Scan barcode
katrinkirjat's reviews
1032 reviews
Murhe ja autuus by Meg Mason
dark
emotional
reflective
sad
fast-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? It's complicated
- Diverse cast of characters? No
3.5
Luin peräkkäin kaksi aika raskasta kirjaa, ja halusin niiden jälkeen jotain kevyttä ja helppoa, joten nappasin luettavakseni Murhe ja autuus. Onhan sitä kannessakin kehuttu äärettömän hauskaksi.
No, kirja oli nopea lukea, viihdyin kyllä sen parissa ja oli se aiemmin lukemiini verrattuna kevyt, mutta mitään hauskaa kirjasta en juuri löytänyt. Kirja kuvaa päähenkilön vakavia mielenterveydenhaasteita, sen lisäksi kirjassa nousee esiin luokkaerot, päihdeongelmat, väkivalta ja epävakaa lapsuus. En ole varma mille olisi pitänyt nauraa. (Mutta, naurahdin kyllä kerran.)
Pidin kyllä kirjasta. Aika paljonkin. Se käsitteli paljon kiinnostavia teemoja, siinä oli inhimillisyyttä ja lämpöä. Samaan aikaan haastavia aiheita ja erikoisia hahmoja, sekä elämänkaaria, mutta kuitenkin jotain sopivan arkista. Kokonaisuus oli aika hyvä.
En ehkä täysin itse lämmennyt sille, millä tavoin päähenkilön diagnosointi lopulta oli ratkaistu ja loppuratkaisu oli omaan makuuni hieman liian ennalta-arvattava ja kliseinen, mutta toisaalta kirjan synkät sävyt ehkä vaativat jotain toiveikkuutta.
Vaikka tästä ei omaa suurta lempparia tullut, niin todella pidin lukemisesta ja suosittelen tätä kyllä muillekin.
No, kirja oli nopea lukea, viihdyin kyllä sen parissa ja oli se aiemmin lukemiini verrattuna kevyt, mutta mitään hauskaa kirjasta en juuri löytänyt. Kirja kuvaa päähenkilön vakavia mielenterveydenhaasteita, sen lisäksi kirjassa nousee esiin luokkaerot, päihdeongelmat, väkivalta ja epävakaa lapsuus. En ole varma mille olisi pitänyt nauraa. (Mutta, naurahdin kyllä kerran.)
Pidin kyllä kirjasta. Aika paljonkin. Se käsitteli paljon kiinnostavia teemoja, siinä oli inhimillisyyttä ja lämpöä. Samaan aikaan haastavia aiheita ja erikoisia hahmoja, sekä elämänkaaria, mutta kuitenkin jotain sopivan arkista. Kokonaisuus oli aika hyvä.
En ehkä täysin itse lämmennyt sille, millä tavoin päähenkilön diagnosointi lopulta oli ratkaistu ja loppuratkaisu oli omaan makuuni hieman liian ennalta-arvattava ja kliseinen, mutta toisaalta kirjan synkät sävyt ehkä vaativat jotain toiveikkuutta.
Vaikka tästä ei omaa suurta lempparia tullut, niin todella pidin lukemisesta ja suosittelen tätä kyllä muillekin.
Minä, et sinä: Me Too ja valtavirtafeminismin ongelmat by Alison Phipps
challenging
informative
reflective
slow-paced
4.0
Alison Phippsin teos on kiinnostava katsaus ja kritiikki, joka koskee valkoista valtavirtafeminismiä. Phipps nostaa esiin ongelmia, joita liittyy feminismiin, josta puuttuu intersektionaalisuus. Valkoisen valtavirtafeminismin keskiössä on valkoisen naisen puolustus ja pelastaminen, mikä johtaa samalla muiden ihmisten, yleensä rodullistettujen naisten, transnaisten ja seksityöläisten, sortoon.
Kirja pureutuu erityisesti Me toohon ja seksuaaliseen väkivaltaan ja vallankäyttöön. Phipps kritisoi tapaa, jossa kaadetaan yksittäisiä tunnettuna miehiä sen sijaan, että purettaisiin koko sortava ja ongelmallinen rakenne. Sortavien rakenteiden aiheuttamiin ongelmiin ei ole olemassa muita ratkaisuja, kuin sen rakenteen purkaminen.
