Scan barcode
ekyoder's review against another edition
2.0
The End of Eddy is a semi-autobiographical coming-of-age novel set in a factory town in rural Northern France. The protagonist is a young gay man who grapples with the toxic masculinity of his schoolmates and family.
While I’m glad that Edouard Louis found success away from his hometown and is able to explore these painful themes, I did not particularly love the book. Many scenes and asides were repetitive, especially surprising in a book under 200 pages. And I disliked the especially spare prose in this context.
While I’m glad that Edouard Louis found success away from his hometown and is able to explore these painful themes, I did not particularly love the book. Many scenes and asides were repetitive, especially surprising in a book under 200 pages. And I disliked the especially spare prose in this context.
kmardahl's review against another edition
4.0
Barsk. Barsk. Barsk.
Den usunde bolig, den ydmygende mobning, sulten, fattigdom - det kan virke som en mirakel af "Eddy" overlevede alt det her. Bogen er vigtig læsning, men pyha...! Jeg vil gerne læse mere fra Édouard Louis, men jeg skal have en pause.
Den usunde bolig, den ydmygende mobning, sulten, fattigdom - det kan virke som en mirakel af "Eddy" overlevede alt det her. Bogen er vigtig læsning, men pyha...! Jeg vil gerne læse mere fra Édouard Louis, men jeg skal have en pause.
konnamuori's review against another edition
emotional
sad
tense
medium-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? It's complicated
4.25
frazzle's review against another edition
3.0
This book has 'A novel' emblazoned across the cover, but I couldn't help reading it as basically the author's account of his own childhood. Why did he choose to call it a novel if it is principally memoir/auto-biography? No one believes memoirs include no fictional/imaginative elements, so why not use that word? The burgeoning phenomenon of 'auto-fiction' interests me a lot, why it's (relatively) suddenly come to dominate the mainstream of Anglophone literature. Does anyone have any thoughts about that?
Anyway, the book: Eddy shares his memories from his birth into a lower-working class, unsophisticated, loveless family, to when he leaves home to go to boarding school. His family subscribes to all the bad -phobias, notably homophobia. And if there's one thing Eddy has known about himself above all others, it's his attraction to men.
His house is falling apart around his head, he gets regularly beaten at school, his parents give him no positive affirmation. Louis' book critiques the systems of authority and social control that all but guarantee his misery - the responsibility lies not only with his parents.
What we're left with is bleakness itself. In fact that is the main criticism I would level at this book - there's no let up. In trying to paint a picture of abject childhood neglect (or even simply to recount his childhood faithfully), Louis' is less powerful for its lack of contrast. In the end I was a bit sick of yet another chapter of unhappiness to unfold in Eddy's life. Dare I say it even came across as a little whiney.
The translation, fitted for an American audience and thus using American linguistic tokens of class, grated on this member of the Commonwealth. But what it did hit home to me, however unintentionally, is the falsity of my natural image of France as cultured and sophisticated through and through.
I enjoyed the book's structure, grouped into chapters loosely by theme but still guiding us generally through his childhood.
Compared to All Down Darkness Wide (which Sean Hewitt happily bills as a memoir), I found The End of Eddy lacking. There wasn't the same poetic sensibility, the same comfort with leaving things unresolved. But this may be more of a comment on ADDW - fresh from winning the Rooney prize for Irish literature - than on Eddy.
Anyway, the book: Eddy shares his memories from his birth into a lower-working class, unsophisticated, loveless family, to when he leaves home to go to boarding school. His family subscribes to all the bad -phobias, notably homophobia. And if there's one thing Eddy has known about himself above all others, it's his attraction to men.
His house is falling apart around his head, he gets regularly beaten at school, his parents give him no positive affirmation. Louis' book critiques the systems of authority and social control that all but guarantee his misery - the responsibility lies not only with his parents.
What we're left with is bleakness itself. In fact that is the main criticism I would level at this book - there's no let up. In trying to paint a picture of abject childhood neglect (or even simply to recount his childhood faithfully), Louis' is less powerful for its lack of contrast. In the end I was a bit sick of yet another chapter of unhappiness to unfold in Eddy's life. Dare I say it even came across as a little whiney.
The translation, fitted for an American audience and thus using American linguistic tokens of class, grated on this member of the Commonwealth. But what it did hit home to me, however unintentionally, is the falsity of my natural image of France as cultured and sophisticated through and through.
I enjoyed the book's structure, grouped into chapters loosely by theme but still guiding us generally through his childhood.
