Reviews

Љубав и музика (успут и неке друге врсте уметности) овде су нераздвојне, две близнакиње и пријатељице, два главна јунака овог романа. Пруст је настајање једног музичког дела повезао са заљубљивањем, и можда је то раније неком другом такође пало на памет, али свакако нико никада није описао ту замисао тако величанствено као овај писац.

Ко је овде грешан, а ко добар, није толико важно, јер је књига више ,,о љубави" него ,,љубавна", и то о љубави која није грандиозна, једна у милион, права, посебна и вечна. Она је крајње једноставна, устаљених етапа и пролазна. Дакле, онаква какву ју је скоро свака особа на овој планети доживела. Да смо савршени или макар бољи него што јесмо, можда би било више бајковитих романси, али у овом Паризу не постоји Дизниленд, иако сваки његов салон шљашти од раскоши и богатства. Оно што не сија јесу сви ликови који се безбрижно и опуштено шећкају по тим великим кућама и још већим дворчевима. Њима не помаже ни добар укус за музику и сликарство, као ни много других знања из различитих области, кад им је душа осакаћена.

У ових 250 страна доказано је да време све лечи и да кроз године све прође, ма како ружно или лепо то нешто било. Ни ми нисмо нешто што смо били јуче, а сутра ко зна шта доноси. Наше је да учимо на грешкама, али и живимо, живимо пуним плућима као да реч ,,бол" никад није била у нашем видокругу. Једино у сну стара осећања нас вијају и подсећају да смо само људи од крви и меса, некад јаки, некад слаби.

grumpypants's review against another edition

Go to review page

challenging reflective slow-paced

Plot- or character-driven? Character
Strong character development? Yes
Loveable characters? It's complicated
Diverse cast of characters? No
Flaws of characters a main focus? Yes

3.0

I mean this book is just WEIRD, it's obviously a very well written text with great insight into the human condition and other fancy stuff but it also took me a year and a half to get through because Proust just cannot make a point easily, every little flower in all it's shades and shapes seems to him to deserve as much attention as the most complex human emotions, both are lavished with equal attention by the writer.

msaari's review against another edition

Go to review page

challenging emotional reflective slow-paced

Plot- or character-driven? Character
Strong character development? Yes
Loveable characters? It's complicated
Diverse cast of characters? No
Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Suomenkielinen toinen osa Swannin tie 2-3: Swannin rakkaus; Paikannimet: nimi sisältää osat, jotka ranskaksi julkaistiin yhdessä Combrayn kanssa. Jostain syystä tämä meni niin ja lisäksi näiden osien suomennosten julkaisun välillä kului lähes kymmenen vuotta. Harmi heille, jotka innostuivat Proustista vuonna 1968 ja joutuivat odottamaan jatkoa vuoteen 1977…

Tämä osa on pääasiassa Swannin rakkautta, se kattaa tästä noin 300-sivuisesta niteestä 250 sivua. Herra Swann on tietysti tuttu jo Combraysta, missä jo alussa mainitaan Swannin epäsäätyinen avioliitto ja vaimo, jota kertojan perhe ei suostu kutsumaan vierailulle. Tästä vaimosta, Odette de Crécystä, saadaankin sitten kuulla Swannin rakkaudessa enemmän – joskaan ei sitä, kuinka Swann ja Odette lopulta päätyvät naimisiin.

Verdurinien salongissa kokoontuu värikäs sisäpiiri: on tohtori Cottard, muuan taidokas nuori pianisti ja tämän täti, eräs taidemaalari ja sitten “suorastaan puolimaailmaan kuuluva” Odette. Odette tuo salonkiin tapaamansa herra Swannin (”joku nirso salonkileijona olisi voinut ihmetellä, kannattiko kuulua kermaan, jos sitten alentui esiteltäväksi Verdurineille”). Kun vanha ystävä esittelee Swannin teatterissa Odettelle, Swann ei pidä Odettea kauniina, päinvastoin kokee hänet melkein fyysisesti vastenmielisenä. Odette tulee kuitenkin vierailemaan Swannin luona ja siitä saa alkunsa pikkuhiljaa läheiseksi ja fyysiseksi käyvä tuttavuus. Lopulta Swann rakastuu ja se jos mikä on pyöritystä.

Ja niin kävi, että ensimmäisen illan tapahtumat toistuivat jonkin aikaa samassa järjestyksessä; Swann kosketteli sormin ja huulin Odetten rintaa, ja vasta siitä alkoivat hänen jokailtaiset hyväilynsä, mutta sen jälkeenkin kun katleijoitten asetteleminen (tai rituaalimaisesti näytelty asetteleminen) oli jäänyt käytännöstä, kielikuva ”asetella katleijoita” oli jäänyt muuttuakseen mutkattomaksi sanonnaksi, johon he turvautuivat halutessaan viitata rakasteluun, toisen lihalliseen omistamiseen – hetkeen, jolloin kukaan ei omista mitään – ja säilyi heidän keskinäisessä kielenkäytössään tuon vanhan tavan muistomerkkinä. Sitäpaitsi tuo erikoinen tapa sanoa ”rakastella” ei ehkä merkinnytkään täysin samaa kuin sen muut vastineet.