Tähän kohtaan haluan jakaa Sara Salosen twiitin: "Jos todella on olemassa miehiä, jotka ovat valmiita muuttamaan sukupuolimerkintäänsä häiritäkseen naisia, niin ei ongelma ole translaissa vaan miehissä."
Phipps viittaa kirjassaan moneen oikean elämän henkilöön, tapaukseen, tapahtumaan, järjestöön jne. Kirjan voi lukea ilman, että näistä on taustatietoa, mutta itselläni oli alkuun tarve hirveästi ottaa selvää. Se teki lukemisesta hyvin hidasta, mutta toki myös antoisaa. Loppua kohden luovuin jatkuvasta tiedonhausta, jotta sain kirjan luettua loppuun.
Kirja on teoreettinen ja akateeminen, joten sen lukemista ja ymmärtämistä tukee, jos lukijalla on käsitys erilaisista feministisistä teorioista ja hallussaan tähän liittyvää termistöä. Itse koin kirjan aukeavan paremmin, kun ymmärtää myös mitä tarkoittaa intersektionaalinen ja musta feminismi. En suosittele tätä ensimmäiseksi feministiseksi teokseksi kenellekään.
Pidin kirjasta, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan ongelmien esiin nostamisen lisäksi ratkaisuja asioihin (näitä esitellään lyhyesti vasta kirjan lopussa). Lukiessa heräsi myös kysymyksiä, joihin kirja ei vastannut. Koin myös hämmennystä, kun kirjailija puhuu feministeistä, jotka ovat transfobisia ja/tai rasisteja. Ymmärrän, että historiallisessa kontekstissa feminismin eri aalloissa on vivahteita ja ymmärrän, että on olemassa ihmisiä, jotka väittävät olevansa feministejä, mutta ovat silti syrjiviä tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Oma fenimismini ei kuitenkaan tunnista feministiksi ihmistä, joka syrjii mitään vähemmistöjä.
Kirja pureutuu erityisesti Me toohon ja seksuaaliseen väkivaltaan ja vallankäyttöön. Phipps kritisoi tapaa, jossa kaadetaan yksittäisiä tunnettuna miehiä sen sijaan, että purettaisiin koko sortava ja ongelmallinen rakenne. Sortavien rakenteiden aiheuttamiin ongelmiin ei ole olemassa muita ratkaisuja, kuin sen rakenteen purkaminen.
Tähän kohtaan haluan jakaa Sara Salosen twiitin: "Jos todella on olemassa miehiä, jotka ovat valmiita muuttamaan sukupuolimerkintäänsä häiritäkseen naisia, niin ei ongelma ole translaissa vaan miehissä."
Phipps viittaa kirjassaan moneen oikean elämän henkilöön, tapaukseen, tapahtumaan, järjestöön jne. Kirjan voi lukea ilman, että näistä on taustatietoa, mutta itselläni oli alkuun tarve hirveästi ottaa selvää. Se teki lukemisesta hyvin hidasta, mutta toki myös antoisaa. Loppua kohden luovuin jatkuvasta tiedonhausta, jotta sain kirjan luettua loppuun.
Kirja on teoreettinen ja akateeminen, joten sen lukemista ja ymmärtämistä tukee, jos lukijalla on käsitys erilaisista feministisistä teorioista ja hallussaan tähän liittyvää termistöä. Itse koin kirjan aukeavan paremmin, kun ymmärtää myös mitä tarkoittaa intersektionaalinen ja musta feminismi. En suosittele tätä ensimmäiseksi feministiseksi teokseksi kenellekään.
Pidin kirjasta, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan ongelmien esiin nostamisen lisäksi ratkaisuja asioihin (näitä esitellään lyhyesti vasta kirjan lopussa). Lukiessa heräsi myös kysymyksiä, joihin kirja ei vastannut. Koin myös hämmennystä, kun kirjailija puhuu feministeistä, jotka ovat transfobisia ja/tai rasisteja. Ymmärrän, että historiallisessa kontekstissa feminismin eri aalloissa on vivahteita ja ymmärrän, että on olemassa ihmisiä, jotka väittävät olevansa feministejä, mutta ovat silti syrjiviä tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Oma fenimismini ei kuitenkaan tunnista feministiksi ihmistä, joka syrjii mitään vähemmistöjä.