Compared to All Down Darkness Wide (which Sean Hewitt happily bills as a memoir), I found The End of Eddy lacking. There wasn't the same poetic sensibility, the same comfort with leaving things unresolved. But this may be more of a comment on ADDW - fresh from winning the Rooney prize for Irish literature - than on Eddy.
minnajee's review against another edition
3.0
Luin tätä samaan aikaan sekä alkuperäiskielellä ranskaksi että suomennettuna, sillä ranskan taitoni ei ihan riitä pelkän alkuperäistekstin ymmärtämiseen. Lisäksi toki tarina vilisee erilaisia slangisanoja, joita nyt ei muutenkaan kouluranskalla tajuaisi. Loppua kohden tosin siirryin pelkkään suomennokseen, jotta saisi tämänkin projektin vihdoin päätökseen, kun tässä nyt oli ehtinyt kulua jo puoli vuotta etenemisen hitauden takia. Katsoin silti edelleen kiinnostavimmat kohdat alkuperäiskielisinäkin. Tämä toi kiinnostavaa lisäarvoa lukukokemukseen.
Itse tarina on omaelämäkerrallinen suht karu kuvaus erilaisuudesta pohjoisranskalaisessa kyläyhteisössä, joka ei ole siitä suvaitsevaisimmasta päästä. Eddyn homoseksuaalisuuden lisäksi keskiössä on köyhyys, joka ei ilmeisesti ole juuri saanut näkyvyyttä ranskalaisessa kirjallisuudessa. Romaanina tää ei ole erityisen nautinnollista luettavaa. Suomennoksessakin näkyi alkuperäistekstin rakenne ja tyyli silleen, että suomenkielisen lukijan silmään teksti ei ehkä oo erityisen luontevaa. Vähintäänkin kiinnostava tää kuitenkin on ja lukemisen arvoinen, jos ei säiky väkivallan ja seksuaalisuuden kuvauksia. Aikomuksissa on lukea myös muuta Louisin tuotantoa.
Itse tarina on omaelämäkerrallinen suht karu kuvaus erilaisuudesta pohjoisranskalaisessa kyläyhteisössä, joka ei ole siitä suvaitsevaisimmasta päästä. Eddyn homoseksuaalisuuden lisäksi keskiössä on köyhyys, joka ei ilmeisesti ole juuri saanut näkyvyyttä ranskalaisessa kirjallisuudessa. Romaanina tää ei ole erityisen nautinnollista luettavaa. Suomennoksessakin näkyi alkuperäistekstin rakenne ja tyyli silleen, että suomenkielisen lukijan silmään teksti ei ehkä oo erityisen luontevaa. Vähintäänkin kiinnostava tää kuitenkin on ja lukemisen arvoinen, jos ei säiky väkivallan ja seksuaalisuuden kuvauksia. Aikomuksissa on lukea myös muuta Louisin tuotantoa.
suudelmilla's review against another edition
3.0
3,5 tähteä. Petyin vähän, mutta se voi johtua siitä, että luin ensin Väkivallan historian ja rakastin sitä (rakastaa on vähän väärä verbi, kun nämä kirjat eivät ole rakastettavia, mutta en tähän hätään keksi parempaa). Se oli henkilökohtainen mutta myös yhteiskunnallinen, ja vaikka tässä oli todella paljon samaa, ei tämä ehkä ollut ihan yhtä terävästi huomioiva. Ehdottomasti lukemisen arvoinen ja tärkeä kirja joka tapauksessa.
runnerjules's review against another edition
4.0
Een straf debuut, deze autobiografische roman van de Franse auteur Edouard Louis (vroeger gekend als Eddy Bellegueulle). Het relaas van een homosexuele jongen die opgroeit in een arm arbeidersgezin in het Franse Picardië. Niet alleen de verwijten en vernederingen die Eddy te verduren krijgt wegens zijn manier van zijn, zijn confronterend, maar ook de bewustwording dat anno 2000 in een welvarend Europa nog steeds mensen in bijzonder armoedige omstandigheden moeten leven is een feit dat hard binnenkomt bij het lezen van dit boek. Aangenaam zou ik het allerminst noemen, maar wel beklijvend, krachtig en sterk. Edouard Louis schreef nog twee boeken rond deze thema's, die ik met plezier ga lezen maar dan vermoedelijk wel in het Frans en niet vertaald.
leadlm's review against another edition
challenging
emotional
reflective
fast-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? N/A
- Diverse cast of characters? N/A
- Flaws of characters a main focus? It's complicated
4.0
wran's review against another edition
4.0
Ich konnte den Roman kaum aus den Händen legen, so sehr haben mich die geschilderten Beobachtungen aus dem kleinen Ort in der Picardie gefangen genommen. Mein Entsetzen darüber, dass diese proletarisch-brutale Welt noch in den 90ern so existierte und meine Empathie für Eddy, der vergeblich dazugehören möchte, waren groß.