Lukija saa kokea koko mielipuolisen rakkauden kirjon. Toivottomasti rakastunut Swann kärsii milloin mustasukkaisuudesta, milloin muista rakkauden kidutuksista. Odette on kurtisaani tai kokotti, eli ympärillä pyörii miehiä siinä määrin, että mustasukkaisuuteen voi ollakin aihetta. Rakkaudessa Swann on sitä paitsi melko kömpelö, vaikka muuten maailmanmies ja melkoinen monitaituri onkin. Tietty kaksinaismoralismi paistaa tietysti kirkkaana: Swann kauhistelee ajatusta Odettesta muiden miesten – saati naisten, hyi kamala! – syleilyissä, mutta Odettea tapaillessaan käy itse tapaamassa muita naisia. Odettelle on pakko antaa pisteet sisukkuudesta, kun Swann tenttaa tätä tämän seksuaalisesta menneisyydestä:

Sano minulle käsi neitsyen kuvalla etkö ole, vai oletko ollut naisten kanssa.
– Mistä minä sen tietäisin, huusi Odette raivoissaan, ehkä joskus, kauan sitten, kun en itsekään huomannut mitä tein, sanotaan nyt pari, kolme kertaa.

Paikannimet: nimi on pienempi katkelma, jossa ääneen pääsee taas kertoja-Marcel – joka toki satunnaisesti kommentoi jotain Swannin rakkaustarinan väliin – kertomaan episodia lapsuudestaan. Heikko terveys estää Marcelia matkustamasta perheen kanssa Italiaan, joten Marcel joutuu Françoise-palvelijan kanssa ulkoilemaan päivittäin Champs Elysées’lle terveytensä edistämiseksi. “Minusta oli sietämätöntä käydä Champs-Elysées’llä”, Marcel toteaa, mutta kuinka ollakaan, eräänä päivänä puistossa Marcel kohtaa punatukkaisen tytön, Gilberten, joka hurmaa Marcelin ensinäkemällä. Vähän myöhemmin tyttö kutsuu Marcelin mukaan leikkimään rosvoa ja poliisia ja siitä alkaa ihastus.

Gilberte on tietysti Gilberte Swann, herra Swannin ja Odetten tytär, johon Marcel ehti ensimmäisen kerran ihastua jo kohdattuaan tämän ohimennen Combrayssa. Tässä yksipuolinen ihastus saa peilata Swannin ja Odetten välistä suhdetta. Marcelin rakkaus Gilberteä kohtaan saa toimia unelmien ja todellisuuden välisen törmäyspinnan näyttämönä.

Paikannimien alussa on myös oikein hurmaavaa pohdiskelua erilaisten paikannimien tuottamista mielleyhtymistä. Proustin proosa on edelleen ylitsevirtaavaa – olisin siteerannut tässä pätkän Gilberten kohtaamisesta, mutta virkkeellä olikin mittaa yli sivun verran, niin enpä viitsinytkään. Melkoista vyörytystä, siis, eikä todellakaan ihanteellista iltalukemista – ellei kirjan ääreen nukahtaminen sitten ole tavoitteena. Raskaudestaan huolimatta Kadonnutta aikaa etsimässä jaksaa yhä viehättää koristeellisuudellaan. Seuraavaksi sitten kukkaan puhkeavien tyttöjen pariin!

kirbyworming's review against another edition

Go to review page

1.0

For FRENCH369. I am biased because I don't enjoy the course, but I hated this. I'm sorry Proust. But this was excruciating. It is so long for no reason (which is Proust's *thing*, but still). I hated Swann. He is deeply troubled with profound attachment issues. I didn't like reading about his thoughts or feelings or actions. Odette was also annoying and I didn't really care for her, but she was actually fine. What a terrible two weeks of reading this. Much like Swann, who can't believe he wasted so much time on a girl "not even [his] type," *I* can't believe I wasted so much time on this terrible book for a terrible class I do not like.

lillianhpearce's review against another edition

Go to review page

1.0

sumsessen's review against another edition

Go to review page

2.0

DNF (210 sider læst - Combray - første del) - langsommelig og begivenhedsløs, men han kan noget med ord, hvilket gør, at han sniger sig op på to stjerner

ferris_mx's review against another edition

Go to review page

4.0

I promised myself I'd quit after volume one if there was no point. I think there is a point, even if I can't put my finger on it.

On the other hand, this book would be the result if my brother in law lay on a shrink's couch for the rest of eternity and I taped the conversation.

Some interesting musings on love and memory and fantasy vs. reality. And some florid language. On to part 2!

More...