Content Warnings
Moderate: Racism, Sexual violence, and Transphobia
Unelmien tiedekunta by Sara Stridsberg
challenging
dark
emotional
sad
tense
medium-paced
- Strong character development? No
4.0
Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta on hieno ja erikoinen romaani, jonka keskiössä on Valeria Solanas.
SV: r*iskaus
Asioita, joita Valeria Solanasista tiedetään: hän kirjoitti SCUM-manifestin, ampui Andy Warholsia ja kuoli Bristol-hotellissa 1988. Näiden lisäksi Valerialla on diagnosoitu paranoidi skitsofrenia ja häntä on tiedettävästi hoidettu useissa psykiatrisissa sairaaloissa. Solanas on lesbo, hän on tehnyt lähes koko elämänsä seksityötä sekä käyttänyt huumeita. Solanasin isä on tiedettävästi raiskannut Valerian tämän ollessa lapsi.
Stridsberg ei kuitenkaan ole kirjoittanut Solanasista elämäkertaa tai biofiktiota. Kirja on ennemminkin hieman unenomainen fantasia, joka ei varsinaisesti esitä minkäänlaisia faktoja Solanasista, vaikka niihin samalla nojaa. Kerronnan tavat ja tekstin tyyli vaihtelevat läpi kirjan, tuoden välillä tarinan lähemmäs lukijaa ja välillä tipauttaen (ainakin tämän) lukijan kyydistä. Tämä kirja jos jokin vaatisi toisen lukukerran ja syväanalyysin.
Minulla kesti noin 100 sivua päästä kirjaan mukaan, mutta Valeria Solanas motivoi minua jatkamaan, ja lopulta sain kiinni kerronnasta, poukkoilevasta tarinasta ja Solanasista.
Kirja on upea. Se on myös haastava, vaikea, raskas, samoja lauseita toistava ja ympyrää pyörivä. Mutta upea.
Pidän siitä miten Stridsberg nostaa kirjojensa keskiöön ihmisiä ja tarinoita, jotka eivät muuten tahdo tulla kuulluksi. On rikkinäisiä ihmismieliä, rikoksesta tuomittuja, seksityöläisiä ja kurjia kuolemia.
Kirja on hieno, ja suosittelen sen lukemista. Sisältövaroituksena raiskaus ja sen esiin nostaminen usean kerran koko kirjan ajan.
Content Warnings
Graphic: Death, Pedophilia, Rape, and Sexual violence
Moderate: Drug use
Iggy 4-ever by Hanna Gustavsson
medium-paced
- Plot- or character-driven? Character
4.0
Pidin todella paljon Yölapsesta ja halusin tietenkin lukea jatko-osan Iggyn tarinasta.
Iggy kipuilee nuoruuden, ihastumisen, ystävyyden, mustasukkaisuuden ja oman identiteetin kanssa. Töitäkin hän yrittää tehdä, saadakseen rahat uuteen puhelimeen.
Sarjakuva kuvaa hyvin ja osuvasti nuoruutta, nuoruuden vaikeilua ja kipuilua. Mausteena sarjakuvassa on erilaiset perheet, suhteet vanhempiin ja kevyt viittaus muunsukupuolisuuteen/transihmisyyteen.
Tämä toinen osa oli kuitenkin ehkä hieman laimeampi ekaan osaan verrattuna, mutta kiinnostava yhtä kaikki.
Iggy kipuilee nuoruuden, ihastumisen, ystävyyden, mustasukkaisuuden ja oman identiteetin kanssa. Töitäkin hän yrittää tehdä, saadakseen rahat uuteen puhelimeen.
Sarjakuva kuvaa hyvin ja osuvasti nuoruutta, nuoruuden vaikeilua ja kipuilua. Mausteena sarjakuvassa on erilaiset perheet, suhteet vanhempiin ja kevyt viittaus muunsukupuolisuuteen/transihmisyyteen.
Tämä toinen osa oli kuitenkin ehkä hieman laimeampi ekaan osaan verrattuna, mutta kiinnostava yhtä kaikki.