Eddy wächst in einer armen Familie mit vier Geschwistern auf. Obwohl der Vater in der Messingfabrik arbeitet, sind Essen und Heizmittel am Ende des Monats manchmal knapp. Das Haus ist feucht und heruntergekommen, die Sprache ist rau, Kommunikation wird eigentlich vom ununterbrochen laufenden Fernseher übernommen. Schließlich spielt Bildung kaum eine Rolle: Die Kinder bleiben vor allem deshalb bis 16 Jahre auf der Schule, weil sonst die Familienunterstützung wegfällt.
Was Louis hervorragend gelingt, ist die Stimmung, die Atmosphäre und drückende Verzweiflung, die in und um Eddy herum herrschen, einzufangen. Die Menschen kennen keine Alternativen, um aus Schwerstarbeit, Suff und Gewalt (die Männer), Kinderkriegen, Haushalt und Gewalterfahrung (die Frauen) auszubrechen. Solidarität ist selten, Hass und Missgunst gegenüber anderen, die sich nicht anpassen wollen oder können (Schwule, Araber) sind groß. Spätestens mit seinem Eintritt in die Mittelschule erfährt Eddy aufs grausamste, dass er mit seiner hellen Stimme, seiner ausladenden Gestik und dem ihm eigenen Hüftschwung zu den anderen zählt. Zwar hat es schon seit seiner Kindheit Anspielungen, v.a. vom Vater gegeben, aber nun wird er von anderen Schülern systematisch gedemütigt und geprügelt. Auch wenn es sich nicht immer um persönliche Erfahrungen handeln mag, erzählt Louis so intensiv, als ob er dabei gewesen wäre.
Der Erzähler macht deutlich, dass er Lieblosigkeit und Gewalt in Familie und Dorf nicht nur den Einzelnen anlastet. Da hat Edouard Louis wohl schon seine ersten Semester Soziologie hinter sich, denn er lässt den Erzähler die archaischen Geschlechterverhältnisse, den Hass auf die Bourgeoisie, das Misstrauen gegenüber Ärzten, von einem quasi wissenschaftlichen Standpunkt aus kommentieren. Die Kommentare wirken ein wenig altklug und ich finde sie nicht unbedingt falsch, eher überflüssig, weil sie das vorher eindrücklich Geschilderte noch einer extra Analyse unterziehen. Insgesamt bin ich von diesem Erstlingswerk sehr beeindruckt und werde sicher Louis' nächsten Roman lesen.
Eddy wächst in einer armen Familie mit vier Geschwistern auf. Obwohl der Vater in der Messingfabrik arbeitet, sind Essen und Heizmittel am Ende des Monats manchmal knapp. Das Haus ist feucht und heruntergekommen, die Sprache ist rau, Kommunikation wird eigentlich vom ununterbrochen laufenden Fernseher übernommen. Schließlich spielt Bildung kaum eine Rolle: Die Kinder bleiben vor allem deshalb bis 16 Jahre auf der Schule, weil sonst die Familienunterstützung wegfällt.
Was Louis hervorragend gelingt, ist die Stimmung, die Atmosphäre und drückende Verzweiflung, die in und um Eddy herum herrschen, einzufangen. Die Menschen kennen keine Alternativen, um aus Schwerstarbeit, Suff und Gewalt (die Männer), Kinderkriegen, Haushalt und Gewalterfahrung (die Frauen) auszubrechen. Solidarität ist selten, Hass und Missgunst gegenüber anderen, die sich nicht anpassen wollen oder können (Schwule, Araber) sind groß. Spätestens mit seinem Eintritt in die Mittelschule erfährt Eddy aufs grausamste, dass er mit seiner hellen Stimme, seiner ausladenden Gestik und dem ihm eigenen Hüftschwung zu den anderen zählt. Zwar hat es schon seit seiner Kindheit Anspielungen, v.a. vom Vater gegeben, aber nun wird er von anderen Schülern systematisch gedemütigt und geprügelt. Auch wenn es sich nicht immer um persönliche Erfahrungen handeln mag, erzählt Louis so intensiv, als ob er dabei gewesen wäre.
