteen ja näin syntyi kevyesti riimitelty tarina kohtaamisesta liito-oravan ja tavallisen oravan välillä. Kaksi vähän erilaista voi olla ystäviä keskenään. Samelin kuvitus on hauskasti lapsellista, eloisaa ja leikkisää. Soma kirja!

Mikä ihmeen merenelävä? by Stacey Roderick

informative fast-paced

4.0

Mikä ihmeen merenelävä? on toinen osa kirjasarjaa, joka esittelee erilaisia eläimiä. Ennen tätä sarjassa on ilmestynyt dinosauruksia käsittelevä kirja, tämän jälkeen taas hyönteiskirja ja lintuja esittelevä kirja on tulossa. Kaikissa on Stacey Roderickin teksti, mutta pääosassa kaikissa on Kwanchai Moriyan kuvitus. 

 

Moriya on minulle tuttu nimi lautapelimaailmasta, missä hän on kunnostautunut parinsadan lautapelin kuvittajana. Siksi tämä kirja tarttui matkaani kirjaston tyrkkyhyllystä. Taitava kuvittaja on tehnyt nytkin siivoa työtä: paperileike- ja kollaasitekniikalta näyttävät eläinkuvitukset ovat selkeitä, värikkäitä ja tyylikkäitä. 

 

Kirjan idea on yksinkertainen: Aukeamalla on pieni yksityiskohta jostain eläimestä ja lukijan on arvattava, mistä eläimestä on kyse. Seuraavalla aukeamalla on sitten koko eläimen kuva ja yhden kappaleen mittainen lyhyt kuvaus, millaisesta eläimestä on kyse. Kirjassa esitellään kahdeksan eri eläintä ja lopussa on vielä toiset kahdeksan eläintä yhdellä aukeamalla kuvin ja yhden lauseen kuvauksin. 

 

Mikä ihmeen merenelävä? kohderyhmää ovat lapset 3-vuotiaista eteenpäin. Mikään suurensuuri tietopaketti kirja ei ole, vaan keskittyy lähinnä esittelemään ihmeellisiä merieläimiä näyttävin kuvin. Kyllä tällä päiväkoti-ikäisiin epäilemättä vaikutuksen tekeekin. Isommille lapsille kirjan tietosisältö käy jo vähän kevyeksi, mutta upeat kuvat nyt miellyttävät aikuistakin. 

Aito huijaus - 10 novellia nyky-Intiasta by Anjum Hasan, Radhika Jha, Parvati Sharma, Jaspreet Singh, Manjula Padmanabhan, Shahnaz Habib, Mridula Koshy, Janice Pariat, Tabish Khair, Philip John

medium-paced

4.0

Sosiaalisella medialla on puolensa, silloin kun se tuottaa yhteyksiä ihmisten välille. Näin kävi Mastodonissa, jossa sain tästä minulta ohi menneestä novelliantologiasta vinkin suoraan sen kokoajalta, suomentaja Titia Schuurmanilta. Päältäpäin kirja näyttää lähinnä matkaoppaalta, mutta sen sisältä löytyy kymmenen novellin verran näytteitä intialaisesta nykykirjallisuudesta. 

 

Tämä kenttä on suomalaisittain sikäli helposti lähestyttävä, että Intian kielien paljouden keskellä monet kirjoittajat käyttävät englantia, sillä se on Schuurmanin mukaan monille nykykirjailijoille se kieli, jolla kirjallinen sivistys ja kirjoitustaito on hankittu. Englanti on myös Intiassakin ainoa kieli, jolla tavoittaa lukijoita kaikkialla maassa. Englannintaitoisia lukijoita oli antologian julkaisun aikaan vuonna 2016 vain 13 prosenttia, mutta vaatimaton prosentti tarkoittaa sekin yli 150 miljoonaa ihmistä. 

 

Antologian kymmenen novellia edustavat erilaisia tyylilajeja realistisesta fantastiseen. Kirjoittajissa on edustusta eri puolilta Intiaa, miehiä ja naisia, queer-edustusta unohtamatta. Oma suosikkini löytyy kirjan keskivaiheilta ja on sen pisin novelli: Radhika Jhan ”Norsu ja Maruti” kuvaa tapahtumaketjua Delhissä. Nainen ajaa Maruti-pikkuautollaan töihin, kun risteyksessä syntyy norsun aiheuttama kaaos, joka vaatii ihmisuhreja. Naisen järkytys johtaa parkkipaikan vahdin kaltoinkohteluun, joka taas heijastuu tämän jostain maakunnista Delhiin kärrättyyn nuoreen vaimoon. Novelli on hieno läpileikkaus intialaisen yhteiskunnan kerroksista. 