Kirja tytölleni by Jani Toivola
emotional
inspiring
reflective
medium-paced
2.0
Kuuntelin Jani Toivolan Kirja tytölleni äänikirjana. Toivola itse luki kirjan, mikä teki kirjasta ehkä vielä hippasen henkilökohtaisemman ja lähelle tulevan.
Toivola käsittelee kirjassaan vanhemmuutta. Kirja lähtee liikkeelle siitä millaista on haluta tulla vanhemmaksi, ja miten lapsihaavetta voi lähteä toteuttamaan tilanteessa, jossa on yksin, ilman parisuhdetta, oleva homomies, joka haluaa olla lähivanhempi. Onko se mahdotonta? No, ei ole. Jani Toivolan lapsihaave toteutuu ja hänestä tulee Ailin vanhempi.
Toivola kuvailee kirjassa erilaisia vanhemmuuteen liittyvä arkisia hetkiä, tunteita, haasteita ja ihmetyksiä. Hän kertoo myös työstään eduskunnassa, ja miten se vaikuttaa vanhemmuuteen. Hän käsittelee myös uupumistaan ja sen vaikutusta vanhemmuuteen. Kirja ei pohdi vain vanhemman ja lapsen suhdetta, vaan myös millaista on olla itsensä samalla, kun on myös vanhempi.
Pidin kirjasta, sillä mielestäni on aina kiinnostavaa kuulla Toivolan elämästä ja ajatuksista. Hänen ja Ailin yhteiselosta nosevat tarinat saavat hyvälle tuulelle. On myös tärkeää, että tällaisia tarinoita kerrotaan vanhemmuudesta. Toivolan positio on erityinen, mutta ei täysin ainutlaatuinen. Näinkin voi olla vanhempi.
Kirja jäi kuitenkin kokonaisuutena ihan ok tasolle. Se oli kiva kuunnella, mutta kokonaisuus oli omaan makuuni hieman silppumainen ja ehkä lopulta jokin punainen lanka vähän karkasi käsistä. Joidenkin kappaleiden kohdalla jäin jotenkin kiinni siihen, että mikä motiivi sen kaiken kertomisella on. Onko se sittenkään niin oleellista? Ehkä, ehkä ei.
Tämän myötä olen lukenut kaikki Toivolan kirjat ja pitänyt jokaisesta, enemmän tai vähemmän, mutta pitänyt yhtä kaikki.
Toivola käsittelee kirjassaan vanhemmuutta. Kirja lähtee liikkeelle siitä millaista on haluta tulla vanhemmaksi, ja miten lapsihaavetta voi lähteä toteuttamaan tilanteessa, jossa on yksin, ilman parisuhdetta, oleva homomies, joka haluaa olla lähivanhempi. Onko se mahdotonta? No, ei ole. Jani Toivolan lapsihaave toteutuu ja hänestä tulee Ailin vanhempi.
Toivola kuvailee kirjassa erilaisia vanhemmuuteen liittyvä arkisia hetkiä, tunteita, haasteita ja ihmetyksiä. Hän kertoo myös työstään eduskunnassa, ja miten se vaikuttaa vanhemmuuteen. Hän käsittelee myös uupumistaan ja sen vaikutusta vanhemmuuteen. Kirja ei pohdi vain vanhemman ja lapsen suhdetta, vaan myös millaista on olla itsensä samalla, kun on myös vanhempi.
Pidin kirjasta, sillä mielestäni on aina kiinnostavaa kuulla Toivolan elämästä ja ajatuksista. Hänen ja Ailin yhteiselosta nosevat tarinat saavat hyvälle tuulelle. On myös tärkeää, että tällaisia tarinoita kerrotaan vanhemmuudesta. Toivolan positio on erityinen, mutta ei täysin ainutlaatuinen. Näinkin voi olla vanhempi.
Kirja jäi kuitenkin kokonaisuutena ihan ok tasolle. Se oli kiva kuunnella, mutta kokonaisuus oli omaan makuuni hieman silppumainen ja ehkä lopulta jokin punainen lanka vähän karkasi käsistä. Joidenkin kappaleiden kohdalla jäin jotenkin kiinni siihen, että mikä motiivi sen kaiken kertomisella on. Onko se sittenkään niin oleellista? Ehkä, ehkä ei.