Der Erzähler macht deutlich, dass er Lieblosigkeit und Gewalt in Familie und Dorf nicht nur den Einzelnen anlastet. Da hat Edouard Louis wohl schon seine ersten Semester Soziologie hinter sich, denn er lässt den Erzähler die archaischen Geschlechterverhältnisse, den Hass auf die Bourgeoisie, das Misstrauen gegenüber Ärzten, von einem quasi wissenschaftlichen Standpunkt aus kommentieren. Die Kommentare wirken ein wenig altklug und ich finde sie nicht unbedingt falsch, eher überflüssig, weil sie das vorher eindrücklich Geschilderte noch einer extra Analyse unterziehen. Insgesamt bin ich von diesem Erstlingswerk sehr beeindruckt und werde sicher Louis' nächsten Roman lesen.
natreadsthings's review against another edition
3.0
Jag är så kluven. Till viss del blir man väldigt berörd av hur Louis skriver. Hur han skildrar en värld som han så gärna vill bort från. Hur han målar upp den, och hans kamp, på ett rått och ärligt vis.
Samtidigt tyckte jag att stora delar av boken var spretiga och röriga. Vi hoppade från person till person, ibland tillbaka till någon vi redan fått höra om, för att sedan kort ta en titt på hur Eddy har det med sin kamp, i skolkorridorerna eller hemma. Jag förstår varför. Jag har läst annat av honom. Hans styrka ligger i att beskriva byn och dess invånare, beskriva känslorna, men också lukten, texturen, ljuden. Men mer än halva boken saknade struktur. Saknade ett narrativ att förhålla sig till. Kanske jag är orättvis då jag har läst böckerna om hans mamma och pappa och därför förväntade mig att detta skulle handla enbart om honom, men vi fick höra om kusiner, hans föräldrar, hans vänner. Och det (personerna, men också maktförhållandena) har väl med hans historia att göra, det är jag medveten om, men jag tycker fokus borde ha legat mer på honom under större delar av boken. Mycket kunde ha klippts bort, och då är den inte ens 200 sidor. Kanske jag hade känt annorlunda ifall detta var min första Édouard Louis bok, men det är det inte. Samtidigt ska man inte behöva vara en ny läsare för att uppskatta något, eller hur?
Slutet räddade den, då fokus skiftade. Det var det narrativ som jag hade förväntat mig att denna bok skulle ha. Jag tycker inte att förväntningar ska påverka bokens helhet, för det är ju inte bokens fel, men tycker ändå att det var just slutet som hade en mer sansad och intressant handling. Frågan är väl ifall man kunde nå dit utan allt det spretiga innan? Fortfarande ett författarskap jag ska hålla koll på, men då detta är andra boken av de tre jag har läst som jag tycker känns rörig hoppas jag att detta inte blir en återkommande aspekt i hans verk... Eller kanske jag kan komma att gilla det om jag förväntar mig det nästa gång?
Samtidigt tyckte jag att stora delar av boken var spretiga och röriga. Vi hoppade från person till person, ibland tillbaka till någon vi redan fått höra om, för att sedan kort ta en titt på hur Eddy har det med sin kamp, i skolkorridorerna eller hemma. Jag förstår varför. Jag har läst annat av honom. Hans styrka ligger i att beskriva byn och dess invånare, beskriva känslorna, men också lukten, texturen, ljuden. Men mer än halva boken saknade struktur. Saknade ett narrativ att förhålla sig till. Kanske jag är orättvis då jag har läst böckerna om hans mamma och pappa och därför förväntade mig att detta skulle handla enbart om honom, men vi fick höra om kusiner, hans föräldrar, hans vänner. Och det (personerna, men också maktförhållandena) har väl med hans historia att göra, det är jag medveten om, men jag tycker fokus borde ha legat mer på honom under större delar av boken. Mycket kunde ha klippts bort, och då är den inte ens 200 sidor. Kanske jag hade känt annorlunda ifall detta var min första Édouard Louis bok, men det är det inte. Samtidigt ska man inte behöva vara en ny läsare för att uppskatta något, eller hur?
Slutet räddade den, då fokus skiftade. Det var det narrativ som jag hade förväntat mig att denna bok skulle ha. Jag tycker inte att förväntningar ska påverka bokens helhet, för det är ju inte bokens fel, men tycker ändå att det var just slutet som hade en mer sansad och intressant handling. Frågan är väl ifall man kunde nå dit utan allt det spretiga innan? Fortfarande ett författarskap jag ska hålla koll på, men då detta är andra boken av de tre jag har läst som jag tycker känns rörig hoppas jag att detta inte blir en återkommande aspekt i hans verk... Eller kanske jag kan komma att gilla det om jag förväntar mig det nästa gång?