 

Antologian lopettava Manjula Padmanabhanin vampyyrinovelli ”Syömingit” on mainio kevennys loppuun. Shahnaz Habibin ”Aito ja vieraanvarainen”-novellin erinomaisesta kotiapulaisesta kiistelevät naiset – samalla kun kotona ylläpidetään ”aitoa ja vieraanvaraista” keralalaista majoituspalvelua – huvittivat myös. 

 

Ehkäpä matkaopasmainen ulkoasu ei niin harhaanjohtava olekaan. Aito huijaus tarjoaa kiinnostavan nojatuolimatkan nyky-Intiaan, jossa vanhat perinteet ja nopeasti kehittyvä ja muuttuva yhteiskunta kohtaavat. Antologia on Schuurmanilta erinomaista työtä; tällaisia julkaisuja näkisin mielelläni lisää. Jaksaisipa joku etsiä, suomentaa ja koota kiinnostavia novelleja Intian lisäksi vaikkapa Afrikan englanninkielisistä maista. 

Normipäivä by Ilona Tuominen

emotional funny lighthearted fast-paced

• Plot- or character-driven? Plot
• Strong character development? Yes
• Loveable characters? Yes
• Diverse cast of characters? No
• Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Trilleitä kirjoittanut Ilona Tuominen vaihtoi viihdekirjallisuuden pariin Kortteli-sarjan aloittaneella Seurustelusalaliitto-kirjalla. Siinä turkulaisen Sannin häät menevät pieleen ja hän vetäytyy asumaan vanhaan mummolaansa. Mummola sijaitsee Turun keskustassa ihanassa puutalokorttelissa ja siitä tulee lopulta Sannille ihana uusi koti. 

 

Sarjan toinen osa nappaa päähenkilökseen Sannin naapurin, opettaja Amalia Tammilehdon. Amalia kärsi edellisessä osassa orastavasta työuupumuksesta, mutta odottaa nyt uutta lukuvuotta innolla: luvassa on uusi koulu, uudet ekaluokkalaiset opetettavaksi ja toivon mukaan parempi työilmapiiri. 

 

Lukuvuoden alku saa kuitenkin kiperän käänteen korvapuustikatastrofista. Amalia saa naapureiltaan korvapuusteja, joita vie myös naapurin Hilma-mummolle. Hilma on mukava, mutta koittaa kovasti naittaa Amaliaa pojalleen Kuismalle. Kuisma on kuitenkin sietämätön vastarannankiiski ja nuiva tyyppi, ja niinpä tämä ilmestyykin Amalian ovelle valittamaan siitä, ettei mummolle saa syöttää herkkuja eikä varsinkaan korvapuusteja, joiden kanelissa on myrkyllistä kumariinia. 

 

Eikä siinä vielä kaikki: uudessa koulussa on kesän aikana vaihtunut rehtori. Amalia sopi työkuvioistaan alustavasti vanhan rehtorin kanssa, mutta nyt uutena rehtorina onkin – kukapa muukaan kuin Kuisma! Ekaluokkalaisten sijasta Amalia onkin pistetty opettamaan koulun kamalinta viitosluokkaa. Kaikki ihanat suunnitelmat uudesta paremmasta lukuvuodesta tuntuvat rapistuvan käsiin saman tien. Voiko kaikki olla vain pikkumaista kostoa korvapuustiepisodista? 

 

Kirjan toinen tarinanjuonne liittyy Poppeli-puutalokortteliin. Amalia haaveilee korttelin remontoimisesta, taloja kun ei ole pidetty kunnossa riittävän hyvin. Pitkä lista korjausehdotuksia ei kuitenkaan saa ainakaan välittömän innostunutta vastaanottoa taloyhtiön hallituksen johdolta ja monia asukkaita kiinnostaa enemmän matala vastike kuin talojen kunnostaminen. 

 

Normipäivä on edeltäjänsä tapaan sujuvasti etenevä, pääosin mukavan hyväntuulinen viihdekirja.  Mukana on myös romantiikkaa. Yksineläjä-Amalia joutuu tai pääsee pohtimaan myös omia halujaan, eikä aina vain muiden auttamista. Ihan niin isossa osassa romantiikka ei tässä kirjassa ole kuin sarjan avausosassa; tässä pääpaino on Amalian työelämässä ja elämänvalinnoissa yleisemminkin. Rakkaudennälkäinen lukija saa kuitenkin palkintonsa. 

 

Kortteli-sarjan seuraava osa ilmestyy keväällä 2025 ja siinä pääroolin saa taas uusi naapuri. Tässä osassa jo hivenen pohjustetaan seuraavan kirjan tapahtumia, joten odotan mielenkiinnolla, minkälaisen tarinan Tuominen seuraavaksi korttelin asukkaista kertoo.