Tämän myötä olen lukenut kaikki Toivolan kirjat ja pitänyt jokaisesta, enemmän tai vähemmän, mutta pitänyt yhtä kaikki.
Rahastokirja vasta-alkajille by Merja Mähkä
informative
fast-paced
4.0
Helppo ja yleistajuinen tietokirja rahastoista ja rahastosijoittamisesta. Sivutaan myös muuta, jotta saa hyvän yleiskäsityksen sijoittamisesta. Jos aihe kiinnostaa, mutta on vieras, saa tästä kirjasta tarvittavat infot helposti. Tämän jälkeen voi syventyä muuhun. Itse jäi kaipaamaan hieman enemmän vastuullisuusosiolta, mutta aiheesta on opuksia, joten ehkäpä seuraavaksi joku niistä.
En ole sijoittaja, mutta aihe kiinnostaa ja siitä näkökulmasta tätä itse luin.
En ole sijoittaja, mutta aihe kiinnostaa ja siitä näkökulmasta tätä itse luin.
Valkoinen tunkio by Alice Munro
challenging
dark
medium-paced
- Plot- or character-driven? A mix
- Strong character development? It's complicated
- Loveable characters? It's complicated
- Diverse cast of characters? It's complicated
4.0
Alice Munro on yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoitani. Munro on kirjailija, jonka novellien äärellä opin pitämään novelleista. On uskomatonta, miten Munro pystyy yhden novellin kautta herättämään henkiin kokonaisia sukupolvia, kaupunkeja ja tapahtumaketjuja. Yksi novelli tuntuu usein siltä, kuin olisi lukenut kokonaisen kirjan. Olenkin nyt lukenut yhtä vaille kaikki häneltä suommennetut teokset ja pitänyt jokaisesta. Valkoinen tunkio ei ollut poikkeus.
Valkoinen tunkio on myös novellikokoelma. Sen kaikki novellit ovat keskenään erilaisia, mutta niitä yhdistää teemana mm. kuolema. Novelleissa on erikoislaatuisia hahmoja ja tapahtumia, hetkiä ja ajatuksia. Novelleista jäi mieleeni erilaiset asunnot, huvilat, normiin sopimattomat naiset ja ihmissuhteet, sekä ne kuolemat. Novellit eivät kuitenkaan ole erityisen synkkiä, vaikka niissä on synkkiä sävyjä. Osa novelleista jättää palkinnon tulkinnanvaraa, osa vähemmän.
Pidin novellikokoelmasta todella, mutta tästä huomasi, että se on kirjoitettu ja julkaistu useampi vuosikymmen sitten. Suomennoksessa on rasistisia slurreja (en tiedä miten alkuteoksessa nämä ovat) ja ihmisten ulkonäköä kommentointiin aika paljon. Edellisestä lukemastani Munrosta on jo aikaa, enkä enää tarkalleen muista oliko niissä vastaavia sanavalintoja tai särähtävää ulkonäön kommentointia. En muista törmänneeni ainakaan n-sanaan muiden teosten suomennoksissa, mutta vannomaan en mene. Ehkä Munron kirjoista on helppo nähdä milloin ne on kirjoitettu, tai sitten minä luen näitä nykyään eri silmin kuin aiemmin.
En voinut täysin nauttia kirjasta yllä mainituista syistä, mutta tämänkin äärellä oli todettava, että kirjoittajana Munro on äärettömän taitava.
Valkoinen tunkio on myös novellikokoelma. Sen kaikki novellit ovat keskenään erilaisia, mutta niitä yhdistää teemana mm. kuolema. Novelleissa on erikoislaatuisia hahmoja ja tapahtumia, hetkiä ja ajatuksia. Novelleista jäi mieleeni erilaiset asunnot, huvilat, normiin sopimattomat naiset ja ihmissuhteet, sekä ne kuolemat. Novellit eivät kuitenkaan ole erityisen synkkiä, vaikka niissä on synkkiä sävyjä. Osa novelleista jättää palkinnon tulkinnanvaraa, osa vähemmän.
