Take a photo of a barcode or cover
Annika Bengtzonin puoliso, Thomas, on Afrikassa EU:n projektiin liittyvällä matkalla kun hänet ja hänen seurueensa kaapataan. Kaappaajat vaativat lunnaina miljoonia dollareita ja tappavat ja paloittelevat ainakin yhden seurueen jäsenistä. Annikalla on pankkitilillään talonsa tulipalosta saatu vakuutuskorvaus, mutta ei lähellekään vaadittua summaa. Ministeriön tutun virkamiehen, vanhan ystävän, avustuksella Thomaksen vapauttamisesta neuvotellaan. Samaan aikaan iltapäivälehden, jossa Annika työskentelee, toimittajat yrittävät yhdistää kaupungissa tapahtuneet naisten surmat sarjamurhaajan tekemiksi - se myy lehtiä paremmin kuin se tavallinen tarina, jossa mustasukkainen aviomies on tappanut vaimonsa.
Selvästi sarjassaan huonomman pään kirja, etenkin alkupuolella jännite ei oikein toiminut. Kirja kirjalta ihan jokainen henkilöhahmo sarjassa tuntuu muuttuvan karikatyyrimäiseksi, enemmän tai vähemmän musta-valkoiseksi hahmoksi, joka ei vaikuta oikealta ihmiseltä vaan on enemmän kirjailijan ajatuksien ja ideologioiden (jotka sinällään ovat hyviä, sukupuolten tasa-arvoa ja kehitysmaiden tukemista kannattavia sekä lehdistön ja journalistiikan etiikan tärkeyttä korostavia) tukijana tai sitten täysin mustavalkoisena olkiukkona, joka osoittaa kuinka typerää on halveksia näitä ihanteita. Aika isossa osassa kirjaa tuntui, että taottiin lekalla päähän. Hiukan suurempi hienovaraisuus ja harmaan sävyt olisivat tehneet kirjan huomattavasti paremmaksi. Annika itse myös tuntuu muuttuvan kirja kirjalta ärsyttävämmäksi. Taitaa tätä sarjaa olla enää kaksi jäljellä, joten kaipa nekin tulevat jossain vaiheessa luettua, vaikka ärsytyskynnys kyllä alkaa lähestyä.

dark
emotional
tense
fast-paced
Plot or Character Driven:
Plot
Strong character development:
No
Loveable characters:
No
Diverse cast of characters:
No
Flaws of characters a main focus:
Yes
The translation felt quite clunky, and the first half was slow. Still, I liked it better in the end than I expected.
Graphic: Kidnapping
Moderate: Rape, Torture, Murder
Borderline is the first Liza Marklund book that I have read and it is #9 in the Annika Bengtzon series. Annika is a reporter and her husband Thomas has been kidnapped while traveling through Africa for his work. This is not the typical crime thriller where Annika would be solving a case. She is looking into a possible serial killer, but that story line is fairly minor. In this book, Annika is mostly dealing with how to get her husband freed. I enjoyed the book, but had a difficult time connecting to Annika. She obviously has a lot of back story. While the book can be read standalone, I feel like I would be able to connect to the character so much better if I had read the others. The ending did a very good job of making me want to know what happens next in Annika's life. I have decided to go back and start this series from the beginning to see how I like it.
Did I actually finish this?
No. No I did not. So my opinion is invalid. But I will never finish it. So this is where my reading this comes to an end.
No. No I did not. So my opinion is invalid. But I will never finish it. So this is where my reading this comes to an end.
Not my favouite Marklund novel, maybe because I expected something different. It is quite different from her other novels in the fact that it focuses on Bengtzon's personal tragedy more than an actual case that she is working on. Nonetheless, a relatively entertaining read.