Pidin novellikokoelmasta todella, mutta tästä huomasi, että se on kirjoitettu ja julkaistu useampi vuosikymmen sitten. Suomennoksessa on rasistisia slurreja (en tiedä miten alkuteoksessa nämä ovat) ja ihmisten ulkonäköä kommentointiin aika paljon. Edellisestä lukemastani Munrosta on jo aikaa, enkä enää tarkalleen muista oliko niissä vastaavia sanavalintoja tai särähtävää ulkonäön kommentointia. En muista törmänneeni ainakaan n-sanaan muiden teosten suomennoksissa, mutta vannomaan en mene. Ehkä Munron kirjoista on helppo nähdä milloin ne on kirjoitettu, tai sitten minä luen näitä nykyään eri silmin kuin aiemmin.
En voinut täysin nauttia kirjasta yllä mainituista syistä, mutta tämänkin äärellä oli todettava, että kirjoittajana Munro on äärettömän taitava.
Tove Janssonin Helsinki by Juha Järvelä
informative
medium-paced
3.0
Tove Jansson on lempitaiteilijani. Rakastan muumien lisäksi kaikkea mitä hän on tehnyt kuvataiteesta kirjallisuuteen. Olen lukenut lähes kaiken Janssonilta ja mahdollisimman paljon Janssonista. Niinpä olin ilahtunut, kun sain tämän teoksen ystävältäni lahjaksi. Lisää juttuja Janssonista!
Oli hauska pitkästä aikaa palata lukemaan Janssonista kertovaa kirjaa. Tove Janssonin Helsinki - on kirja, jossa seikkaillaan ympäri Helsinkiä, ihmetellään sen rakennuksia, arkkitehtuuria ja arkkitehtejä, ja keskiössä on paikat, jotka olivat Tove Janssonille tavalla tai toisella merkittäviä.
Oli kiinnostavaa nähdä Jansson ja toisaalta Helsinki tästä näkökulmasta. Rajaus oli myös selkeä. Mutta kun on lukenut alle jo monta kattavaa elämäkertaa Janssonista, niin kirjan näkökulma tuntui toki hieman kapealta. Kirja ei juurikaan tarjonnut uutta infoa Janssonista, vaikka ilokseni kuitenkin muutamia juttuja, joista en muista aiemmin lukeneeni!
Viihdyin kirjan parissa, mutta henkilökohtaisena lukukokemuksena jäi hieman vaisuksi. Kirjan Helsinki jäi ihan etäiseksi, koska en ole helsinkiläinen ja huomasin, että paikoin oli vaikea täysillä innostua Helsingin kadunkulmista, arkkitehtuurista ja historiasta.
Tove Janssonista kertovana tietokirjana tämä jää keskinkertaisen tasolle. Kirja ei ole (eikä toki yritä ollakaan) kovin kattava teos Janssonista, mutta itselläni oli olo, että tätä lukiessa alla pitää jo olla infoa Janssonista, josta on helpompi hypätä mukaan. Paikoitellen oli mielestäni hieman turhia kommentteja/tulkintoja, jotka eivät ilmeisesti pohjautunut varsinaisesti lähteisiin (?). Tuli olo, että tässä tehdään nyt tikusta asiaa.
Mutta kaikesta huolimatta pääosin oli hauska kulkea Janssonin jalanjäljissä Helsingissä ja saada taas vähän uutta näkökulmaa itselle tärkeään taiteilijaan.
Oli hauska pitkästä aikaa palata lukemaan Janssonista kertovaa kirjaa. Tove Janssonin Helsinki - on kirja, jossa seikkaillaan ympäri Helsinkiä, ihmetellään sen rakennuksia, arkkitehtuuria ja arkkitehtejä, ja keskiössä on paikat, jotka olivat Tove Janssonille tavalla tai toisella merkittäviä.
Oli kiinnostavaa nähdä Jansson ja toisaalta Helsinki tästä näkökulmasta. Rajaus oli myös selkeä. Mutta kun on lukenut alle jo monta kattavaa elämäkertaa Janssonista, niin kirjan näkökulma tuntui toki hieman kapealta. Kirja ei juurikaan tarjonnut uutta infoa Janssonista, vaikka ilokseni kuitenkin muutamia juttuja, joista en muista aiemmin lukeneeni!
Viihdyin kirjan parissa, mutta henkilökohtaisena lukukokemuksena jäi hieman vaisuksi. Kirjan Helsinki jäi ihan etäiseksi, koska en ole helsinkiläinen ja huomasin, että paikoin oli vaikea täysillä innostua Helsingin kadunkulmista, arkkitehtuurista ja historiasta.
Tove Janssonista kertovana tietokirjana tämä jää keskinkertaisen tasolle. Kirja ei ole (eikä toki yritä ollakaan) kovin kattava teos Janssonista, mutta itselläni oli olo, että tätä lukiessa alla pitää jo olla infoa Janssonista, josta on helpompi hypätä mukaan. Paikoitellen oli mielestäni hieman turhia kommentteja/tulkintoja, jotka eivät ilmeisesti pohjautunut varsinaisesti lähteisiin (?). Tuli olo, että tässä tehdään nyt tikusta asiaa.
Mutta kaikesta huolimatta pääosin oli hauska kulkea Janssonin jalanjäljissä Helsingissä ja saada taas vähän uutta näkökulmaa itselle tärkeään taiteilijaan.
Ratkaisuja läskeille by Raisa Omaheimo
informative
inspiring
reflective
fast-paced
4.0
Olitpa minkä kokoinen tahansa, suositteleen lukemaan tämän! Itse kuuntelin kirjan äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana ja se toimi hyvin.
Raisa Omaheimo kirjoittaa siitä, millaista on elää läskinä maailmassa, joka on suunniteltu vain tietyn kokoisille kehoille ("normaali keho": keskipainoinen mieskeho) ja läskeyttä pidetään kauheimpana mahdollisena kohtalona? Millaista on, kun lääkärissä ainoa apu, jonka mihin tahansa vaivaan saa, on ohje laihduttaa? Entä kun kaupasta ei löydy tarpeeksi suuria vaatteita itselle? Tai kun ei mahdu tuoliin?
Omaheimo kirjoittaa maailmasta, joka on suunniteltu tietynkokoisille ihmisille. Hän kirjoittaa läskivihasta ja läskifobiasta. Hän kirjoittaa siitä, miten harhaanjohtavia ovat painoindeksit ja miten laihduttaminen ei koskaan toimi. Hän kertoo lihavuusleikkauksista ja millaista kuvastoa läskeistä esitetään esimerkiksi elokuvissa. Kattaus on laaja ja kiinnostava.
Omaheimo käsittelee asiaa informatiivisesti, raivokkaan provosoivasti ja hauskasti. Kirja tarjoaa tietoa, inspiraatiota ja hyvää feminististä raivoa. Pidin!
En ole läski, vaan keskipainoinen, mutta tunnistan kirjasta paljon. Tunnistan Omaheimon esittämät ajatukset syömisestä ja liikkumisesta, ainiaasta laihduttamisesta ja herkkulakoista. Järkyttävää ajatella, että itsekin on lapsena oppinut nopeasti epäterveen keho- ja ruokasuhteen. Jo vaikka miten pienenä!
Onneksi maailma muuttuu. Onneksi itse voi olla pieni osa sen muutosta.
Pidin kirjasta paljon ja suosittelen sitä ihan kaikille. Ainoa mikä omaan korvaani särähti, oli muutaman kerran jonkun ihmisen ulkonäön kommentointi. Kontekstissa se on tavallaan ihan ymmärrettävää, esimerkiksi kun halutaan tuoda esiin minkä näköisiä ihmisiä elokuvissa on. Mutta ehkä yksilön ulkonäön kommentoinnin olisi voinut jättää pois. Se on pieni asia, eikä vaikuta kokonaisuuteen, mutta se tuntui hieman turhalta.
Raisa Omaheimo kirjoittaa siitä, millaista on elää läskinä maailmassa, joka on suunniteltu vain tietyn kokoisille kehoille ("normaali keho": keskipainoinen mieskeho) ja läskeyttä pidetään kauheimpana mahdollisena kohtalona? Millaista on, kun lääkärissä ainoa apu, jonka mihin tahansa vaivaan saa, on ohje laihduttaa? Entä kun kaupasta ei löydy tarpeeksi suuria vaatteita itselle? Tai kun ei mahdu tuoliin?
Omaheimo kirjoittaa maailmasta, joka on suunniteltu tietynkokoisille ihmisille. Hän kirjoittaa läskivihasta ja läskifobiasta. Hän kirjoittaa siitä, miten harhaanjohtavia ovat painoindeksit ja miten laihduttaminen ei koskaan toimi. Hän kertoo lihavuusleikkauksista ja millaista kuvastoa läskeistä esitetään esimerkiksi elokuvissa. Kattaus on laaja ja kiinnostava.
Omaheimo käsittelee asiaa informatiivisesti, raivokkaan provosoivasti ja hauskasti. Kirja tarjoaa tietoa, inspiraatiota ja hyvää feminististä raivoa. Pidin!
En ole läski, vaan keskipainoinen, mutta tunnistan kirjasta paljon. Tunnistan Omaheimon esittämät ajatukset syömisestä ja liikkumisesta, ainiaasta laihduttamisesta ja herkkulakoista. Järkyttävää ajatella, että itsekin on lapsena oppinut nopeasti epäterveen keho- ja ruokasuhteen. Jo vaikka miten pienenä!
Onneksi maailma muuttuu. Onneksi itse voi olla pieni osa sen muutosta.
Pidin kirjasta paljon ja suosittelen sitä ihan kaikille. Ainoa mikä omaan korvaani särähti, oli muutaman kerran jonkun ihmisen ulkonäön kommentointi. Kontekstissa se on tavallaan ihan ymmärrettävää, esimerkiksi kun halutaan tuoda esiin minkä näköisiä ihmisiä elokuvissa on. Mutta ehkä yksilön ulkonäön kommentoinnin olisi voinut jättää pois. Se on pieni asia, eikä vaikuta kokonaisuuteen, mutta se tuntui hieman turhalta.
Silmukka by Kimmo Lust
dark
reflective
fast-paced
- Plot- or character-driven? Character
- Strong character development? Yes
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? It's complicated
- Flaws of characters a main focus? No
4.5
Kimmo Lustin Silmukka on upea teos.
Silmukka kertoo lapsesta ja myöhemmin nuoresta Nipsusta, joka asuu alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin kanssa. Lähtökohdat eivät ole kovin kannustavat, eikä päähenkilö Nipsu voi hyvin. Äiti ei hae apua, ei kun Nipsu on lapsi eikä kun Nipsu on nuori. Nipsu jää vaille sitä turvaa ja rakkautta, joka vanhemmilta pitäisi saada.
Sarjakuva pohjautuu Lustin omiin kokemuksiin. Tarina on raadollinen, rehellinen ja koskettava. Se avaa lapsen näkökulmaa ja kokemuksia asiaan, johon lapsi itse ei voi vaikuttaa. Siinä on vain elettävä ja kasvettava.
Sarjakuvassa on tuttua ja henkilökohtaista, ja tunnistin siitä paljon. Siksi sarjakuva tuli paikoin aika lähelle.
Lustin kuvitus on aivan upea ja ihastuin sen tyyliin. Toivonkin, että Lustilta tulee vielä lisää sarjakuvateoksia.
Silmukka kertoo lapsesta ja myöhemmin nuoresta Nipsusta, joka asuu alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin kanssa. Lähtökohdat eivät ole kovin kannustavat, eikä päähenkilö Nipsu voi hyvin. Äiti ei hae apua, ei kun Nipsu on lapsi eikä kun Nipsu on nuori. Nipsu jää vaille sitä turvaa ja rakkautta, joka vanhemmilta pitäisi saada.
Sarjakuva pohjautuu Lustin omiin kokemuksiin. Tarina on raadollinen, rehellinen ja koskettava. Se avaa lapsen näkökulmaa ja kokemuksia asiaan, johon lapsi itse ei voi vaikuttaa. Siinä on vain elettävä ja kasvettava.
Sarjakuvassa on tuttua ja henkilökohtaista, ja tunnistin siitä paljon. Siksi sarjakuva tuli paikoin aika lähelle.
Lustin kuvitus on aivan upea ja ihastuin sen tyyliin. Toivonkin, että Lustilta tulee vielä lisää sarjakuvateoksia.